Lapsena 6j3r2q

Sisällys

Aluksi

Ongella

Kotona

Joulu

Kesällä

Talvella

Metsäkurssi

Elämää kylällä

Uloslaulu

Talvella

Maakirkko

Leikkipaikkoja

Laiva

Lehmä

Puimakone

Terijoki-juhlat

Uimakoulu

Kuolema

Umpisuoli

Vaalit

Hiihtoa

Tauti

Helsingissä taas

Tunturijärvi

Sota

Lappeenranta

Pellehyppyjä

Sibelius

Matoja

Hevoskauppa

Ilmakivääri

Kiiskismarkkinat

Hellustaa

Tulilla

Jyrkkä

Joitakin selityksiä

Lampelan Sisko vei mummolaan

ALUKSI

Kun olen jo kahdeksan vuotta ja äiti sanoi, että minun pitää kirjoittaa mummoille ja kummisetille ja -täteille kuulumisia täältä kaukaa meiltä, kun me niin harvoin nähdään monen satan ja tuhannenkin kilometrin päässä olevia sukulaisia. On meillä ollut jo vähän aikaa puhelinkin, mutta ei siinä ehdi kaikkia asioita selvittää, kun kuuluu huonosti ja tulee kalliiksi. Jos olen ollut mummolassa, niin olen kirjoittanut kotiin niistä asioista mitä olen siellä etelässä nähnyt ja äiti on piilottanut talteen ne kirjeet. Kun minä koulussa kirjoitan, niin tulee paljon virheitä, ja sitten kun minä pyyhin huonolla pyyhekumilla, niin tulee suttua ja vihkokin on sitten revennyt ja opettaja uhkasi antaa kaunokirjoituksesta viitosen, jos ei parane, vaikka sanoi muuten minun kirjoittavan hyvin. Mutta kun meillä on kirjoitusta, niin neljäsluokkalaisilla on maantietoa, niin minä seuraan mieluummin sitä ja sitten minä jään jälkeen ja tulee kiire ja paljon suttua. Sitten minä kirjoitan myös niitä asioita, kun en ollut vielä koulussa, mutta muistan hyvin, kun äiti on pannut talteen minun kirjeitä ja isä on ottanut paljon valokuvia meistä kun oltiin aivan pieniä, niin muistan niistä kaikenlaisia asioita. Ja monet ihmiset siellä Helsingin lähellä luulee, että meillä on aina lunta ja paljon poroja ja asutaan kodassa ja käydään koulua kodassa, niin saa niille paljon kertoa kaikenlaista. Mutta kyllä minä haluaisin, että meillä olisi hevonen. Olen ollut Kuja-Einon hevosen kyytissä talvella, kun on ajettu sontaa pellolle, ja kun tulin kotiin, niin äiti käski ulos ja riisua housut, kun ne haisi sonnalle ja minulle puettiin toiset housut ja niitä etellisiä housuja alettiin sanoa hulluhousuiksi ja niitä pidettiin sitten vain ulkotöissä kasvimaalla. On meillä ollut kaksi kania, mutta ne on jo syöty, ja koira, jonka nimi on Pepe Le Moko, ja on vielä viirupöllö nimeltään Jaska, vaikka se on sitten muninut, niin ei ole muutettu nimeä.

ONGELLA

Ahven hyppeli lumessa, kun äiti veti minua kelkassa kotiin päin ja minä istuin siinä väärinpäin ja katselin, miten ahven oli siiman päässä ja pujotteli siinä luminyppylöiden välissä. Metsä-Pekko hiihti edessä ja isä tuli kalareppu selässä takana. Me oltiin oltu lammella pilkillä ja isä porasi ensin jäähän reikiä ja sitten isä ja äiti ja Metsä-Pekko alkoi onkia kaloja. Kun minäkin halusin onkia, niin MetsäPekko huusi isälle, että anna pojallekin onki, kun se niin haluaa ja niin minäkin aloin onkia kaloja. Kohta se onki tuntui painavalta ja tärisi. Huusin että täällä on kala. Sitten huusin uudestaan ja Metsä-Pekko huusi isälle, että mene auttamaan. Niin isä sanoi, että ei siellä ole kuitenkaan mitään, niin isä tuli sittenkin ja veti siimasta jäälle kalan. Metsä-Pekko tuli katsomaan ja sanoi että kolmen kilon matikka, siitä tulee hyvä soppa! Isä päästi siitä veret ja pani reppuun. Sitten saatiin vielä paljon ahvenia ja ne pantiin reppuun, paitsi yksi, jota vedin siimassa kotiin asti. Illalla oltiin saunassa. Isä heitti löylyä. Me istuttiin kolmestaan ylälauteella, ja Metsä-Pekko puhalsi minun niskaan, niin minun piti tulla alalauteelle. Se oli epäreilu temppu. Olisin minä muuten pysynyt ylhäällä. Mutta silloin minä näin, että Metsä-Pekolla ei ollut kaikkia varpaita tallella. Ne oli menneet Summan rintamalla Talvisodassa. Siitä joukkueesta oli jäänyt vain kolme miestä: isä, Metsä-Pekko ja joku kolmas, joka oli kaatunut myöhemmin Jatkosodassa. Metsä-Pekko kysyi isältä, että ”miten sie sait sen Ruutun Martin vappaaksi sielt Valpon putkasta?” Isä selosti, että kun he tunnistivat toisensa sala-lauseella niin isä oli sanonut ääneen, että oho, kynästä katkesi terä, pitää käydä terottamassa, ja mennessään jätti putkan oven auki. Kun isä oli tullut takaisin, niin Ruutu istui yhä putkassa. Isä oli kuiskannut Ruutulle, että ”etkö sinä ymmärrä!” Vähän ajan perästä isä oli lähtenyt taas terottamaan kynää ja ”unohtanut” oven auki. Takaisin tullessa selli olikin sitten tyhjä ja näin entinen historian opettaja oli karannut. Se salalause oli, että toinen kysyi, että kuka yhdisti Egyptin? Siihen toisen piti vastata, että Menes yhdisti Egyptin. Jos näin meni, niin voitiin tunnistaa ja

luottaa toiseen. Saunan jälkeen isä ja Metsä-Pekko ottivat lumihangesta pullon, jossa oli pahaa juomaa ja minä sain sisällä puolukkamehua. Se oli hyvää.

****

Sitten kun meille tuli sähköt, isä teki pimiässä huoneessa valokuvia. Isä aina välillä nauraa hihitti. Minä ihmettelin, kun se ei tavallisesti nauranut, kun teki valokuvia. Isä oli leikanut lehdestä lohen kuvan ja liimannut sen siihen valokuvaan pienen ahvenen paikalle, joka kuva oli otettu, kun Metsä-Pekko oli saanut ahvenen ja käskenyt isän ottaa kuvan siitä, koska ne ei metsälautakunnassa olisi muuten uskoneet, että on saanut kalan. Sitten isä kuvasi sen kuvan uudestaan, jossa Metsä-Pekko roikotti onkessa niin isoa lohta, että pyrstö riippui polven alapuolella. Sitten isä pani vilmin mustaan purkkiin, jossa se kehittyi, kun sitä hämmensi. Sitten vilmi pantiin suurennuskoneeseen, jossa se tarkennettiin alla olevalle kuvauslevylle ja valotettiin. Koko huone oli pimennetty eikä saanut olla muuta kuin punaista valoa. Sitten se paperi pantiin kehitysliemeen vähäksi aikaa, jolloin siihen alkoi kehittyä kuva. Sitten se pantiin kiinnitysliuokseen, että kuva pysyy paperilla. Kun se kuivattiin, niin siinä oli oikea valokuva. Kun Metsä-Pekko tuli seuraavan kerran meille mennessään mittaamaan metsiä, niin se kertoi, että ne oli lautakunnassa ihastelleet mahtavaa kalaa, kunnes joku oli huomannut, että Pekko piti sitä ihmeen kevyesti peukalon ja etusormen välissä. Niitä oli naurattanut kovasti tuo isän temppu! Kun Metsä-Pekko oli tulossa metsästä, niin se tuli ilman autoa. Se sanoi, että auto oli uponnut suohon puli-puli. Haettiin Jouni-Niilo hevosen ja aisojen kanssa ja mentiin hakemaan autoa. Lunta oli vasta vähän ja maa jäässä vain ohkaisesti, niin se volkkari oli putonnut vain jonkun sentin jäätyneen maan läpi. Niilon hevonen pantiin vetämään Volkswagen koppakuoriainen jängästä pois, ja sen moottori vinkui kovasti ja suomuta lensi renkaista isoina mustina roiskeina. Pääsi se sieltä kovalle maalle. Hevonen löysättiin pois. Minä katselin sitä autoa. Sen keulassa oli Petsamon kuninkaan kartanon kuva.

Heräsin, kun yöllä isä huitoi käsillä ja huusi että Pekka, matalaksi, varo, mene matalaksi! Äiti herätteli isää, että rauhoitu, ei mitään hätää, me ollaan tässä! Isä heräsi ja istui sängyn laidalle. Vähän ajan päästä isä alkoi taas nukkua ja niin me muutkin.

Isäkin sai ahvenia

KOTONA

Osuusliikkeen talo oli jo melkein valmis, mutta ei oltu vielä maalattu. Me oltiin kesällä otettu sen kivijalasta mustaa pikeä, jota purimme kuin purukumia. Ei se ollut hyvää eikä pahaa. Lappalais-Iisko tuli poroilla ja pulkalla kauppaan. Se heitti pienen heinätupsun poroille, paljon pienemmän kuin mitä hevosille annetaan. Porot menivät heti makuulle ja pureskelivat heiniä, ja isä pani minut poron pulkkaan istumaan ja otti valokuvan. Lappalais-Iisko osasi tulla aina silloin kauppareissulle, kun taloista oli isäntiä tukinajossa jossakin kaukana savotoilla ja emännät hoitivat yksin taloa. Iisko meni yöksi aina sellaiseen taloon, ja teki pikkupuita emännälle. Kylällä sanoivat, että se lämmitti myös saunan ennen kuin asettui yöksi. Sanoivat, että se pesi myös emännän selän. Minusta Iisko oli varmaan hyvä mies. Kaupasta Lappalais-Iisko osti tupakkia ja kahvia ja sokeria ja tulitikkuja ja suolaa. Muuta se ei ostanut, kun sillä oli omasta takaa kaikkea. Aamulla Lappalais-Iisko lähti taas jokea tai maantietä ylöspäin. Se sanoi poroille, että hohoilaa ja heilautti vuottoraippaa, ja porot lähtivät sorkat napsuen juoksemaan. Ne emännät, joiden pirtissä Iisko oli ollut yötä, huiskuttivat sille ja käskivät käydä taas, kun käy kauppareissulla.

****

Meille tuli sähkömies! Iltaisin me saatiin valot, kun alkoi olla pimiä ja isä otti hasakin. Siihen pantiin ensin öljyä ja sitten korkki kunnolla kiinni. Sitten siihen pumpattiin painetta niin paljon, että alkoi olla tiukkaa. Sitten sytytettiin tulitikku, pantiin se sukan alle sytytyskuppiin ja avattiin hanaa. Sukka alkoi hehkua, ja kohta se alkoi kohista ja

syttyi kirkas valo. Sitten hasakki pantiin keittön ja ruokahuoneen väliillä olevan oven yläpuolella olevaan naulaan niin, että valoa riitti kumpaankin huoneeseen. Se oli kirkasta. Ratiossa oli iso patteri, joka antoi siihen virtaa. Se ei kestänyt kovin kauan, kun se alkoi rätistä ja ratio alkoi kuulua huonosti. Äiti sanoikin, että kun saadaan sähköt, niin ostetaan sähköratio, joka kuuluu hyvin ilman kehnoa patteria. Sähkömies alkoi laittaa johtoja katon rajaan ja ovien pieliin. Se naputti vasaralla semmoisilla koukuilla johtojen päälle, että ne pysyivät seinässä. Kattoon pantiin lamput joka huoneeseen ja oven viereen musta törppö, jossa oli nappula. Siitä kun väänsi, niin heti syttyi lamppu. Sähkömies laittoi myös koululle jokaiseen luokkaan monta lamppua, ja niin luokassa oli aamulla ja illallakin valoisaa, vaikka ulkona olikin talvella pimiää. Toiset sähkömiehet tekivät sähkölinjaa eteenpäin. Isä sanoi niille, että älkää vetäkö tähän urheilukentän päälle! Pojat potkivat palloa lankoihin. Yksi sähkömies sanoi, että vejetään sitten vähän sivusta ja niin ne sitten tekivätkin. Pallon potkiminen oli ankarasti kielletty koulun sisällä! Eerikki kuitenkin potki välitunnilla luokassa, ja pallo osui yhteen lamppuun ja se meni rikki. Eerikin isän piti tuoda koululle pottuja 90 kiloa että se tuli maksetuksi. Sähkö on melko kallista. Kun menin kesällä mummon kanssa Jyväskylään, niin minä nukuin yöllä junan penkillä ja mummon piti herättää minut Haapamäellä, kun piti vaihtaa junaa keskellä yötä. Minä olin niin unenpöpperössä, että kävelin Haapamäen asemalla sähkötolppaa pahki. Sen tolpan päässä oli lamppu ja valot. Meillä päin ei semmoisia ollut. Kun sitten kotikylällä aikuiset kyselivät, millaista siellä etelässä oli, niin sanoin että siellä paistoi aurinko yöllä tolpan nokassa. Niitä nauratti.

****

Kesällä isällä oli ämpärissä savea. Se oli tuotu jostakin rannasta, kun meidän pihalla oli vain soraa. Isä läpytti savesta jonkunlaisen pienen laatan ja teki siihen hienon kuva karhusta, joka söi mustikoita. Sitten isä maalasi sen pienen taulun pronssimaalilla, jota oli jäänyt, kun peltikatto oli maalattu. Sitten isä kaiversi siihen nimikirjaimet ja 1951.

****

Aamulla menin maantien varteen katsomaan, kun kohta tulee uusi maitoauto. Se on iso ja hieno, ja siinä lukee että Vanaja. Ennen maitotonkat vietiin Möllärin peräkopissa, jossa ne kilisi ja kolisi, mutta nyt oli hieno varsinainen maitoauto, jossa oli iso koppi. Siinä oli maitopoika, ja sitä autoa ajoi automies, jolla oli koppalakki, jossa oli kiiltävä lippa. Maitotonkat tuotiin aamulla maantien varteen. Mutta sitten kesällä tuli lautoja ja lankkuja ja miehiä, jotka rakensivat ison maitolavan, joka oli sopivasti niin korkea, että maitopoika sai helposti siirrettyä tonkat auton koppiin. Nyt koirat ei päässeet kusemaan tonkkien tyvelle. Sitten niitä isäntiä jäi tupakille ja juttelemaan tien varteen. Siitä meni ohi yksi pikkuauto ja sen pakoputki paukahti. Reeti kiepsahti salamannopiasti ojaan ja nousi kohta ylös. Toiset miehet naureskelivat sille ja sanoivat, että vieläkö sulla on nuin herkässä, vaikka sotasta on jo monta vuotta? Kun kerroin kotona isälle, niin isä sanoi vain, että siksi se onkin jäänyt henkiin. Talvella Tapion Heikki tuli kouluun hevosella, ja sillä oli mukana kaksi isoa tonkkaa reessä. Vaikka Heikki oli minua pienempi, niin se jaksoi nipin napin keplotella tonkat maitolavalle. Sitten Heikki otti reestä koulurepun selkään, sitoi suittet reen jalaksen nokkaan, läpsäytti kämmeniä yhteen ja sanoi hevoselle, että kotihin! Hevonen lähti yksin juoksemaan kotiin, vaikka sinne oli melkein kilometri, ja lumi vain pöllysi perässä.

Lappalais-Iiskon poro

JOULU

Me ootettiin mummoa jouluksi, koska mummo oli luvannut tulla meille jouluksi, kun ei ole käynyt koskaan talvella täällä pohjoisessa. Kesällä mummo oli meillä kauan aikaa. Se sanoi, että ei usko, että kesällä aurinko näkyy yölläkin eikä ole pimiää. Isä laittoi sille tuolin yläkertaan, kun Impi oli lomalla. Tuoli oli ikkunan edessä ja siitä näkyi Pyhätunturi. Illalla mummo pantiin istumaan tuoliin. Minä en jaksanut valvoa, vaan menin nukkumaan. Mummo oli valvonut puoli kahteen ja meni vasta sitten nukkumaan. Aamulla mummo sanoi että ”nyt mie uson”. Meillä oli kaikki jouluasiat jo tehty, siivottu ja laitettu joulukuusi ja käyty joulusaunassa. Mummoa ei vain kuulu eikä näy, vaikka me kuinka ooteltiin. Meillä oli jo nälkä, ja alettiin syödä karjalanpaistia. Se oli hurjan hyvää, kun se oli pantu jo aamulla uuniin. Lehmän lihaa siinä ei ollut, vaan sen paikalla oli poroa. Ratiosta kuului hienoja joululauluja. Sitten tuli joulu-ukko. Isossa säkissä oli paljon lahjoja. Sillä joulu-ukolla oli samanlainen ääni kuin osuuskauppiaalla. Minua ja pikkuveliä alkoi jo väsyttää. Sitten eteisestä alkoi kuulua kopinaa ja kohta mummo tuli. Mummolla oli monta laukkua ja iso pahvilaatikko, joka oli kääritty paksulla narulla kiinni. Mummo seisoi ovella ja nauroi leveästi, että nyt mie tulin. Minä sanoin, että ensin kävi joulu-ukko ja nyt tuli joulu-ukon akka. Minä vissiin yritin olla vitsikäs. Mummo suuttui heti ja sanoi isälle, että ”miten sie oot kasvattant poikas?” Isä hermostui, mutta sanoi, että kyllä me ollaan kovasti ootettu mummoa, ja ollaan hyvin iloisia kun mummo tuli ilahduttamaan meitä jouluksi. Sitten mummo kertoi, että Oulun ja Kemin seudulla oli kauhia lumimyrsky niin että junan ikkunoista ei näkynyt muuta kuin valkoista lumituiskua. Kemin tällä puolella juna oli sitten juuttunut lumikinokseen. Siinä oli mennyt aikaa ennen kuin joku oli päässyt semmoiseen taloon, jossa oli puhelin. Sitten oli soitettu asemalle, että ollaan kinoksessa. Torniossa oli ollut joutilas veturi, joka tuli apuun työntämään junaa. Koko juna oli tärissyt, kun oma veturi veti ja toinen työnsi. Lopulta oli päästy lumikinosten läpi ja nyt mummo tuli monta tuntia myöhässä. Eikä Kemijärveltä nuin myöhään enää mitään linja-autoa tullut

meille. Mummo oli saanut asemalta pirssin, ja tuli Lampan Teuvon Sekkerillä meille. Mummo alkoi aukoa laukkujaan ja pahvilaatikkoa. Siitä laatikon päältä löytyi heti joulukinkku ja minulla tuli heti nälkä, kun jouluateriasta oli kulunut paljon aikaa. Sitten tuli komiat villapaidat minulle ja pikkuvelille. Mummo oli ne kutonut ja niissä oli vähän erilaiset kuviot, että ei mene sekaisin. Tuli villavanttuita ja -sukkia, ja äitille ja isälle aikuisten lahjoja. Niitten vaatteitten keskeltä löytyi sitten paras! Kymmenen litran lasipurkki oli täynnä mansikkahilloa. Purkissa luki, että Riihimäen lasi ja siinä oli ilveksen kuva. Meinasin heti aukaista, mutta mummo sanoi että ”ensin myö syyvään ja sit juuaan kohvit!” Tehtiin leipää ja leikattiin päälle paksuja siivuja kinkusta, kun mummo ei ollut saanut syödä pitkään aikaan. Sitten pantiin kahvipannu hellalle ja mummo otti kakkupaketin pöydälle. Viimeinkin aukaistiin hillopurkki! Mummo sanoi, että hilloa pannaan pullan päälle, mutta pikkuveli ja minä ehdittiin jo ottaa hilloa lusikalla suoraan purkista suuhun, eikä mummo enää siitä välittänytkään. Se oli niin makiaa, että ei sitä saattanut syödä montaa lusikallista kerralla, kun piti jo välillä juoda maitoa. Sitten saattoi ottaa taas! Pikkuveli nukahti ensin. Mummolle laitettiin sänky ja kohta mummokin nukahti ja kuorsasi niin kovaa, että ikkunaverhot heiluivat sen tahdissa. Kuusessa paloi kynttilät ja ratiosta kuului komeaa joulumusiikkia. Oli mukavaa ja rauhallista. Ulkona oli hiljaista eikä näkynyt enää ketään. Nekin, jotka kävivät hautuusmaalla olivat tulleet hevosilla kotiin eikä kulkusten kilinää enää kuulunut. Lumituisku oli loppunut ja taivaalla näkyi tähtiä. Katselin niitä ikkunasta. Isä sanoi, että joulu on ihme.

KESÄLLÄ

Meille tuli pikkusisko! Metsä-Pekko tuli meille äiti mukana ja pikkuvauva. Ne tulivat sillä samalla Volkswagenillä jossa oli keulassa Petsamon kuninkaan kartanon kuva. Minä kysyin heti että toitko meille pikkuvauvan? Äiti sanoi, että toin. Se oli aivan pieni ja sillä oli musta tukka ja se oli kova syömään tissiä, ja siltä tuli keltaista kakkaa.

TALVELLA

Oli hyvin lauhaa, ja tuuli niin että puut heiluivat ja oksilta putoili isoja lumitönkkejä hangelle. Minä lähdin potkurilla maantielle. Menin Kumpuun päin, kun tuuli puhalsi kovasti takaa ja potkuri luisti niin hyvästi, että ei tarvinnut potkia vauhtia. Kummun jälkeen alkoi pelottaa, että pääsenkö minä kotiin takaisin. Minä jarrutin ja pysähdyin ja käänsin potkurin takaisin päin. Tuuli puhalsi nyt kauhiasti vastaan ja aina välillä pysähdyin ja pelkäsi että jään tähän. Yksi auto meni ohi ja piippasi minulle, mutta ei se pysähtynyt. Puotuvaaran kohdalla oli niin kova vastamäki, että meinasi itkettää, ja minä vain puskin potkuria mäkeä ylös. Sitten tuli vesivaltion kuorma-auto. Siinä oli lava vähän pystyssä ja siinä oli mies, joka nakkeli lapiolla hiekkaa maantielle, että autot pääsevät mäkeä ylös. Sitten minä yritin mäkeä alas, mutta potkuri ei luistanut hiekalla ja minun piti nostaa käsillä potkuria, että pääsin kotiin, mutta koti jo näkyikin Puotuvaaran alla. Äiti kysyi, että missä olin ollut. Sanoin että tuolla ja näytin käsillä. Yritin Lassilaan katsomaan kanoja, mutta piti kääntyä takaisin. Kaupalla puhuttiin seuraavana päivänä, että Talliinikin se kuoli, mutta Lanton Kalle se vain hongistuu! Kallella oli aivan honganharmaa tukka.

****

Syksyllä yläluokille tuli uusi opettaja, joka oli kotoisin Pohjanmaalta Töysästä ja nimeltään Esko Palomäki. Opettaja asui yläkerrassa. Aamulla aikaisin ennen koulun alkua se lähti metsästämään jäneksiä. Mutta kun se sai jäneksen, niin se ei osannut tehdä sille mitään, vaan isä nylki ja suolisti aina jäneksen Eskolle ja se antoi siitä hyvästä aina meillekin jäneksen. Sinä syksynä meillä syötiin monesti jänespaistia. Me alaluokkalaiset opeteltiin lukemaan aapisesta ja kirjoittamaan vihkoon. Laskentotunnilla tehtiin ynnä- ja poislaskuja. Laulutunnit oli hauskoja! Impi

soitti harmoonia ja me lauloimme mukana. Me halusimme aina Kettulaulun, koska sen korkeimmassa kohdassa Impi kiekaisi niin korkealta, että sillä näkyi kultahammas. Meillä olivat vasta maitohampaat lähdössä. Sitten tulee rautahampaat ja lopulta kultahampaat. Jos tunnilla lähti maitohammas, niin luettiin loru ja heitettiin hammas uunin nurkkaan. Mutta ei me Impille uskallettu sanoa oikeaa syytä, miksi me haluttiin Kettulaulua.

METSÄKURSSI

Isoille pojille, jotka olivat jo päässeet koulusta, pidettiin metsäkurssia. MetsäPekko, mottimestari Montonen ja isä menivät sinne opettamaan. Ja minä sinne mukana katsomaan, koska olen vasta päässyt toiselle luokalle koulussa. Kemijärvellä mentiin junaan, jota veti höyryveturi. Se sihisi kovasti ja meni aluksi hyvin hitaasti ja pysähtyi ensin Hanhikoskella. Sitten tultiin Kuusivaaraan, jossa jäätiin pois. Kun juna oli mennyt, isot pojat ja mottimestari Montonen lähtivät kävelemään rautatietä pitkin eteenpäin reput selässään. Metsä-Pekko ja isä ja minä otettiin pienen joen rannalla oleva vene, ja siihen lastattiin pahvilaatikoissa olevat ruokatarpeet ja jängässä olevat isot maitotonkat. Jäät ja lumet olivat jo sulaneet. Joki oli niin kapea, että ei voinut soutaa, vaan sitä venettä sauvottiin eteenpäin pitkillä sauvoimilla. Jonkin matkan jälkeen tultiin Kurttajärvelle, jolloin miehet saattoivat soutaa. Muutaman kilometrin soutamisen jälkeen tultiin Kurttavaaraan. Järven rannalla oli iso metsätyökämppä, johon mentiin asumaan. Kävelemällä kulkeneet pojat olivat jo siellä. Ne olivat kävelleet rautatietä pitkin Ahmavaaraan ja sieltä sitten metsää pitkin Kurttavaaran kämpälle. Metsä-Pekko opetti pojille metsänhoitoa, isä opetti kirjoitusta ja laskuja ja mottimestari Montonen opetti sahan ja kirveen teroitusta, halkomotin tekoa ja pöllin tekoa. Illalla pantiin verkot järveen ja koettiin niitä. Kerran tuli niin kova ukkonen, että piti hakea verkot pois kun tuuli meinasi kaataa veneenkin. Isä oli totisen näköinen ja sanoi että on tässä paha ristiaallokko, mutta ei meitän tartte pelätä. En minä pelännyt, mutta isä näytti aika vakavalta ja teutaroi kovasti niiden airojen kanssa. Eräänä päivänä kämpälle tuli kummallinen mies. Sillä oli nuhjuiset ja resut vaatteet eikä ollut oikeaa reppua, vaan jonkunlainen säkki, jota kantoi selässä. Se mies istui minua melkein vastapäätä, kun syötiin lihakeittoa. Mies ei puhunut juuri mitään, vaikka isä yritti puhutella saksan kielellä. Venäjää ei kukaan osannut muuta kuin ne sota-aikaiset välttämättömät lauseet. Kun se söi kolmatta lautasellista lihakeittoa, niin sillä tippui hiki naamasta. Sillä oli pieni kyömynenä ja lähekkäin olevat ja vähän pullollaan olevat silmät. Sille tarjottiin saunaa ja yöpaikkaakin, mutta ei kelvannut. Mutisi vain jotakin ja viittoi käsillään

Rovaniemen tai Ruotsin suuntaan. Miehet arvelivat, että se on päässyt karkuun jostakin Venäjän vankileiriltä. Sille annettiin leipää säkkiin. Heti syötyään mies heitti säkkinsä olalle ja lähti länteen päin reipasta vauhtia. Metsäkurssin loputtua lähdettiin taas ihmisten ilmoille. Reput selkään, ja kuljettiin metsäpolkua ensin länteen kilometrin verran ja sitten pohjoiseen kohti Ahmavaaraa. Sinne meni jonkunlainen metsäpolku. Siitä oli talvella ajettu hevosilla puita. Pojat kulkivat edellä, sitten minä ja sitten miehet. Tunnin päästä oltiinkin jo rautatien varressa. Siinä oli yksi punainen talo, ja radan varressa oli peltilevy, jossa luki Ahmavaara. Ooteltiin junaa ja kohta kuului kummallinen vihellys ja mutkan takaa tuli vielä kummallisempi juna, jollaista kukaan ei ollut ennen nähnyt. Se oli sininen. Siinä ei ollut veturia, vaan ainoastaan kaksi vaunua. Se pörisi samalla äänellä kuin linja-auto. Isä sanoi sitä kiskopussiksi. Minusta oli mukava seisoa kuljettajan takana ja nähdä eteenpäin rautatielle. Poroja juoksi edessä kiskoilla ja kuljettaja i pillinappulaa. Kun se painoi sitä möreämpää ääntä niin sitten vasta porot kääntyivät radalta sivuun. Ne saattoivat luulla sitä koiran haukuksi. Olikohan siinä joulupukinkin poroja? Se juna heilui kovasti sivuttain niin että ihmisetkin heiluivat, varsinkin kun mentiin kovaa vauhtia alamäkeä Hanhikoskelta Kemijärvelle. Oikea juna ei heilunut läheskään niin paljon. Mittari näytti yli yheksää kymppiä. Linja-auto ei meillä päin mennyt koskaan läheskään niin kovaa. Ei mennyt kuin puolisen tuntia, kun oltiin jo Kemijärvellä.

Mottimestari Montonen opettaa sahan teroitusta

Kurttavaaran kämppä

ELÄMÄÄ KYLÄLLÄ

Leikittiin Helinän ja Pentin kanssa pihalla. Kesä oli jo alkanut, mutta ei ollut vielä lehtiä kuin hiirenkorvalla. Sika oli navetassa, mutta sille oli vasta rakennettu talon taakse uusi karsina, jossa oli vielä koppi niin kuin koiralla. Sikaa alettiin viedä navetasta omaan karsinaan, mutta se innostui pitkän talven jälkeen niin että karkasi emännältä ja isännältä. Se juoksi kovaa vauhtia ympäri pihaa ja siitä oli mukava mennä vauhdilla marjapensaiden välistä, kun ne pensaat raapivat sen kylkiä. Ne pensaat vain rapsahtelivat kovasti. Siat tykkää, kun niitä rapsuttaa kovasti! Aikuiset ja lapsetkin yrittävät saarrostaa sikaa kiinni, mutta aina se jostakin välistä livahti karkuun ja kiljui innokkaasti. Lopulta mummi tuli jauhopussin kanssa ja teki jauhoista semmoisen vanan, jonka sika haistoi. Mummi meni vanan toiseen päähän säkin kanssa ja jutteli sialle, että tulepas tännepäin, niin saat lisää jauhoja ja maitoa. Sika nuoli maasta niitä jauhoja ja tuli mummia kohti, joka odotti säkin suu levällään, että sika saa herkut säkin perältä. Kun sen pää oli jo säkin suulla niin mummi tempaisi säkin koko sian yli, ja isäntä nappasi säkissä olevan sian säkkeineen syliin ja vei sen uuteen karsinaan ja rojautti sian sinne. Sika alkoi heti tutustua uuteen paikkaan ja tonki kärsällä maata ja sanoi että nof nöhv rövfnövf. Me leikittiin ladossa ja hypittiin heiniin. Helinä sanoi, että mennään sikaa raapimaan. – Joo! Me juostiin, ja sika kuuli meitän tulon, niin sekin juoksi kopista vastaan ja meni nojalleen aitaa vasten. Se tiesi jo että nyt rapsutetaan. Me rapsutettiin kepillä. – Toisinpäin! Sika käänyi toisinpäin ja me rapsutettiin toista kylkeä. – Se tapetaan jouluksi ja syyään. Nahkasta Pekun-Matti tekee pieksuja ja kenkiä. Verestä tehtään kampsuja. Lappalais-Iiskollakin on nahkapersamus. Se ei helposti kastu.

– Onko teillä kotinhoitaja, kun on vauva? – On. – Onko se hyvä? – On. – Tiiätkö, että se ei saa olla liian hyvä? – Voiko joku olla liian hyvä? – Kuulin että Pelekolassa on ollut liian hyvä. – Miten voi olla liian hyvä? – Naapuri oli kysynyt niitten pikkutytöltä, että onko teillä hyvä kotinhoitaja. Se oli sanonut, että on. Se on tehnyt kaikki äitin työt ja nukkunutkin äitin paikalla isän vieressä, kun äiti oli ollut sairaalassa synnyttämässä. Kunnan herrat oli panneet sen pois. – Ei sitä vissiin saa olla liian hyvä. Sitten piti vietä lampaat saareen, koska siellä oli paljon uutta ruohoa ja pensaita, ja sinne ei ainakaan sujet halunneet uia. Lampaita mahtui veneeseen muutama ja isännän mukana Helinä ja minä mentiin myös veneeseen. Kun oltiin joella, niin yksi lammas hermostui niin, että se hyppäsi veneestä jokeen ja alkoi heti upota. Isäntä karjaisi, että saatanan pöljä ja kerkesi tarttua jo upoksissa olevaa lammasta villoista kiinni ja nosti sen veneeseen. Sitten isäntä istui sen lampaan päälle, ettei enää karkaa, ja niin ne kaikki saatiin saareen. Ne lähti innoissaan juoksemaan uuten heinän perään ja me palattiin takaisin kylälle. Kun Poro-Kusti vei poroja joen toiselle puolelle, niin se pani aina poron päähän säkin, niin ne ei liikkuneet mihinkään ennen kuin säkki oli päästä pois.

****

Oli jo talvi, kun menin illalla lypsyn jälkeen hakemaan päälärillä maitoa Suopankista. Pirtissä oli muuten pimiää, mutta öljylamppu paloi. Suopankin isäntä ja niitten isot pojat olivat tehneet juuri uuven reen. Se oli aivan valkoinen ja sen jalakset oli kiristetty vittaksilla käyriksi, ettei kyntäneet lunta. Pirtin laattialla oli reen lisäksi paljon uusia höylän lastuja. Niitä oli enemmän kuin koulun luokassa käsityötunnin jälkeen. Emäntä antoi navetasta maitopäälärin täyteen ja minä kahloin hevostietä kotiin. Seuraavana iltana kun hain maitoa, niin reki oli tervattu ja pirtissä haisi kauhian hyvälle se uusi terva aivan kuin Terva-Leijona pastilli ja reki oli komian ruskian värinen. Ajattelin että tuolla reellä hevosen on hyvää vetää kaikkia kuormia.

ULOSLAULU

Yhtenä aamuna nuori emäntä tuli meille vähän hätääntyneen näköisenä. Sanoi että vanha isäntä on kuollut ja että tulisiko opettaja laulamaan ulos. Äiti pani takin päälle ja otti virsikirjan ja lähti, ja minä menin perässä. Lunta oli vielä aika paljon. Vanha isäntä makasi ruumislaudalla ja siinä oli kyläläisiä ympärillä. Yksi nainen meni sen viereen ja nykäisi ruumista parrasta ja sanoi, että tuo kotka se myötähän jyysti eikä mitähän jättänyt. Ihmiset vilkuili toisiaan hämmästyneen näköisinä, mutta sitten opettaja alkoi laulaa korkealla äänellä, että ”Oi Herra, jos mä matkamies maan…” Sitten miehet kantoivat vanhan isännän ruumiin aittaan ja panivat oven lukkoon ja pönkän päälle.

TALVELLA

Koululle tuli lääkäri. Me seisottiin alushoususillaan jonossa, ja lääkäri katsoi kaikkien suut ja kurkut ja sitten katsoi jollakin vehkeellä korvat. Sitten se kuunteli jollakin johdolla hengitystä ja käski yskäistä. Reijolla oli korva kipiä ja lääkäri raplasi sen korvaa ja Reijo sanoi, että aiai! Tupulla oli jalassa vikaa ja lääkäri käski sen mennä Helsinkiin lastenlinnaan, ja siellä Tupun jalka korjaantui. Sitten meitä rokotettiin kurkkumätää eli kuristustautia vastaan. Terveyssisar pisti piikillä selkään jokaista jonossa seisovaa. Minä panin silmät kiinni ja irvistin naamaa jo etukäteen, jotta ei kävisi kipiää. Eikä pahemmin käynytkään. Mutta kukaan meistä ei sairastunut kuristustautiin, johon meitä ennen kuoli paljon lapsia. Lääkärillä oli hieno Vedette-merkkinen tumma violetti auto. Siinä oli kiiltävä puskuri. Oli kova pakkanen ja me peilattiin naamaa sen puskurin edessä kun se käyrä puskuri väänsi naaman hassun näköiseksi. Nauratti kun naama vääntyi sian näköiseksi, kun pani tarpeeksi lähelle puskuria. Minulla meni lopulta liian lähelle ja huuli tarttui puskuriin. Vedin hädissäni huulen heti pois, jolloin huulesta jäätyi nahkaa puskuriin kiinni ja minulta tuli vähän verta huulesta. Mutta kyllä se parantui. Sitten tuli paha tapaus! Meillä oli jo koulu loppunut siltä päivältä, mutta yläluokkalaiset olivat juuri lähteneet. Kauko makasi koulun pihalla ja opettaja laittoi sille vilttiä peitoksi ja meiän äiti toi sille sokeria. Kauko oli laskenut suksilla seurantalon mäen poikki maantielle ja jäänyt kuorma-auton alle. Automies oli tuonut Kaukon koulun pihalle, jossa se nyt makasi. Jalka oli jostakin poikki eikä sitä saattanut liikauttaakaan, kun kävi niin kipiästi ja Kauko sanoi vain, että oioi eiei älkää koskeko! Sitten Kauko vietiin lääkäriin ja jalka lopulta parani kuntoon. Opettaja varoitti meitä kaikkia, että ei saa laskia summassa maantielle vaan pitää ensin katsoa ja varoa autoja.

****

Elokuvia, kuului kova huuto käytävältä! Launelan Topi, joka oli kansakoululautakunnan sihteeri, kävi aina joskus näyttämässä elokuvia. Sillä oli musta Anglia-merkkinen auto. Kun se ilmestyi pihalle, niin koko koulu meni sekaisin. Vietiin penkit yläluokkaan, että kaikki mahtuu istumaan. Olihan meitä yli sata! Ensin näytettiin jotakin tavallista maailmalta. Siinä turkkilainen mies ajoi rattorilla maassa olevien viljakasojen päällä, jotta niistä irtoaisi jyvät. Se oli meistä hassua, koska täällä meillä oli oikia puimakone. Mutta siellä oli vilja leikattuna maassa ja sonni käveli sen päällä ympyrää, jotta jyvät irtoaisi. Nyt mies ajoi rattorilla sen sonnin työt, ja nauroi iloisena niin että kaikki kaksi hammasta näkyi. Sitten näytettiin, miten Kanatassa kaajettiin isoja puita. Mutta me odoteltiin. Tiedettiin, että kohta tulee tosi hauskaa! Sitten alkoi Mikki-Hiiri! Ensin siinä vilkkui numeroita väärin päin, ja me karjuttiin kuorossa, että mikä numero milloinkin vilahti. Sitten se alkoi. Ja me naurettiin niin että koko koulu raikui ja veet tippui silmistä. Niin hauskaa ei oltu ennen nähty.

MAAKIRKKO

Kun kirkko on niin kaukana eikä sinne kulje pyhänä linja-autoa, niin syrjäkylissä pidettiin joskus maakirkkoa. Koulun iso luokka oli kirkkona. Liitutaulu otettiin pois ja sen paikalle alttaritauluksi laitettiin kuvataulujen laatikosta ristiinnaulitun kuva ja sen ympärille rakennettiin kuusenhavuista seppele. Pappi ja kanttori tulivat autolla ja koko maakirkko oli aivan täynnä ja osa väestä joutui seisomaan seinän vierelle. Veisattiin virsiä ja kanttori polki harmoonia niin että se heilui, ja lauloi kovalla äänellä. Isä sanoi, että sillä on ääni kuin ravistelisi kuivia herneitä peltipurkissa. Pappi saarnasi ja me lapset syötiin salaa Vuokon antamaa pastillia. Kolehti kerättiin jonkun miehen isoon karvalakkiin. Haka-Jallu antoi kolehtiin ison rahan. Se nosti käden korkialle, katsoi ympärilleen ja puotti kymmenen tuhannen markan setelin karvalakkiin niin että kaikki varmasti näkivät. Sitten laulettiin kiitosvirsi, ja kirkonmenot loppui. Mentiin kotiin. Oli jo pimiä ja pakkanen. Ilta oli jo myöhä, kun isosta luokasta kuului kummallista ääntä. Äiti oli huolestuneen näköinen ja sanoi isälle, että pitäiskö mennä katsomaan? Isä lähti ja minä perässä. Siellä oli Haka-Jallu polvillaan ristiinnaulitun kuvan edessä ja itki. Isä kysyi, että mitä sinä? Jallu sanoi, että kun minä olen niin syntinen ihminen! Isä sanoi, että tuohan on jo sovittanut synnit, ainakin sellaisilta, jotka oikiasti katuu, ja näytti alttaritaulua. Jallu nousi ja oli hiljaa. Sitten se pani karvalakin päähänsä ja lähti kävelemään kotiin. Minä seurasin pimiässä ulos asti, että kääntyykö se kotiin päin. Pakkaslumi narskui nahkasaappaitten alla.

****

Sunnuntaina keskipäivällä lähettiin aina Tapiolaan Pyhäkouluun. Sitä piti Tapiolan Petti ja Pekun-Matin Lyyli. Lyyli on se ompelija, joka teki äitille puvun. Sen kankaan äiti osti tattareilta, kun ne tuli meille autolla ja puhui kovalla äänellä, että kuinka tämä kangas olisi hieno rouvan päällä. Niillä oli auto täynnä hienoja kangaspakkoja. Laulettiin että ”laulan riemusta, kiitän Jeesusta”. Lyyli ja Petti oli melkein meidän mummon ikäisiä naisia. Ne halusivat, että lapset ei joutuisi pahoille teille. Ne oli ehtineet nähdä maailmassa paljon pahoja asioita, sotia ja kaikkia. Me saatiin tauluun aina tähti, kun oltiin Pyhäkoulussa. Vuokko sai eniten, kun oli aina. Minä sain yhden tähden vähemmän, kun olin talvella tuhkarokossa, ja jouduin yhden pyhän olemaan pois. Minä makasin silloin sängyssä, ja terveyssisar oli käskenyt laittaa minulle pooriveteen kastetut pumpulitupot silmiin, kun minulla oli silmät turvoksissa ja nahka näpyillä.

LEIKKIPAIKKOJA

Talvella paras paikka oli heinäpaalut. Osuuskaupan pihalla oli korkea kasa heinäpaaluja. Ne oli tuotu kaukaa Pohjanmaalta, kun siellä heinä oli kasvanut hyvin mutta täällä oli kylmä kesä. Heinäpaalujen väliin oli mukava kaivaa koloja ja tehdä piilopaikkoja, ja ne heinät haisi hyvälle. Ensin joku joutui aina kupottamaan, jonka aikana muut menivät piiloon. Sitten kupottaja luki ääneen jonkun lorun, jonka aikana piti ehtiä piilopaikkaan. ”Entten tentten teelikamentten….” ja niin edelleen. Tai ”Hevonen hotkas, pieras, potkas, tämän talon poijat pelistä pois”. Tai ”Ellen sellen sipulin saa, sipulin sapulin sork”. Sitten haettiin toisia piilopaikoista. Jos oltiin törpöllä, niin piti ehtiä potkaisemaan törppö kauas, että kupottaja joutui hakemaan taas toiset takaisin.

****

Yhtenä päivänä lähdettiin taas heinäpaaluihin. Se oli kovasti kiellettyä, että paalut ei jauhautuisi mäskiksi meidän alla. Mutta se oli niin hauskaa! Minäkin oli taas lähdössä sinne, kun maantieltä kuului kova huuto. Esko juoksi kauhiaa vauhtia seurantalon suuntaan. Sen jalat kävi kuin Singerin ompelukoneella. Kaupan hoitaja juoksi pitkin harppausaskelin perässä pitkät hohtimet kädessä. Myös Reima juoksi karkuun kovaa vauhtia, mutta liukastui jäisellä maantiellä ojaan, ja niin kaupan hoitaja sai sen kiinni. Reima rääkkyi

kuin salvettava sika, kun kauppias sohi sitä hohtimilla jalkojen väliin. Isä oli juuri menossa kaupalle, kun kysyi Reimalta, että mikä nyt hätänä? Reima sanoi, että se aikoi ottaa häneltä kilikkerit pois! Kauppias meni sisälle hohtimet kädessä ja naureskeli mennessään rappusilla. Esko katsoi vielä silmät pyöreänä ja peloissaan seurantalon mäen päällä ennen kuin kääntyi hevosen jälkiä pitkin kotiin päin. Minuakaan ei enää huvittanut lähteä paaluihin, vaan käännyin kotiin päin tekemään läksyjä. Muutaman päivän päästä ne paalut häipyivät. Joku oli ne ostanut lehmille. Piti keksiä uusia leikkipaikkoja.

****

Kesällä minä tein seinän taakse pikku kaupungin. Hiekkakasalle tuli kaupunki. Seinän nurkalle vesirännin kohdalle tuli pienempi kaupunki. Siitä minä tein hiekasta maantien kohti hiekkakasaa, ja välille tuli kylä. Kylän kohdalle tein joen yli menevän sillan. Kylästä tie meni sitten hiekkakasalle. Puupalikoista minä tein postiauton, jonka väritin keltaiseksi. Toisista palikoista tein Möllärin linja-auton, jonka värjäsin siniseksi. Pikkuvelin kuorma-autosta oli lava rikki, mutta minä naulasin siihen uuden lavan tyhjästä sartiinipurkista. Sitten sillä saattoi ajaa hiekkaa uudelle maantielle. Näin me leikittiin ja pöristiin monta päivää ja viikkoakin. Sitten tuli kova ukonilma ja vesisade! Salama iski puhelinpylväisiin ja silpoi niistä kappaleita. Puhelin pirahti ja siitä iski kipinöitä. Me yritettiin mennä sisälle, mutta Liisa ei päästänyt, vaan sanoi että sotkette vain paikkoja. Heilutti

luutaa ja sanoi että painukaa ulos! Me mentiin laattian alle. Sinne pääsi luukusta, kun konttasi. Luukun edessä oli haravoita ja lapioita ja muita puutarhan kaluja. Kun niitä raivasi syrjemmälle, niin sitten saattoi kävellä koukussa laattian alla. Tehtiin pölkyistä jakkarat ja leikittiin kotia. Minä olin vanha isäntä. Helinä oli nuori emäntä. Murmeli oli vanha emäntä, ja Olavi oli nuori isäntä. Siinä me sitten leikittiin kauan aikaa. Vuorollaan keksittiin kaikenlaista. Loruja ja näytelmiä. Ei sitä aikuiset olisi kaikkea ymmärtäneetkään. Ei edes huomattu sateen loppuneen jo ajat sitten. Lähdettiin ulos. Sade oli piiskannut hiekkakasan maantien ja sillan pilalle. Hiekat oli menneet rännistä tulevan veden takia. En enää kehdannut rakentaa uutta. Keksittiin muuta.

Välitunnilla

****

Mauno tuli Puotuvaaralla vastaan ja nauroi ja sanoi että ”tuupakkirullaa, tuupakkirullaa”. Se on tullut Amerikasta töistä, ja kylällä puhuttiin, että sillä on paljon rahaa. Sitä pidettiin vähän hulluna. – Tiiäkkö, mistä se ukonilma johtuu? kysyi Roope. – Kun maan ja taivahan Herra on pahalla päällä tai päissään, niin se ajaa kultaisilla kolikärryillä ja kolomella valakialla hevosella kovaa vauhtia Kultakaupungin kultaisella mukulakivikadulla ja kärryjen rautavanteet iskee kipinöitä maahan asti. Siitä kuuluu se jyrinä ja näkyy salamat. Roopea ja minua nauratti, kun Maunolla on aina hyviä selityksiä kaikille asioille. Sitten se jatkoi matkaa kaupalle ja lauloi ”tuupakkirullaa, tuupakkirullaa”.

****

Lehmää talutettiin Tapiolle! Se oli härilään ja se piti viedä astutettavaksi. Me ajettiin pyörillä ja toiset juoksivat katsomaan. Lyyti huitoi sontakolalla meitä pois, että täällä ei penikoita tarvita! Me mentiin navetan taakse ja katsottiin sontaluukusta ja ikkunasta, kun sonnilta tuli vattan alta pitkä porkkana ulos ja sitten se hyppäsi lehmän päälle. Sitten se sonni köyristi selkää ja lysähti vähän ajan päästä navetan laattialle. Sitten Helinä kertoi, että Lissu ja Helinä näki, kun Leppäniemen isäntä oli lehmäsillä niitten piian kanssa kuistin ylisellä, kun emäntä oli kirkolla maitotiliä hakemassa. Mutta se piika oli kyllä väärinpäin. Minä kysyin, että eikö se osannut

olla oikein päin? Ei se vissiin osannut. Isäntäkin köyristi selkää ja sanoi että ooh hohhoo, ja piika sanoi, että iik iikkii. Kun ne huomasi Lissun ja Helinän niin isäntä suuttui ja heitti niitä tuppivyöllä ja käski painua helevettiin ja pitää turpa kiinni. Siitä ei ehditty enempää puhua, kun tuli vakavampi juttu! Roope tuli pyörällä kovaa vauhtia! Minä näin jo sen naamasta, että sillä on tärkeää asiaa. Se otti sivuluisun jarrutuksen niin että sora roiskui meidän jaloille. Roope veti vähän aikaa henkeä, ja sitten se sanoi, että soramontulle on tullut hullujussi, ja siellä on kuorma-autoja. Ne vie soraa Luokka-aavalle ja sinne tehdään tie ja taloja. Me lähdettiin! Minä otin Helinän kyyttiin, kun sillä ei ollut omaa pyörää. Me kaaduttiin heti ja Helinän naamaan tuli hiekasta raapuja. Helinä itki vähän, mutta minä nuolin Helinän raaput ja veret ja hiekat pois ottalta ja kuivasin ne paian hihalla. Sitten me mentiin soramontulle. Kova papatus kuului jo maantielle asti. Pikkuveli oli jo ehtinyt paikalle ja ollut kauankin, kun housun etumusta näytti märältä. Joku mies oli pannut pölkyn montun reunalle merkiksi ja sanonut että tuon yli ei saa tulla! Muuten saattaa sora vyöryä ja jäätte soran alle. Hullujussin kopissa oli mies, joka veteli eri vaijereitten vivuista. Moottorin takana oli luukku auki ja sieltä kuului se kova papatus. Kun kaivurimies veti yhdestä vivusta, niin se kauha kaappasi montun kyljestä kauhan täyteen soraa. Sitten se veti toisesta vivusta ja kaivuri kääntyi kuorma-auton kohdalle niin että kauha tuli lavan yläpuolelle. Sitten se vetäisi yhdestä vaijerista niin että kauhan

alla oleva tappi irtosi kauhan pohjan alta ja pohja aukesi ja sorat putosi auton lavalle. Kun sora oli pudonnut pois, niin kauhan pohja läpsähti kiinni omalla painollaan ja tappi meni jousen vetämänä kiinni. Sitten kauha vipuineen kääntyi taas soramontun reunaan ja sama homma jatkui. Kun auto oli täydessä lastissa, niin se lähti ajamaan pois. Huonoimmat Kempsut eivät jaksaneet nousta täydessä lastissa Puotuvaaran päälle vaan ne ajoi lehmäpolkua vaaran eteläpuolelle ja siitä maantielle. Kassilla oli myös vaikeaa, vaikka sillä oli pienin lava. Kassin nokalla luki väärillä kirjaimilla jotakin, mitä me ei osattu lukia. Yksi automies sanoi, että siinä luki Molotohvin autotehdas. Ja sitten ne muutkin kuorma-autot teki samalla tavalla, vaikka paras Volvo olisi päässytkin mäen päälle. Välillä ne miehet piti taukoa ja joivat pullosta maitoa ja söivät leipää. Me katsottiin sitä hommaa varmaan monta tuntia. Sitten me kaikki lähdimme kotiin. Äiti oli arvannut, missä me kylän lapset olimme olleet. Sitten mekin syötiin kotona leipää ja juotiin maitoa.

LAIVA

Jäät oli lähteneet ja vesi korkialla. Miehiä oli maantien laidassa oottelemassa Keräsen tuloa. Keränen oli uittotyön johtaja, ja se otti miehiä töihin. Meitä poikia oli joukko maantiellä katselemassa touhua. Keränen tuli, ja sillä oli repullinen appelsiiniä. Se antoi jokaiselle pojalle yhden appelsiinin. Semmoista ihmettä ei oltu ennen nähty! Äiti antoi joskus kotona meille appelsiiniä yhden siivun kerralla, kun se oli niin harvinaista ja varmaan kallistakin. Minä ja pikkuveli juostiin kotiin ja näytettiin äitille appelsiiniä. Äiti oli vähän hätääntyneen näköinen, että onko tehty jotakin luvatonta. Mutta äiti rauhoittui, kun me kerrottiin, että Keräsellä oli repullinen appelsiiniä, kun Kemiin oli tullut laiva jossa oli iso lasti appelsiiniä. Keränen oli ehkä vaihtanut poron kuivaa lihaa appelsiiniin. Tai jotenkin muuten. Me juostiin rantaan katsomaan tulvaa ja laivoja. Uitto 5 kääntyi äkkiä meitä kohti rantaan. Se hiljensi ja pysähtyi. En ollut koskaan ennen nähnyt uiton laivaa niin läheltä! Sieltä pantiin pari lankkua laivan kannelta rantatörmään ja kaksi miestä tuli reput selässä maihin. Ne lähti kaupalle ostamaan ruokaa. Me töllisteltiin laivaa, kunnes se laivalle jäänyt mies sanoi, että haluaako pojat kattoa laivaa sisältäkin? Tuskin se sai sen sanottua, kun me livahdimme lankkuja pitkin laivaan. Meitä oli neljä poikaa ja Murmeli. Laivan alakerrassa oli hieno höyrykone. Se kiilsi kuin kulta. Laivamies selitti, miten se toimii. Tässä tulella kiehutetaan vettä. Kun siitä tulee höyryä niin se höyryn paine päästetään tällä venttiilillä tuohon sylinteriin. Se mies näytti. Aukaisi pikkusen isoa venttiiliä, ja niin höyryn paine painoi sylinterin mäntää alas, ja pani kampiakselin pyörittämään rupellia. Perästä kuuluikin pientä porinaa, kun rupelli pyöri. Sitten se mies työnsi sen ison venttiilihanan kiinni, ja kone pysähtyi ja rupellin ruplutus loppui. Olin nähnyt Ihmeellinen Maailma -kirjassa samanlaisen selostuksen ja hienon kuvan, miten höyrykone toimii. Nyt näin oikiasti! Minulla halutti tulla isona laivamieheksi.

Toiset miehet tulivat sitten kaupalta reppujensa kanssa, ja meidän piti lähteä. Lankut vejettiin laivaan. Sitten se laivamies sanoi torveen, että ”taakse hiljaa”. Laiva peruutti. Sitten laivamies käänsi sitä isoa ohjauspyörää, jossa oli sakarat. Kuului vielä että ”eteen täysi”, ja niin laiva alkoi painua jokea ylöspäin.

LEHMÄ

Olin juuri lähdössä ulos, kun näin että maantien poikki Airosvaaralle päin juoksi kiireisiä ihmisiä, joilla oli köysinippuja mukana. Minä ja muutama muu kaveri juostiin perään. Tuli paha mieli. Lehmä oli pudonnut isoon ojaan, joka oli kaivettu, jotta kurjasta jänkäläntistä saataisiin hyvä pelto. Pulmusta näkyi vain pää, kaula ja selkä. Se katsoi ylös suurilla silmillä ja oli surullisen näköinen ja sanoi että muu! Toiset lehmät katselivat peloissaan kauempaa tätä touhua. Miehet huutivat ja naiset voivottelivat. Isännän ympärille sidottiin yksi köysi ja sitten isäntä hyppäsi ojaan lehmän eteen. Sille heitettiin toinen köysi, jonka isäntä kiersi kaksi kertaa lehmän ympärille ja kävi välillä itsekin uppeluksissa mutaisessa ojassa. Nyt Pulmun ympärillä kiersi köysi kaksi kertaa, ja köyden molemmat päät olivat ylhäällä pellolla miesten käsissä. Sitten miehet huusivat rytmissä, että hii-op ja kiskoivat Pulmun ylös, ja Pulmu huitoi hädissään kaikilla jaloillaan. Isäntä huusi ojasta, että vetäkää nyt kuitenkin minutkin! Lehmä lysähti heinäpellolle, läähätti vähän aikaa ja nousi sitten jaloilleen ja alkoi syödä uutta heinää. Sitten isäntäkin nousi aivan mudan ja ravan peitossa. Sillä heilui housut, ja kun se aukaisi housut, niin sieltä hyppäsi sammakko, joka loikki pari kertaa ja putosi sitten ojaan takaisin. Ihmiset olivat jo helpottuneen näköisiä, jopa naureskelivat, että miltä se tuntuu, kun sammakko potkii housuissa haarojen välissä? Isäntä vastasi, että hyppää ojaan ja kokeile itse! Emäntä käski kaikkien tulla kahville tämän pelastustyön jälkeen ja useimmat menivätkin, paitsi se naapuri, jonka kanssa ne oli vähän huonoissa väleissä. Mekin mentiin ja saatiin mehua ja kampanisua. Illalla lehmät alkoivat taas kerääntyä aidan taakse kotiin lähtöä varten. Helinä ja Pentti oli käsketty hakea ne. Ne tulivat meidän kautta ja sanoi että tule sinäkin.

Lehmät olivat meidän kasvimaan kohdalla aidan takana oottamassa. Aukaistiin veräjä, mutta silloin Leiju haistoi tatteja niityn laidassa, eikä me kolmestaankaan jaksettu pitää kiinni vaan piti lehmien antaa syödä kaikki siinä olleet sienet. Sitten lähdettiin taluttamaan niitä maantien poikki. Ne tulivat aivan rauhassa ja hitaasti, mutta sitten tuli auto, joka piippasi. Leiju pysähtyi ja tuijotti pörisevää autoa kummissaan ja nuuhki sen keulapuskuria. Se ei ollut ikinä vielä nähnyt autoa. Eikä varmaan muutkaan lehmät. Sieltä auton ovesta tuli mies naama punaisena ja huusi, että viekää ne lehmänkantturat hiiteen kunnon ihmisten ja autojen tieltä! Minä sanoin, että me viijään niitä navettaan eikä hiiteen. Sitten kiskottiin Leiju tien yli ja muut lehmät tulivat hitaasti jonossa perässä. Jokainen lehmä pysähtyi auton edessä ja nuuhkaisi sitä vuorollaan, Pulmu viimeisenä. Se mies puhisi punaisena ja lähti Kemijärvelle päin ja sora ropisi sen auton renkaista. Helinä sanoi, että olisi pitänyt kääntää Leiju niin, että se olisi kusaissut sen auton nokalle. Kyllä siltä varmaan puoli ämpärillistä olisi tullut. Ei viitsitty sanoa emännälle, että me tulkutettiin sille automiehelle.

PUIMAKONE

Rannasta kuului kovaa papatusta. Kannoin kaivolta vettä keittiöön, niin ei päässyt heti lähtemään. Sitten menin kovaa, mutta papatusta ei enää kuulunut. Puimakone oli navetan ja aitan välissä. Sen vieressä oli iso kasa pellolta tuotua ohraa. Miehiä käveli talosta kahvitauolta puimakoneelle. Jokaisella oli oma paikka. Kaksi meni puimakoneen toiseen päähän. Yksi toiseen. Toiselle sivulle meni yksi ohrakasan viereen. Samalle sivulle meni yksi jyväsäkkien viereen. Niilo meni maamoottorin kohdalle. Me seisottiin moottorin vieressä. Niilo tarkasti, että remmi on sopivan tiukalla. Sitten se avasi pensahanan, väänsi ison pyörän kahvan esiin ja alkoi veivata. Kuului puutamia poksahduksia ja vauhti alkoi kiihtyä. Moottori papatti ja pakoputkesta leiskahteli liekkejä ja puimakone alkoi ujeltaa. Toisessa päässä pyöri pelottavan näköinen rumpu, ja toisessa päässä potki kolme puujalkaa. Moottorin takana oli iso vesisaavi ja siihen tuli suihkusta kuumaa vettä. Saavin alta meni jäähtynyttä vettä takaisin moottoriin. Meistä oli mukavaa pidellä kättä sen kuuman vesisuihkun alla, vaikka Niilo varoitti, että se vesi polttaa. Yksi mies nosteli hangolla viljaa pöydälle, josta kaksi miestä työnsi sitä käsin siihen rumpuun. Toisesta päästä tuli puujalkojen potkimana olkia, josta niitä vietiin sivummalle. Koneen vieressä yksi mies vahti, että jyvät menee säkkiin, ja sitoi tyhjän säkin viereiseen luukkuun ennen kuin edellinen säkki on täynnä. Täysi säkki pantiin narulla kiinni. Joku kävi aina välillä maistelemassa jyviä, että onko hyviä. Kun kaikki viljat oli puitu ja jyvät säkeissä, moottori sammutettiin ja miehet istahtivat tupakille. Ne juttelivat niistä puima-asioista ja koneista. Remmi irrotettiin, ja sitten haettiin hevonen puimakoneen eteen ja pantiin aisat kiinni koneeseen. Miehet sitoivat köydet koneen kummallekin puolelle vastakkaisiin suuntiin, ettei kone kaadu, kun hevonen vetää.

Puimakoneessa oli jalakset kuin reessä vaikka oli kesä. Se luisti hyvin ruohikolla, mutta jos alla oli hietikkoa, niin se kirskui ja kipinöi ja hevosen piti pinnistellä kovaa. Köysiä pitelevät miehet pitivät köysiä tiukalla, ettei puimakone kaadu. Kone vietiin seuraavaan taloon. Samoin kaikki miehet samoihin tehtäviin. Maamoottoria ei vietykään, koska sinne oli ostettu rattori. Me pojat katottiin ihmeissään, että miten rattori käyttää puimakonetta! Rattorin kyljessä oli kiiltävä pieni rautapyörä. Siihen pantiin remmi. Sitten rattori käyntiin, ja kun remmipyörän vivusta väännettiin, ja niin se alkoi pyöriä. Jounilan vanhaisäntä Olli katseli sitä pitkään. Sitten Olli sanoi että ”kyllä se etistys etistyy, kohta net astuttaa lehmänkin tuolla rattorilla”. Sitten Olli nauroi, että hohhohhoo, ja piti kiinni poskessaan olevasta patista, että ei käy kipiää.

TERIJOKI-JUHLAT

Mummo sanoi että ”myö lähetää juhlii”. Vähän keljutti, mutta ei annut sanoa vastaan. Me pojat oltiin eilen puhuttu, että lähetään pyörillä ajamaan rampleeta. Konepajan lähellä oli semmoinen rata, jossa oli jyrkkiä mäkiä. Pahimpia ylämäkiä piti taluttaa ja vastaavasti alamäissä piti pelätä, että kaatuuko. Mummo laittoi hienot vaatteet ja ison komian kaulakorun. Minun piti panna uudet polvihousut. En tykännyt niistä. Junan penkkien karkia villakangas pisteli paljaita jalkoja. Järvenpään asemalta käveltiin koululle. Siellä oli paljon väkeä ja koko ajan tuli lisää. Puheensorina yltyi ja kasvoi välillä meteliksi. Juhlasali oli paljon isompi kuin meidän koulun iso luokka. Penkit tuli täyteen ja osa seisoi seinän vierillä. Eteinen oli kauhian iso, ja siellä sai ostaa ruokaa ja kahvia ja limunaatia. Siellä oli myös iso lasinen laatikko, jota sanottiin akvaarioksi. Siinä oli soraa pohjalla ja kasvoi heiniä. Se oli vettä täynnä ja siinä ui kummallisia kaloja, jollaisia ei Kemijoessa ja Liejulammessa ole nähty. Mummo asettui tapansa mukaan etupenkille ja vei sinne minutkin. Meidän toinen mummo istui seuraavalla rivillä. Siellä edessä oli puhetta ja laulua ja tanssia. Vennanteri puhui, ja mummo tuijotti sitä ja nyökytteli päätä. Minulla halutti ulos. Sitten Varpu tökkäsi takaa minua selkään sormella ja kuiskasi että mennään katsomaan kaloja. Minä hivuttauduin pikku hiljaa alemmas lattialle ja livahdin penkin alta taakse. Toinen mummo näki sen mutta ei välittänyt. Toinen katsoi ja kuunteli puhujaa. Isossa eteisessä me katselimme kaloja. Sielläkin oli paljon väkeä. Ne tapasivat tuttuja ja halasivat ja taputtelivat toisiaan ja kyselivät että ”miten se on mänt?” Kaksi miestä taputti toisiaan olkapäälle ja niiden naamat oli punaisia. Siihen tuli kolmas setä, joka sanoi että ”tääl haisoo mieskuorohenki”. Toinen sanoi että ”männäänpäs tuonne ulos nurkan taakse katsomaan, että mist se mahtaa johtuu?”

Me katsottiin kaloja, ja Varpu ehdotti, että mennään mekin mieskuorohenkeä katsomaan. Kun päästiin ulos, niin ne miehet olivat jo tulossa. Ne nauroivat ja olivat entistä punakampia ja haisivat jollekin pahalle limunaatille. Juhla läheni loppua ja alettiin laulaa Karjalaisten Laulua. Koko koulu raikui! Anni-täti istui takarivillä ja lauloi kovaa. Kun tuli se ”Ja kun onnen päivän koitto, Suomelle taas sarastaa, silloin riemun suuri soitto, Karjalasta kajahtaa!” niin isot kyyneleet tippui Anni-tätin ryppyisille poskille.

****

Mummo sanoi aamulla, että ”myö lähetää Anni-tätil”. Minua ei olisi huvittanut. Ensin mentiin kauppaan ja ostettiin semmoista kahvia, mitä meillä kotona ostettiin vain jouluksi. Ei ollut kovin pitkä matka kävellä. Anni-tätin mökissä oli vain yksi huone. Siinä oli hella, pöytä, kaappi, kaksi jakkaraa ja sänky. Juotiin kahvia ja minä sain mansikkamehua. Ne puhuivat niistä aikuisten asioista ja Karjala-asioista. Minulla meinasi tulla aika pitkäksi, mutta onneksi Annitätillä oli vanha Suomen Kuvalehti, jossa oli pitkä kirjoitus ja kuvia Mannerheimin hautajaisista. Viimein alettiin tehdä lähtöä. Mummo ja Anni-täti nousivat ylös. Ne puristelivat toistensa käsiä ja toivottelivat hyvää vointia ja Jumalan siunausta. Sitten mummo otti hameen taskusta rahakäärön. Siinä oli paljon setelirahaa tiiviiksi rullaksi käärittynä. Mummo painoi rahat Anni-tätin kämmenelle ja taittoi sormet sen päälle. Täti oli hämmästyneen näköinen, leuka värähti ja sanoi että ”enhän mie mittää”. Suuret kyyneleet tippui Anni-tätin laihoille poskille, kun mummo painoi tätin sormet nyrkkiin kiinni ja sanoi että ”äläkä virka mitää!” Ajattelin että se tarkoitti, että Anni-täti ei saa kertoa kenellekään, että on saanut mummolta rahaa.

****

Nikolai-setä tuli mummolle kylään. Mummo keitti kohvit. Ne jutteli kovasti ja puhuivat aina välillä venättä ja suomea sekaisin ja heiluttivat käsiä. Nikolai-setä oli maalari ja teki hienoja tauluja. Niissä oli Laatokan rantoja, joilla vesi aina myrskysi ja vaahtopäät kuohui. Takana näkyi Konevitsan luostari. Nikolai-setä on korjannut sen vanhoja maalauksia. Meillä on taulu, jossa hevostie menee karjalaisen kuusimetsän läpi, ja ilta-aurinko näkyy kuusenoksien välistä. Kun Nikolai-setä oli lähtenyt, mummo meni niin vakavan näköiseksi, että en ole ennen nähnyt. – Jos joku kyssyy, ett kuka käi, niin sie sanot vain ett Niilo-setä. Ja taulut on tehnyt Niilo-setä. Etkä tiiä mittään muuta. Sie oot jo iso poika ja ymmärrät ja kuulet asioita. Ja siu issäis ja äitiis tietää. Muista että ryssän käs on pitkä! Toinen on taskussais, ja toinen kurkussais! Minäkin menin vakavaksi enkä koskaan ole kertonut tauluista ja niiden tekijästä kenellekään muulle kuin tälle vihkolle, joka sekin on piilossa. Minusta Nikolaisetä on mukava ja hieno mies. Sillä on venäläinen nimi, mutta sivullisten kuullen sitä saa sanoa vain suomeksi.

UIMAKOULU

Meitä meni iso lauma Palotörmälle uimakouluun. Palotörmälle mentiin Liejulammen ohi. Siinä oli vetistä ja savista ja liukasta, mutta Kemijoen törmä on sillä kohdalla hyvä, kun siinä on paljon hiekkaa ja vähän mutaa ja on myös pajupensaita. Pensaitten takana saattoi vaihtaa vaatteet niin ettei näy kilikkerit ja pillut. Tellervo-opettaja oli joen toiselta puolelta Oinaan kylältä. Tellervo opetti meille sammakko-uintia, mutta en minä ainakaan oppinut. Useimmat vain räpistelivät ja molskivat ja uivat koiraa. Jotku uivat vain käsipohjaa, mutta Kari osasi uida kyljelläänkin. Minun todistuksessa luki, että uimataito 10 metriä. Tehtiin muitakin temppuja ja leikittiin. Kari seisoi päällään. Olavin paidasta tarttui minun käteen ongenkoukku siinä pelin melskeessä. Piti lähteä kotiin. Meillä oli isän veli Helsingistä kylässä. Isä ja setä tutkivat sitä koukkua. Se oli kyynärtaipeessa niin syvällä, että vain siimasilimukka näkyi. Isä ja setä olivat kumpikin samaa mieltä, että on niin lähellä isoa verisuonta, että ei oikein uskalla kotikonsteilla vääntää pois. Mentiin Kemijärvelle kunnanlääkäri Honkalalle. – Tongit! sanoi Honkala hoitajalle. Hoitaja toi. – Katso kirkkoon päin, niin ei käy kovin kipiää! sanoi isä minulle. Katsoin kirkkoon päin, kun se oli sairaalan vieressä. – Käy se kuitenkin, minä sanoin ja katsoin kirkon suuntaan. Honkala väänsi ja käteen pisti kovasti.

– Hohtimet! Honkala sanoi hoitajalle. Sitten minäkin uskalsin katsoa. Koukun väkänen oli käännetty näkyviin. Hoitaja toi isot rakennusmiehen hohtimet, ja niillä Honkala katkaisi väkäsen poikki ja kiepautti loput koukusta pois käsivarresta. – Viissataa, ei se ollut vasta kuin neljäs koukku tälle kesälle! sanoi Honkala ja pölläytti piipustaan isot savut. Reikään pantiin pieni laastari, vaikka ei siinä ollut kuin pikku veritippa. Lähdettiin kotiin.

****

Meille tuli pikkusisko! Äitillä oli jo talvella iso vatta, ja me kuunneltiin, kun vauva potki siellä. Lähdettiin Kemijärvelle hakemaan äitiä ja vauvaa. Sairaalassa oli paljon äitejä ja niillä vauvoja. Honkala tuli piippua pöllytellen ovelle, ja sanoi että menkääppä Ylikylän akat jo kotiin, että pääsee uusia tilalle! Pikkusisko makasi vaunuissa ja kitisi. Se rauhoittui aina heti kun minä soitin sille saksohvoonia, jonka olin saanut joululahjaksi. Jos sitä kutkutti jalkapohjasta, niin se nauraa kälätti.

****

Vanhan osuuskaupan takana on männikkö, jossa oli harakanpesiä. Me kiikuttiin

puissa ja otettiin munia taskuun. Esko otti taskut täyteen ja pani vielä kaksi suuhun, ja alkoi sitten posket pullollaan tulla alas. Männyn oksa sattui Eskon alaleukaan, ja sillä purskahti munan sisukset suusta ja nenästä ulos. Meitä muita nauratti ja Esko oli säikähtäneen näköinen. Roope tiesi Vastaskummussa vareksen pesän. Me ooteltiin jonkun viikon ja kun poikasilla oli höyhenet, otettiin kumpikin yksi aljoksi ja jätettiin toiset kaksi pesään. Syötin varekselle matoja ja kalan perkkeitä, ja siitä kasvoi iso vares. Syksyllä se karkasi, mutta Erkin vares jäi kotiin. Se tuli aamulla Erkin mukana kouluun. Opettajalla jäi kerran ikkuna auki, niin vares tuli tunnilla opettajan huoneeseen ja hakkasi opettajan tupakkiaskin pieniksi murusiksi. Kun opettaja tuli huoneeseen, vares turautti pöydälle ruikkupaskan ja lensi ikkunasta ulos. Talvella se oppi kokemaan mateen koukuista syöttikalat. Se kiskoi nokalla siimasta niin pitkälle että syöttikala tuli jäälle ja sitten söi sen.

****

Syksymmällä oli jo illalla pimiää, mutta äiti käski minua käymään Heikinvaaralla asioilla. Minua pelotti, kun piti pimiällä mennä polkua semmosen jänkäpaikan yli, josta lähti pieni oja ja sen yli oli kaksi pölliä siltana. Isot tytöt oli kertoneet, että siihen jänkään on hauvattu vastasyntynyt vauva, joka pimiällä itkee äitiä ja isää. En uskaltanut mennä siitä vaan kiersin rannan kautta. Takaisin tullessa menin kuitenkin suoraan, mutta paljon ennen sitä ojaa pysähdyin. Vedin lippalakin niin alas että korvat peittyivät ja laitoin sammalia korvalehtien ja lippalakin väliin. Sitten juoksin sen ojan yli niin kovaa kuin jaksoin ja pysähdyin vasta savutollan kohdalla. En kuullut mitään, otin sammalet pois ja jatkoin kävelemällä kotiin.

KUOLEMA

Talvella Hakojängän vanha-emäntä oli kuollut. Äiti lähti laulamaan ulos. Oli lauantai-ilta. Se näkyi meillekin aina, kun Hako-Kaisu lähti siinä talossa ensimmäisenä saunaan. Saunalyhdyn valo keikkui kävelyn tahdissa, ja se näkyi, vaikka oli muuten pimiää eikä muuta näkynyt kuin lunta, puita ja taloja. Se oli kuin merkki, ja isä sanoi, että lähdetäämpä mekin, Kaisukin meni jo omaansa! Vanha emäntä oli viipynyt tavallista pitempään, jolloin nuori emäntä oli jo vähän hermostunut ja sanonut, että pitäiskö jonkun mennä katsomaan? Isäntä meni katsomaan. Kaisu oli jo lähtenyt saunasta. Hän makasi lumihangessa vattallaan pyyhe hartioiden päällä ja levollinen ilme kasvoillaan. Saunalyhty oli sammunut, ja lumihangessa oli iso sulanut reikä sen alla. Viikon päästä sunnuntaina oli hautajaiset. Ensin meni hevonen, jonka reessä oli Kaisun musta arkku. Lunta oli paljon ja hevoset kiskoivat kovasti rekiä. Menin hevostien varteen. Helinä sanoi, että hyppää kannoille. Minä hyppäsin. Siinä reessä oli isännän perhe. Arkku laskettiin hautaan ja pappi siunasi ja puotti hiekka sen päälle. Pappi sanoi, että ruumis palaa maahan, mistä se on tullutkin ja henki sille, joka sen on antanutkin. Sitten veisattiin. Sitten miehet alkoivat lapioida hautaa umpeen. Vaikka oli pakkanen, niin ne lapiomiehet joutuivat ottamaan välillä karvalakit pois, kun niiden ottalta tippui hiki. Välillä piti vaihtaa lapiomiestä. Tehtiin hautakumpu ja pantiin kukkia päälle.

UMPISUOLI

Rattori oli tuonut koululle halkokuorman, mutta sitten se jäi reen kanssa kiinni lumikinokseen. Me lapsetkin koitettiin pukata sitä irti, vaikka ei meistä tietenkään mitään apua ollut. Minulla kävi vattaan kipiää. Sitten rattorimies katkoi paljon havuja takarattaitten alle, ja niin se pääsi pois liiterin takaa. Aamulla mentiin taas kouluun. Olin jo kolmannella luokalla. Mulla oli huono olo, enkä jaksanut välitunnilla leikkiä lumilinnassa muiden kanssa. Alaluokan opettaja Impi tuli meille ja sanoi, että tuolla pojalla ei ole asiat kunnossa. Tavallisesti se leikkii ja pelaa välitunnit muiden kanssa, mutta nyt se istuu lumivallin päällä eikä tee mitään. Seuraava tunti alkoi. Meillä oli kirjoitusta. Minulla pääsi oksennus, ja vihko ja villapo sotkeentui. Minä sanoin Kenttä-Heinolle, että kato, mulla sotkeentu kaikki. Opettaja vei minut kotiin. Kotona minut pantiin sänkyyn ja saunatakki päälle. Isä koitti ottaa ja mittasi ja sanoi että kuumetta. Minulla kävi vattaan kipiää, ja sanoin että oioijoi. Illalla tuli terveyssisar. Se oli uusi, ja sen nimi oli Asta. Elsa-täti oli mennyt Ouluun opiskelemaan uusia terveyssisaren asioita. Asta mittasi kuumetta ja oli huolestuneen näköinen. Asta sanoi, että ei ole hyvin. Onneksi meillä oli jo puhelin. Se soitti kunnanlääkäri Honkalalle ja sanoi että täällä on kovasti vattakipuinen poika. Mitä nyt? Honkala sanoi, että sitä on semmosta vattatautia liikkeellä. Pankaa penisilliiniä! Terveyssisar sanoi, että mutta kun sillä on kovat kivut! Pankaa sitten morhviiniä! Asta sanoi, että voi hän panna penisilliiniä, kun ei siitä haittaakaan ole. Mutta morhviiniä hän ei laita!

Äiti kysyi, että mitä sitten? Asta sanoi, että soittaa Sysiharjulle. Se on vapaalla, mutta silti. Asta soitti. Sysiharju sanoi, että tuokaa tänne heti! Salmisen Kaarlo tuli Niilon Pobeda-merkkisellä autolla, ja niin lähdettiin Kemijärvelle. Sysiharju oli sama lääkäri, joka alaluokalla oli tutkinut meidät kaikki. Minä makasin pöydällä ja lääkäri i vattaa. Minä sanoin, että voioijoi! Sysiharju sanoi, että heti Rovaniemelle. Hän soittaa sinne, että laittavat kaikki valmiiksi. Asia on selvä. Sitten lähdettiin Salmisen Kaarlon kyytissä. Oli jo yö ja kirkasta ja ulkona pakkanen ja pimiä. Äiti ja minä oltiin peräpenkillä ja minä nukahdin. Sitten äiti herätti. Katso kuinka paljon valoja! Oltiin vaaran mäessä. Koko Rovaniemi loisti valoissa! En ollut ikinä nähnyt niin paljon valoja. Makasin selälläni valkoisella pöydällä. Siinä oli kaksi lääkäriä ja hoitaja. Se toinen lääkäri hymyili ja oli ystävällisen näköinen. Sitten hoitaja pani minun naamalle kypärän. Se haisi pahalle, ja minusta tuntui, että nyt tukehdun. Yritin raapia sitä kypärää pois, mutta en saanut, kun hoitaja painoi sitä kovempaa ja näin pahaa unta.

****

Heräsin, ja oli kauhian paha olo. Vattassa nipisteli kuin olisi ollut neuloja siellä

sisällä. Kusetti ja oli aivan pimiää. Sanoin että oivoivoih. Vierestä kuului juttelua, ja sitten syttyi lamppu. Siinä makasi joku mies, ja se kysyi, että mikä pojalla hätänä. Sanoin että pissattaa ja vatta kipiä. Se mies painoi jotakin nappulaa ja kohta tuli hoitaja. Sanoin että pissattaa ja janottaa ja on kipiä. Hoitaja toi kuikan ja sitten tuli taas pimiä, ja nukahdin. Aamulla kun heräsin, oli kipiä olo. Oli jo valoisaa, ja aloin katsella ympärilleni. Viereisessä sängyssä makasi mies, joka oli yöllä kutsunut hoitajan. Sillä oli toinen jalka paksussa kääreessä ja se jalka oli ylhäällä, ja siitä meni vaijeri telineeseen, jossa oli pyörä, ja siitä se vaijeri tuli alas, ja sen päässä oli punnuksia. Minua vastapäätä oli sängyssä Juhani. Se oli minua vähän vanhempi. Siltäkin oli jo leikattu umpisuoli, mutta sille oli tullut jälkitauti, joten Juhani oli vielä sairaalassa, mutta se saattoi kävellä jo melkein kunnolla. Juhanista tuli minulle heti kaveri. Se mies minun vieressä oli nimeltään Sattanen. Se oli ollut hevosella tukin ajossa ja siellä oli vyörähtänyt tukki jalan päälle, ja se jalan luu oli mennyt poikki. Sattanen oli mukava mies, ja se kertoi kaikenlaisia juttuja maailmalta. Sitten oli Eelis, jolta oli mennyt jossakin toinen käsi, ja sen paikalla oli vain lyhyt käden tynkä. Vielä oli yksi mies oven vieressä. Se oli kovasti kipiä ja se aina välillä mölisi, ja Juhani ja minä pelättiin, että se kohta kuolee. Minulla janotti kauhiasti, ja Sattanen soitti hoitajalle. Hoitaja toi kermanekan näköisen astian ja sanoi että voin kastella suuta, mutta ei saa niellä vettä. Minä purskutin vettä suussa, ja ehkä vähän nielaisinkin. Sitten seuraavana päivänä oli jo helpompi olo. Yritin jo kovasti kävellä, mutta vattaa nipisti kovasti. Sattaselle piti vaihtaa jalan vetoon painoja. Hoitaja käski Eelistä apuun. Kun

hoitaja otti punnuksia pois, niin Eeliksen piti pitää vaijerin päästä kiinni ja vetää alas. Mutta se oli Eelikselle hankala asento, ja kun sillä ei ollut toista kättä, niin sen piti hetkeksi löysätä, ja sitten napata vaijerista ylempää kiinni. Sattanen karjaisi kauhiasti, kun Eelis löysäsi ja nappasi heti ylempää kiinni. Sattanen kysyi, että miksi sinä nuin teit? Eelis sanoi, että kun oli hankala asento, niin piti ottaa ylempää, mutta kun on vain yksi käsi. Kyllä ne sitten sai vedon kuntoon. Katselin ikkunasta ulos. Siellä oli pakkanen ja pihlajat kuurassa. Pihlajissa oli tilhiä ja taviokuurnia. Juna meni pitkää siltaa Kemijärvelle päin. Se meni sillan yläkerrassa, ja autot saattoi kulkea samaan aikaan sillan alakerrassa.

****

Yhtenä aamuna minulle tuli postia. Oli kaksi paksua kirjekuorta. Toinen oli kummisetältä ja -tätiltä. Siinä oli suklaata ja kirja: Maan mies Marsissa. Maan mies oli joutunut Marsiin, ja siellä oli hirmuliskoja, joiden avulla sodittiin. Ne oli kuin panssarivaunuja, mutta ihmiset oli hirmuliskojen kylkiin remmillä sidotuissa koreissa. Se oli aika pelottava kirja. Toinen kirje oli koululta. Siinä kaikki meidän luokan oppilaat olivat kirjoittaneet kirjeen, paitsi Veijo, joka oli huono kirjoittamaan, mutta oli piirtänyt hyviä kuvia. Ne kirjoitti, että en ehdi harjoittelemaan joulujuhliin, mutta pääsen kyllä näkemään näytelmiä. Erkki kirjoitti, että Posti-Jallu oli pudonnut Kemijoen jäihin, mutta se oli päässyt pois, ja sitten palannut kotiin ja pannut kuivat vaatteet päälle ja lähtenyt mustan ison laukun kanssa uudestaan hakemaan postia. Se oli tullut tavallista myöhemmin postin kanssa Oinaalle, ja jotkut oli moittinut, että kun on myöhässä. Yhtenä aamuna Sattanen sanoi, että haluttaa tupakkia! Eelis meni ovelle vahtimaan, ja Sattanen otti laatikosta tupakkivehkeet ja pani palamaan. Sitten Eelis sanoi, että se tulee!

Sattanen pani kiireesti tupakit laatikkoon, veti peiton päälle ja tuijotti kattoon. Eelis aukaisi ikkunan, vaikka oli pakkanen. Hoitaja tuli huoneeseen. Se katsoi pitkään Sattasta, mutta ei sanonut mitään. Sattanen vain laski katossa olevia levyjä. Eelis sanoi, että minä vain tässä raitista ilmaa. Hoitaja katsoi pitkään Sattasta ja Eelistä ja lähti sitten pois. Eelis kurkisti ovelta ja sanoi, että se meni jo. Sattanen otti tupakit laatikosta ja veti savut loppuun. Sitten Eelis pani ikkunan kiinni. Huoneeseen tuli iso mies. Se kysyi, että saako tulla puhumaan Jumalan sanaa. Sattanen sanoi, että ainahan sitä oikiaa asiaa saa puhua. Mies luki Raamatun lauseen, ja lauloi sitten, että ”joutukaa sielut, on aikamme kallis”. Sitten se jutteli kaikkien potilaitten kanssa ja näytti kauhian isoa pattia nivustaipeessa. Sitten se toivotti hyvää paranemista ja meni seuraavaan huoneeseen. Äiti tuli hakemaan kotiin. Lääkäri antoi pienen purkin lääkettä, joka pitää syödä. Me mentiin Möllärin linja-autolla. Se oli uusi ja pitkä Volvo, ja siinä luki, että Helko. Oli jo pimiä. En malttanut istua, vaikka vattaa vielä nipisti ja piti kävellä käyrässä. Seisoin automiehen takana ja katsoin maantietä. Auto kiikkui hitaasti Napapiirin mäkeä ylös, ja kuljettaja vaihtoi pienemmille vaihteille. Sitten auton edessä juoksi poroja ja niiden silmät kiiluivat valoissa. Lähetin Juhanille joulukortin Lapin lääninsairaalaan. Jonkun ajan päästä Juhanilta tuli kortti. Se oli päässyt jo kotiin mutta kortti oli lähetetty sairaalasta vielä Juhanin kotiin.

****

Sitten oli joulujuhla. Minä en ollut ohjelmassa. Pöyliön Iita oli joulupukkina. Me saatiin pussi, jossa oli joulukortteja, omena, piparkakku ja kiiltopaperissa oleva makiainen.

Joululomalla yritin hiihtää Airosvaaraan, mutta vattassa pisteli niin että palasin takaisin. Onneksi sai kuitenkin syödä kaikkia jouluruokia, niin ei mennyt loma pilalle.

Kolmas ja neljäs luokka v. 1955 – 1956

VAALIT

Lehdissä ja ratiossa oli pitkään puhuttu resitendin vaaleista. Nyt ne oli tulossa. Maantien laitaan ilmestyi vaalimainoksia, joissa oli persidenttiehdokkaiden kuvia ja kehuttiin niitä puolueita, jotka oli ehdokkaita kannattamassa. Kekkosen kuvia oli paljon, ja sitä kannatti maalaisliitto. Eino Kilven kuvia toi kommunistit, joita kannatti skdl. Metsä-Pekko toi Tuomiojan kuvan, ja isä sanoi, että onpa hyvin syöneen näköinen mies! Isä laittoi Fagerholmin mainoksen. Yhtenä aamuna Fagerholmin kuva roikkui meidän pihamännyssä. Isä sanoi, että kommunistit on ripustaneet sen kun ne vihaa Fagerholmia, kun se on sovun ja rauhan mies, ja kommunistit haluaa kapinaa ja vallankumousta. Vaalit kesti kaksi päivää. Valittiin semmoisia valitsijoita, jotka sitten äänestävät varsinaista ehdokasta. Isä seurasi ikkunasta äänestämään menijöitä, ja merkkasi aina lehden laitaan kynällä, että mille puolueelle ääni menee. Kun Sepän Mikki ja Liisa tuli, isä merkitsi maalaisliitolle kaksi. Mikin sormi liikkui oven vieressä olevalla listalla M.O.Lahtelan kohdalle ja pyöräytti vielä peukalolla siihen, että Liisakin osasi äänestää oikein. Kaakkurin Aapo oli vaalilautakunnan puheenjohtaja. Äiti oli vaaliavustaja niitä varten, jotka oli sokeita tai ei osannut lukea tai piirtää numeroita. Silti tuli aina lappuja, joiden numeroista ei saanut mitään selvää. Jotku ei ymmärtäneet valitsijamieshommaa. Kinkara sanoi äänestyskopissa kovalla äänellä avustajalle vain että ”Kekkosta”. Äiti keräsi pönttöön rahaa tuperkkelia sairastaville lapsille, että ne pääsee Oulun joulumerkkikotiin hoitoon. Illalla äänestysuurna sidottiin naruilla, ja solmujen kohdalle sulatettiin punaista vahaa ja sen päälle vahan vielä kuumana ollessa lyötiin vaalilautakunnan leima. Seuraavana aamuna äänestys jatkui. Illalla kahdeksalta ovi pantiin lukkoon. Heikkis-Martta jyskytti vielä ovea, mutta Aapo sanoi, että kello on jo kohta minuutin yli.

Kun äänet oli laskettu, Aapo tuli puhelimeen ja soitti Rovaniemelle vaalituloksia. Maalaisliitto sai 153, skdl 92, Tuomioja 2 ja Fagerholm 2. Kaikki tiijettiin tai ainakin arvattiin. Tuomiojan kannattajiksi arveltiin äitä ja Impiä, Fagerholmin kannattajiksi isää ja Säkkis-Jalmaria. Isää siksi kun se pani Fagerholmin kuvan maantien laitaan ja Jalmaria siksi kun komukat vihasi sitä, ja Jalmari sanoi, että työväen asiaa hoidetaan parhaiten rauhallisella työllä ja toiminnalla eikä kapinoimalla. Meijän mummo sanoi jo joulun aikoina ennen vaaleja, että ”Kekkonen hyvä miust, mie hyvä Kekkosest!” Sitten alkoi arvailu, miten eduskuntatalolla käy! Sekin päivä tuli. Meillä oli ratio auki koko kolmen äänestyksen ajan. Kolmannessa äänestyksessä kun luettiin sataviisikymmentäyksi kertaa, että Kekkonen, niin sieltä eduskunnasta kuului kova kohahdus. Isä tuli pahalle päälle. – Nyt alkaa Kekkosvalta! Se valitaan vielä toisen kerran ja sitten valitaan Kekkosen poika. Se on Kekkostynastia nyt! Sitten isä meni salonkiin, istui nojatuoliin ja pani tupakiksi. Kohta kuului yläkerrasta kopinaa. Arvasin heti, että alaluokan opettaja Impi tulee meille, ja asia on uusi persidentti. – No, lauletaanko sitä huomenna aamuhartauksessa että ”Oi Herra, siunaa päämies maamme!” Impi kysyi. – Ei, kun laulakaa se ”Oi kuningasten kuningas, sä Herra kaikkivaltias” huusi isä salista, ja sitten se ei puhunut enää mitään siitä asiasta koko iltana. Eikä puhunut äitikään. Impikin meni saliin ja pani tupakiksi. Muu elämä jatkui ennallaan. Paitsi että alkoi yleislakko. Uutiset oli täynnä sitä, ja etelässä kuulemma mellakoitiinkin. Täällä ei huomattu muuta kuin että postiauto ei kulkenut. Mölläri ja maitoauto kulki niinkuin ennenkin. Ja tietenkin hevoset ja Lappalais-Iiskon porot!

Kun lakko loppui, minulla oli postista tullessa potkuri täynnä postia, ja oli hankala tulla kotiin, kun potkurin jalakset upposivat märkään lumeen.

HIIHTOA

Olin asioilla Sieppilässä. Niitten pikkupojat, jotka ei vielä ole koulussa, tulivat hädissään ja posket punaisena sisälle, vetivät henkeä ja läähättivät. – Terveyssisar hiihtää tänne päin ja sillä on se ruskia laukku mukana! Poikien isä meni ovelle, että pojat ei pääse karkuun. Meidät koululaiset oli rokotettu jo koululla, mutta pienemmät rokotti Elsa-täti niin, että hiihti joka taloon, missä oli pikkulapsia. Jalmari otti pojat kiinni, puotti housut ja Elsa-täti löi piikin. Se oli sillä selvä ja matka jatkui. Kun terveyssisar pisti Leski-Kaisua, niin Elsa kysyi, että onko se Kaisu saanut ennen tämmöisiä pistoksia? – En ole sen jäläkihin, kun Kalle kuoli vuonna -49! sanoi siihen Leski-Kaisu. Kylällä olivat nauraneet Kaisun sanomista.

****

Urheilutunnilla alettiin tehdä uutta latua. Opettaja meni edellä. Perässä tuli ensimmäinen poika vähän opettajan oikialla puolella, ja sitten toinen poika vähän vasemmalla. Sillä tavalla mentiin kaikki vähän limittäin. Kun oli menty vähän matkaa umpista, niin etummaiset pojat hyppäsivät sivuun ja saivat jäädä jonon hännille, ja uudet tulivat keulaan. Näin syntyi hyvä latu suksille ja kova pohja sauvoille. Alaluokkalaisille tehtiin yhden kilometrin lenkki koulun aidan viereen,

keskiluokkalaisille kahden kilometrin lenkki Puujängälle ja yläluokkalaisille kolmen kilometrin latu, joka kävi Airosvaarassa asti. Viikon päästä me tehtiin samalla tavalla kansanhiihtolatu. Se alkoi Kemijärveltä ja meni meidän koulun kautta Pyhätunturille. Koululaiset teki ladun, ja jokaisella koululla oli oma osuus tehtävänä. Meidän osuus meni Vaiskonjärvien kautta lähelle Pyhätunturin koulua. Seuraavana pyhänä oli kansanhiihto Kemijärveltä Pyhätunturiin. Oli hieno auringon paiste. Sitten tuli se hiihtokilpailupäivä! Me oltiin hiihdetty paljon näitä latuja urheilutunneilla ja monesti koulun jälkeenkin ja sunnuntaina. Lähdettiin aina pareittain sähkölinjaa pitkin, kun siinä meni aluksi rinnakkain kaksi latua. Sitten jatkui yksi latu, ja maalisuoralla oli taas kaksi latua rinnakkain. Olli ja minä lähdettiin parittain. Kun ladut yhtyivät, Olli meni eteen. Siinä me puuskutettiin eteenpäin ja ottasta tuli hiki. Olli lisäsi välillä vauhtia ja minä seurasin. Vähän ennen sähkölinjaa ja toista latua Olli aloitti loppukirin ja minä yritin viereisellä ladulla kiriä, mutta vaikka lähestyin koko ajan niin se ei riittänyt, ja niin jäin toiseksi kolmella metrillä. Kyllä se harmitti. Menin koululle. Sieltä sai keittolasta ämpäristä kuumaa mehua. sitä halkokassin päällä. Minua alkoi palella, kun hiki alkoi jäähtyä märällä iholla. Ei haluttanut olla sisällä, ja ulkona olisi palellut vielä enemmän. Palasin kuitenkin maalipaikalle takaisin. Eino oli tullut maaliin neljän kilometrin lenkiltä. Se oli pärjännyt huonosti ja selitti että suksiside oli mennyt rikki. Kari oli kuitenkin nähnyt, että Eino oli tahallaan potkaissut siteen auki, että näyttäisi että side oli rikki, ja siksi hiihto oli mennyt vähän huonosti. Kaikki oli maalissa, paitsi Uppe. Opettajat ihmetteli, että eihän valmiilta ladulta voi eksyäkään! Yläluokan opettaja sanoi jo että jonkun pitäisi lähteä hakemaan Uppea. Mutta sitten Uppe alkoi viimein näkyä sähkölinjalla. Uppe hiihti hitaasti ja rauhallisesti ja tuli maaliin. Opettaja kysyi, että missä ihmeessä sinä olet oikein viipynyt? – No, ku siellä näkyi tiaisia ja kuukkeleita ja yksi tikka! Minä katselin niitten hommia, kun ne hyppi puissa ja tiititteli. Ja tikka löi käpyjä puun rakoon ja hakkasi niitä.

Minusta tuntui, että Uppea ei juuri hiihtokilpailu kiinnostanut. Eikä kyllä minuakaan enää. Kun tulokset oli laskettu, huudettiin luokkaan palkintojen jakoon. En halunnut mennä. Mutta opettaja työnsi sisälle. En muista mitä toiset sai. Minä sain värityskirjan. Painuin kotiin. Isä sanoi, että hyvä juttu se on toinenkin palkinto. Kävin vielä kilpailupaikalla. Siellä ei ollut enää ketään. Koppelo oli palannut koulun takapihan puuhun, josta se oli lähtenyt pois kun kilpailu alkoi. Se asui koko talven samassa männikössä. Jos sen kohdalle pysähtyi, se lensi pois. Jos vain hiihti hitaasti ohi, se vain istui puussa ja kurkisteli rungon takaa hiihtäjää. Lähdin ulos maantielle. Siellä tuli kylmä, ja palasin sisälle kamariin ja painoin selän uunin kylkeä vasten, että alkoi paita lämmetä ja kuivua.

Mäkihyppyä ”Tauno Luiro” -tyylillä

Airosvaarassa

****

Maantie oli tullut lunta täyteen. Me oltiin osuusliikkeen kohdalla, kun Puotuvaaran takaa alkoi kuulua kovaa kolinaa. Lumiaura oli tulossa! Me mentiin muutaman metrin päähän tiestä, että saadaan mukava lumiryöppy päälle ja kyyristyttiin lumihankeen selkä tielle päin. Matti jäi tien reunaan, että jos tulee jääkönttejä, niin ne menee yli eikä käy kipiää. Mutta Matti jäi liian lähelle. Aura nakkasi Matin pari metriä kauemmas lumikinokseen ja Matti oli aivan lunta täynnä. Mutta Matti yritti nauraa ja sanoi että ei käynyt kovin kipiää ja kaapi lunta päästä ja niskasta ja paitan alta.

****

Oli keksitty vaarallinen hupi! Kun Mölläri oli lähdössä illalla Pelekolaan päin, niin jotku ottivat auton takana olevasta telineestä käsillä kiinni. Jalat oli jäisellä maantiellä, ja niin siinä liuvuttiin niin kauas kuin uskalsi. Minua alkoi pelottaa jo seurantalon mäen kohdalla ja löysäsin irti. Kierin muutaman kierroksen ja pölähdin tien laitaan. Lunta pöllysi ja takaa tuli pimiässä auto, mutta siitä näkyi vain valot pölyävän lumen läpi. Lasse oli rohkein ja jäi viimeisenä Möllärin perään, vaikka vauhti vain kiihtyi siinä alamäessä. Lasse oli luullut, että joku ihminen jää pois autosta viimeistään Nivavaarassa ja hän voi siinä pysähdyksessä jäädä pois ja palata kotiin. Mutta ei ketään jäänytkään! Eikä Kaakkurivaarassakaan. Eikä Lasse uskaltanut kovassa vauhdissa löysätä pois. Pounikon tienhaarassakaan se ei pysähtynyt! Vasta Väylänrannalla Lampelan Akseli oli jäänyt pois ja Lasse joutui kävelemään

iltapimiällä viisi kilometriä kotiin. Sen äiti oli kysellyt Lassea, mutta kukaan ei uskaltanut sanoa, että mitä me oltiin hommattu sen linja-auton kanssa kun Lasse lopulta itkua vääntäen palasi kylälle. Minä en enää sen tapauksen jälkeen sitä tehnyt. Mietin että mitä olisi voinut sattua, jos takaa tuleva pirssi olisi ollut lähempänä ja minä kierinyt pimiällä jäisellä maantiellä. Enkä tiiä, tekikö muutkaan sitä enää.

****

Tiistaina meillä oli aina käsitöitä. Sitä tehtiin neljään asti, jolloin oli jo pimiää. Tehtiin pientä jakkaraa. Sahattiin, höylättiin, mitattiin suorakulmalla, naulattiin. Laattialle tuli puupalikoita ja lastuja. Välillä oli välitunti, jolloin opettaja meni pois ja me syötiin eväitä. Jouni soitti sahalla lauluja, ja se oli meistä hauskaa. Kun opettaja tuli, Jouni säikähti, mutta opettaja vain nauroi, että saha onkin hyvä työkalu! Uppe pyysi lupaa mennä hyysikkään, ja opettaja käski mennä. Kun sitä ei kuulunut takaisin, opettaja käski minua katsomaan, että missä poika viipyy. Heti ulkona kuulin, että ei huolta. Upen komia ääni raikui kovassa pakkasessa. Laulu oli Kesäpäivä Kangasalla. Kaikkein korkein kohta ”Ja Roineen armaiset aallot sen rantoja hyväelee” kaikui, kun tulin hyysikän avonaiselle ovelle. Uppe istui syvällä, vain jalat huopatossuineen, kädet ja pää näkyi. Laulu katkesi heti, ja Uppe kysyi hämmästyneenä, että mitä nyt? Sanoin että opettaja käski tulla töihin. Uppe oli paras laulaja! Edes ratiosta ei kuulunut niin hienoa laulua. Ritva oli tytöistä paras, kun se lauloi kevätjuhlassa ”Tuuli hiljaa henkäilee, aalto vapaa välkkyilee”. Keskiluokan opettaja vei Upen Lahteen laulukilpailuun, mutta ei Uppe päässyt palkinnoille. Opettaja kertoi, että väsyttihän se matkakin, kun meni toista vuorokautta junassa. Aamulla lähtö meiltä ja seuraavan päivän keskipäivällä Lahdessa. Ja meijän isä sanoi, että pakko se on antaa helsinkiläisten voittaa. Olisihan se sandaali, jos jostakin napapiirin takaa tulisi parempi!

Minä arvelin, että olin samaa mieltä isän kanssa.

****

Siivooja tuli koulun jälkeen meille. Sillä oli Aippe mukana. Aippe seisoi siivoojan vieressä ja katsoi laattiaa eikä puhunut mitään. Siivooja oli mennyt hakemaan siivouskomerosta kalujaan, ja kun hän oli avannut komeron oven, sieltä oli rojahtanut Aippe laattialle. Aippe oli nukahtanut seisaalleen komeron ovea vasten. Äiti kysyi, että onko Aipella nälkä? Aippe ei vastannut, mutta sillä nytkähti pää. Äiti laittoi sille voileipiä isolle lautaselle ja vei Aipen luokkaan Aippe tuli takaisin ovelle tyhjä lautanen kädessä eikä sanonut mitään, vaan katsoi taas laattialle. Lautasella oli vain leivänmuruja. Äiti laittoi siihen vielä leipää ja juustoa päälle. Sitten äiti vei luokkaan patjan ja tyynyn, että Aippe saa nukkua yön koululla eikä tartte olla kovalla laattialla. Minusta näytti, että äitillä oli veet silmissä. Seuraavana päivänä äiti soitti terveyssisarelle. Ne lähti kylälle. Minä oisin mennyt mukana kuten aina isän ja äitin perässä, mutta äiti ei päästänyt, vaan sanoi että nyt on vain aikuisten asioita. Myöhemmin niitten talo jäi tyhjilleen ja kylmilleen.

Pyhätunturille lähdössä, vasemmalla Paavo Mölläri liikennöitsijänä

TAUTI

Opettaja katsoi Eikkaa ja sanoi että onkohan sinulla Eikka sikotauti, kun naama on niin pyöriä? Silloin koko luokan oppilaat pölähtivät luokan takanurkkaan kasaan. Opettaja käski Eikan lähteä kotiin ja Eikka lähti kävelemään jalat haarallaan. Sitten opettaja käski Karia antamaan Eikalle repun, ettei jää koululle. Kari otti karttakepin ja heitti sillä repun Eikalle. Me ei taidettu haluta itselle sikotautia.

HELSINGISSÄ TAAS

Käytiin tänä kesänäkin etelässä kaikkien sukulaisten luona. Sitten mentiin merelle moottorilaivalla, jonka nimi on Amphitrite. Isä sanoi sitä vesipussiksi. Se oli isompi kuin Uitto5, mutta pienempi kuin Korkeasaaren tai Suomenlinnan laivat. Ensin mentiin saaristoa pitkin Helsingistä länteen Porkkalaan. Porkkala oli ollut vuokralla ryssille, ja nyt se oli palautettu Suomelle. Mutta sinne ei saanut mennä maihin, vaan sanottiin että siellä saattaa olla tynämiittiä tai muita räjähdysaineita. Mutta toiset sanoivat, että siellä on niin hirveä sotku, että tavalliset suomalaiset ei saa nähdä ennenkuin on raivattu tarpeeksi. En kehtaa sanoa, että minkälainen. Porkkalan niemen jälkeen käännyttiin takaisin Helsinkiin, mutta nyt ajettiin suoraan avomerellä. Tuuli kovasti ja laiva keikkui. Pikkuveljelle ja monille aikuisille tuli meritauti ja ne oksensi mereen ja minä ajattelin että tarttuuko se kaloihin mutta isä sanoi että ei. Minusta oli vain mukava olla ulkona laivan keulassa, kun se keikkui ja meren pärskeet roiskui aina välillä naamallekin. Kaukana näkyi iso laiva. Isä kysyi kipparilta, että mikä se on. Kippari katsoi kiikarilla ja sanoi että Ariadne. Se menee Tanskaan. Minusta Aallotar on kaikkein hienoin laiva, vaikka en ole sisältä nähnytkään. Helsingissä saatiin jäätelöä eikä pikkuvelikään enää ollut merisairas.

**** Olin Järvenpäässä mummolassa, kun mummo tuli keittiöstä ja Esko-setä luki lehteä. – Kuule Esko ku siul ei näytä olevan mittää tekemist nii veisit sie kummipoikais vaik Linnamäel! – Saataha mie lähteeki! Setä nousi heti ja sanoi minulle, että lähetään.

Setällä oli Ifa-merkkinen ruskea auto. Se oli Volkkarin näköinen, mutta siitä tuli sinistä savua ja se kävi rupluttamalla niin että naapurin pappi sanoi että ”kyllä tuo Ifan ääni on ikäänkuin veteen pierisi”. Linnanmäellä oli hauskaa vuoristoradalla, kun siinä mentiin kovaa vauhtia alas ja heti ylös niin, että kutkutti vattassa. Kummitusjuna oli niin pelottava, että piti välillä peittää käjellä silimät, mutta kurkkia kuitenki sormien välistä niitä peikkoja ja noita-akkoja. Merenneitoja oli uima-altaan lavitsalla. Niillä oli kalan pyrstö. Toisella oli vihreät tissit ja toisella punaiset. Kun Esko-setä osui siihen punatissiseen pesäpallolla, niin se kiljaisi ja putosi uima-altaaseen. Kun kerroin siitä mummolle ja Hilkka-tätille niin ne nauroi ja kysyi että ”mis sie Esko oot kummipoikaas käyttänt?” En ymmärrä mikä siinä oli hauskaa. Minusta sirkuspellet oli hauskempia, mutta ei mummoa niistä kertominen mitenkään naurattanut.

TUNTURIJÄRVI

Meille tuli Oulusta vieraita. Kaija-täti oli äitin naapuri ja koulukaveri itäSuomesta Terijoelta. Unto-setä oli sen mies. Sitten oli poika Ari. Ne halusi nähdä erämaata. Sitä täällä oli. Lähdettiin aamulla. Oli tavallisen helppoa kävellä Airosaavan reunalle hyvää polkua pitkin. Sitten tuli vastaan märkä paikka. Siinä oli jonkunlaisia pitkospuita, joilta meinasi helposti nuljahtaa jänkään. Minä osasin reitin hyvin. Olin jo aikaisemmin käynyt Tunturijärvellä isän ja Kari-serkun kanssa.

Airosaavan kapulasillalla

Kapulasillalla oli liukas kävellä. Sen pohjoispuolella oli Kuja-Einon heinäpeltoja. Isä otti kesällä kuvia, kun Eino seisoi tyytyväisen näköisenä pellon keskellä. Takana näkyi Pyhätunturi. Eino oli itte kaivanut ojat ja siksi pelto kasvoi nyt hyvää heinää. Tultiin Kaarnemaahan. Siinä oli hyvä polku Näätäojan korpeen. Siellä oli isoja kuusia. Maassa kasvoi korpihillaa, mutta ne ei olleet vielä kypsiä. Silti taviokuurnat tonki niistä siemeniä ja söi niitä. Sitten tuli hankala paikka. Siihen oli joskus laitettu pitkospuitakin, mutta niillä oli vaikia kulkia ja piti aina välillä astua jängän puolelle ja varoa taas, että ei saappaat hörppää vettä. Sitten oli vielä ryssänpäämättäikköä, joka näytti siltä, että niitten mättäitten päälle oli hyvä astua. Mutta jos astui, niin mätäs nuljahti niin, että meinasi taas kaatua mättäitten väliin ja kastua likomäräksi. Viimein päästiin Näätävaaran sivulle. Siinä oli koko kylän komeinta mettää. Oli helppo kävellä. Minulla oli lippalakki päässä, ja isä oli laittanut nenäliinasta lakin päähän. Joka kulmassa oli solmu, ja nenäliina peitti isän hiukset ja kaljun, ja hiki meni siihen. Isä kantoi pitkää ohutta onkivapaa, ja Arilla oli semmoinen vapa, joka meni pätkiksi, niin oli helpompi kuljettaa.

Näätävaaran laidalla

Sitten tuli ylemmän Näätäojan jänkä. Siinä kasvoi kaikenlaista heinää, ja se oli aika kapia ja melko helppo ylittää. Tultiin Kiiskisharjuille. Me oltiin viime kesänä käyty sen jängällä hillassa ja löydetty sotilaskypärä, jossa oli yksi luodin reikä. Olimme panneet sen yhden karahkan nokkaan nuotiopaikan merkiksi. Mutta nyt me mentiin sen jängän ohi. Puita oli kaatunut polun päälle, mutta muuten polku oli kovalla maalla ja oli helppo kävellä ja mettä oli komiaa. Noustiin Outitunturin rinnettä viistosti ylös, mutta ei tarvinnut nousta päälle. Sen harjulta näkyi jo puitten välistä Tunturijärvi, ja me aloimme kääntyä sitä kohti Jankkilanvaaran ja Pikkutunturin välistä. Tunturijärven rannalla oli pikkuinen kalakämppä. Siinä ei ollut laattiaa, mutta oli lavitsat, joitten päällä saattoi nukkua niin että ei ollut maata vasten. Oli myös pömpeli, jota saattoi lämmittää ja sen päällä keittää vettä. Pömpelistä meni peltinen piippu katon läpi ylös. Piipun ympärillä katon kohdalla oli rautalankoja, että kuuma piippu ei sytyttäisi kattoa tuleen.

Tunturijärven kämppä

Järven rannalla oli pieni pölkyistä tehty kopukka. Unto-setä ja isä meloivat sillä vuorotellen järvellä ja kalastivat. Äiti ja Kaija-täti lähtivät päälärit mukana Kuovijängälle hillaan. Ari ja minä kalastettiin rannalta ja saatiin ahvenia. Isä nakkasi ensin rannalta pari pientä kolikkoa järveen ja huusi, että anna Ahti ahvenia! Unto ja isä vähän nauroivat. Isä huusi järveltä Arille ja minulle, että laittakaa pojat tulet! Me laitettiin tulet. Siinä oli kivillä ympäröity tulentekopaikka, johon pantiin kuivia oksia ja tuohta ja tehtiin tulet. Kivien välissä oli orsi, johon laitoimma mustan kattilan. Nuotion ympärillä oli pölkkyjä istuimina. Toiset kalamiehet olivat ne siihen joskus laittaneet. Sitten Unto-setä ja isä tulivat järveltä. Niillä oli kaloja. Kohta tuli äiti ja Kaijatäti. Niillä oli päälärit täynnä hilloja. Kalat kiehui kattilassa ja kohta ruvettiin syömään leipää ja kaloja. Oli hyvää! Alkoi olla ilta. Mentiin kämpän lavitsalle nukkumaan. Aamulla syötiin leipää ja eilisiä kaloja kylmänä. Sitten lähdettiin kotiin. Isä oli saaanut päähänsä, että kun tullessa oli hankalia jänkiä, niin nyt mentäisiin eri reittiä takaisin. Lähdettiin Kuovijängän laitaa pitkin kohti Javarusjokea.

Vittavaaran Emännän Harmajasaavilla

Mentiin Suovaharjun ohi ja tultiin Vittavaaran emännän harmajasaaville. Se on hassu nimi sille paikalle. Harmaja on maidosta tehtyä hapanta juomaa, joka on mukavan kirpaisevaa. Mutta tässä oli hete, jonka vesi oli jäisen kylmää. Sitä pulppusi maan sisuksista. Hetteen reunalla oli pystyssä pari tuohesta ja pitkästä kepistä tehtyä lippiä, joilla oli hyvä ottaa juomavettä hetteestä eikä tarvinnut pelätä, että itse pulahtaa jääkylmään veteen. Siihen tehtiin tulet ja keitettiin kahvit. Jos ei kehdannut ottaa saappaita jalasta, niin isä neuvoi, että mennään selälleen ja nostetaan jalat ylös puun runkoa vasten, niin liiat veret valuu jaloista pois. Jatkettiin matkaa. Siinä oli koppelo ja sen poikue, ja sitten tultiin Javarusjoen rantaan. Siinä rantaniityillä kasvoi kaikenlaisia heiniä ja kukkia. Joki mutkitteli niin paljon, että piti oikaista välillä, ja silloin joutui helposti tiheisiin pensikoihin, joissa oli hankala kulkea. Isä otti minulta onkivavan, kun tökkäilin sillä pensaisiin ja mättäisiin. Yhden mutkan kohdalla oli rannassa vene ja siinä istui Hansu. Se oli samalla luokalla kuin minä, mutta Impi oli alaluokalla pannut Hansun mustaan pulpettiin, kun se ei oikein osannut olla luokassa ja puuhasi muuta. Kerran Impi näki sillä tulitikkuaskin ja otti pois, ettei tule tulipaloa. Kun opettaja aukaisi askin, niin sieltä pölähti parvi eläviä kärpäsiä. Hansu oli kerännyt niitä joutessaan kun istui luokan ikkunan vieressä. Impi säikähti, ja Hansu pani kädet ristiin ja sanoi että ”ethän pane minua arestiin niin tuon sinulle juustoa, kun Punakorva poikii!” Nyt Hansu istui yksin rannalla olevassa veneessä. Isä koitti jututtaa sitä ja kysyi että onko mukana muita, mutta Hansu ei puhunut mitään vaan vain hymyili. Me arveltiin, että Hansun isä oli jossakin lähellä hoitamassa poroja tai lampaita. Hansun isä sanoi kerran lampaitaan kommunisteiksi, niin Aarno kysyi, että miksi sinä niitä kommunisteiksi haukut? Se vastasi että ”vaikka niillä on suu ruokaa täynnä niin lisää määkivät!” Viimein tultiin maantien varteen ja käveltiin sillan korvasta tietä pitkin kotiin. Minua väsytti ja tuntui että maantietä oli hankalampi kävellä kuin metsäpolkua.

****

Kaupalla puhuttiin, että yläluokan pojat Terho ja Jouni oli saaneet kauhian hauen. Mikki oli nähnyt, kun pojat olivat Javarusjoella uistattelemassa ja keplotelleet ison hauen veneeseen. Hauki hakkasi pyrstöllä veneen pohjaa ja siitä kuului kova läpse ja pojat istuivat hauen päällä. Toinen huusi apua ja toinen hakkasi puukolla hauen päätä. Vähitellen se pyrstön läpse vaimeni ja hauki alkoi asettua veneen pohjalla ja avunhuuto loppui.

Javarusjoen rannoilla

Javarusjoen silta

SOTA

Mustilais-Santeri tuli kovaa vauhtia hevosella kylälle. Sillä oli musta pikkutakki ja valkia paita ilman ravattia ja ylänappi auki. Nivasta päin oli kuulunut pyssyn pamauksia. Santeri ajoi pihaan. Sillä oli naama aivan hiessä ja se piti kättä sytämen päällä. Sodankylän mustilaiset ajoi sitä takaa. Aleksi sanoi, että kohta se kuitenkin kuolee. Se ammutaan tai sitten se saa kohtauksen, kun on naama hiessä ja sytän jyskyttää. Se käskettiin pirttiin, ja kaksi miestä meni pihan reunalle vahtiin. Toinen muka putsasi pyssyä ja toinen hakkasi kirveellä halkoja. Sodankylän mustilaisten hevoslasti tuli, ja ne kysyi, että onko tummia näkynyt. Isäntä sanoi, että on, ja että sodankyläläisten on paras häipyä ja katsoi pyssyn piippua, jota se oli juuri putsannut. Me kurkittiin peloissaan navetan ovelta. Ne puhui jotakin, ja sitten ne alkoi hitaasti mennä maantielle päin. Miehet lähtivät kuistille ja Santerin käskettiin vielä pysyä pirtissä, ja sen hevonen kärryineen oli ladon takana ja söi heinää.

****

Hakojängällä oli sirkkeli. Sillä sahattiin lautoja ja lankkuja uuden talon rakennukselle. Oli monta miestä töissä ja rattorin hihnapyörä käytti sahakonetta. Eino seisoi rattorin takana ja katsoi ulosottoakselin pyörintää. Sitten Eino otti kinttaat kädessä akselin päästä kiinni, että hän pysäyttää akselin. Ransi hyppäsi salamana Einon kimppuun ja heitti Einon monta metriä kauemmas. – Perhanan penikka, sinä et niille hevosvoimille mitään mahda!

Ransi meni jatkamaan töitään lankkujen kanssa. – Kyllä minä tämän rattorin jaksan pysäyttää, virnuili Eino meille muille ja otti uudestaan ulosottoakselista kiinni. Einon käsi ja kintas pyörähti. Kädessä näkyi luuta, nahkaa ja verta. Peukalo roikkui pienen nahkariekaleen varassa. Eino vietiin terveyssisarelle, joka vei Einon pirssillä lääkäriin. Kun Eino pääsi pois, sillä ei ollut enää peukaloa. Sitä tynkää kutisti ja Eino raapi sitä tynkää käsityötunnilla puukolla.

LAPPEENRANTA

Myö lähetää Lappeenrantaan, sanoi mummo. Minua vähän harmitti, kun oli tarkoitus lähteä potkimaan palloa, vaikka yläkerran rouva ei sietänytkään pallon potkimista. Se tuli aina parvekkeelle raakkumaan, että lopettakaa. Sitten painui sisälle ja pani parvekkeen oven ja ikkunat kiinni. Ja me jatkettiin pallon potkimista. Mummo laittoi minulle ja itselle hienommat vaatteet ja sanoi että mennään äitisi serkun häihin. Se juna oli hieno, ja siinä oli pehmustetut punaiset penkit. Luulin että mummo otti paremman luokan liput, mutta asia olikin niin, että pohjoisen pikajunissa oli kovat penkit, mutta etelän junissa pehmeät. Ei mummo olisi tuhlannut rahaa kalliimpiin vaunuihin. Juna ajoi kovaa vauhtia, ja se oli minusta mukavampaa kuin Helsingin ja Hyvinkään välisissä paikallisjunissa. Yhdessä paikassa radan varressa oli vielä lunta, mutta muuten täällä oli vehmaampaa kuin Hyvinkäällä. Meidän vieressä istui vihaisen näköinen nuori mies ja se nojasi poskea käteensä ja tuijotti ulos, kun veturin savu aina pöllähteli vaunun ikkunoiden edessä. Sitä vastapäätä istui savolaismies. Sillä alkoi silmä vilkkua ja suu mutruilla, joten minä arvelin, että se alkaa kohta jutella. Sitten se kumartui sitä mököttävää miestä kohti: – Ka, mistäkä päin sitä Työ ootta kotosinnii? – Hevon perseestä! sähähti mies. Se savolaismies hätkähti ja sillä meni silmät pyöreäksi, suu suppuun ja se vetäytyi säikähtäneen näköisenä takaisin. Vihainen mies vaihtoi käden toiselle poskelle ja jatkoi tuijotusta ulos. Vilkaisin mummoa. Sillä värähti kaulanahka, mutta mummo jatkoi Martta-lehden lukua. Jos minä olisin sanonut noin, niin olisin saattanut saada luunapin. Jonkun ajan päästä sillä savolaismiehellä tuli silmiin taas eloa ja suu alkoi

mutruilla. Arvelin, että se haluaisi jutella. Se kumartui sitä mököttävää miestä kohti: – Kotpuoleenko sitä Työ ootta mänössä? – ...kele, eikö täällä missään saa olla rauhassa! Se mököttävä mies nousi ja lähti kiivaasti kävelemään junan ravintolavaunun suuntaan. Savolaismies taas säikähti ja vetäytyi nopeasti takaisin.

Vilkaisin mummoa, mutta mummo oli hiljaa, poskilihas vain nytkähti ja mummo jatkoi lehden lukua. Tätä vauhtia tultiinkin kohta Lappeenrantaan. Siellä kirkon edessä oli paljon väkeä. Mummo ja muut naiset katselivat, kun kirkosta tuli sulhasia ja morsiamia ulos. Yhtä morsianta joku sanoi rumaksi. Mummo sanoi, että jospa hää sulho aatteloo muitaki asjoita ku vaan kauneutta. Juhlapaikka oli hieno! Katossa oli niin hienoja lamppuja, että en ollut nähnyt semmoisia kuin resitentin linnassa viime kesänä, kun olin osuuskassalaisten matkalla siellä. Me päästiin sinne, kun isän sotakaveri oli residentin henkivartijana. Hääpaikassa saatiin hyvää ruokaa. Yksi tyttö ja minä sovittiin, että saadaan paljon kakkua, kun käydään vuorotellen ottamassa kumpikin kaksi palaa kerralla lautaselle ja jaetaan ne. Silloin se näyttää, että ei käydä kovin monesti. Saatiin myös monta lasillista mansikkamehua. Siellä oli sotaherroja, joitten rinnuksissa kilisi komeita merkkejä. Soittokunta alkoi soittaa kullanvärisillä torvilla musiikkia, että humpappaa humpappaa. Sulhanen ja morsian alkoi tanssia, ja kohta muutkin. Yksi Kalle tuli hakemaan mummoa. Kalle oli pitkä mies ja sillä oli samanlainen nahkatukka kuin Kekkosella. Mummo sanoi että ”oisit hakent aikanais, nyt sie oot myöhäs!” Sitten Kalle istui alas ja ne alkoi jutella ja söivät vielä kakkua ja kahfia. Me oltiin yötä Lappeenrannassa. Aamulla minä näin siellä paljon laivoja ja lentokoneita. Illalla mummo sanoi, että kirjoita kotiin, mitä on täällä nähty.

Minä kirjoitin siitä Lappeenrannan hääreissusta, mutta en siitä junan vihaisesta nuoresta miehestä kun siinä puhuttiin rumia. Mutta kirjoitin että olen saanut uuden polkupyörän, jossa on vaihde ja lukko ja satulan suojus. Kirjoitin myös, että kävin Hyvinkäällä tivolissa. Siellä oli neljän ja kuuden metrin mittaisia käärmeitä ja voitin onnenpyörässä pastillilaatikon. Kun ei ollut pääsylippuun rahaa, Heikki ja minä katsottiin teltan alta surmanajoa. Mummo ei anna hömpötyksiin rahaa! Sitten minä kirjoitin lisää kotiin. Suomeen oli tulossa vejänäläisiä johtajia: Rutsehvi ja Pulkaanin. Ne oli tulossa junalla kun ei uskaltaneet lentokoneella. Meitä oli paljon kalliolla oottamassa sitä junaa. Ensin tuli kovaa vauhtia Ukko-Pekka -veturi, jonka perässä oli vain yksi pitkä konnarin vaunu. Sanoin että ei kai ne tuossa ole? Tuiren isä sanoi, että se oli vain miinanpolkija, jos joku oli aatellut räjäyttää ryssien junan. Niillä on pää löyhässä. Kohta tuli oikia juna. Sitäkin veti kovaa vauhtia Ukko-Pekka. Siinä oli vihreitä venäjäläisiä vaunuja ja kaksi suomalaista vaunua. Mutta ei me nähty niitä kuuluisia herroja, kun kaikki junan ikkunat oli verhojen peitossa.

PELLEHYPPYJÄ

Oltiin potkimassa palloa pihalla kavereiden kanssa, kun naapuritalon Toikka ja Pöntti tuli. Niillä oli selvästi asiaa. Me kokoonnuttiin, ja sitten Pöntti kysyi, että kiinnostaako lähteä katsomaan pellehyppyjä Riihimäelle? Ei ollut epäilystäkään! Joken sisko Kurki oli paikalla ja innostui, mutta Pöntti sanoi, että tähän asiaan ei nyt naisia sotketa. Toikka teki pari temppua pyörällä ja häipyi. Se oli meitä isompi ja piti meitä pikkupoikina eikä oikein kuulunut enää meidän pumppuun. Pöntti käski kokoon salapaikalle. Pyöriä ei ollut kuin kolme. Pyörillä ei Riksuun päästä, kun meitä on kahdeksan. Minä olin jo viime kesänä yrittänyt Riihimäelle pyörällä radan vartta, mutta en päässyt kuin Monniin asti, kun radan varren tie meni niin huonoksi, että eturatas tarttui aina kivien väliin, ja niin piti palata takaisin. Oli sinne varmaan oikeakin tie, mutta en sitä tuntenut, vaan rautatien tunsin hyvin monen matkan vuoksi. Pöntti sanoi, että jokainen hakee omat rahansa, että päästään Riksuun ja takaisin. On suunnitelma! Haettiin rahat salapaikalle ja laskettiin ne. Tilanne oli toivoton! Minulla olisi nipin napin, mutta sitten en olisi voinut ostaa ensi viikolla ilmestyvää Vekkulikissaa. Se oli hauska lehti. Pöntti sanoi taas, että on suunnitelma, että päästään. – Lähteekö kaikki? Pöntti kysyi. – Minä en lähde, jos on jotain epärehellistä! sanoi Tappi. Sen äiti on opettaja, ja Tapin pitää olla kunnollinen. Minunkin äiti on opettaja, mutta en sanonut sitä kenellekään. Pellehypyt vie nyt voiton. – Lähdetään, jos päästään, sanoi jokainen.

Kurjen veljetkin sanoi niin, kun olivat huomanneet, että niiden sisko ei ollut enää lähellä. Mentiin asemalle. Pöntti ja Jukkis meni sisälle, ja ne osti kaksi lastenlippua Riihimäelle ja takaisin. Muut jäi ulos. Juna tuli. Seitsemän poikaa meni vaunun hyysikkään ja Pöntti jäi penkille istumaan. Kun konnari tuli, Pöntti antoi sille molemmat liput ja sanoi että tämä toinen on kaverin lippu. Sen piti mennä vessaan, kun sillä on vatta ripulista sekaisin. Konnari leimasi liput ja jatkoi matkaa. Meillä oli vessan ovessa punaisella varattu-upptaget. Riihimäellä juostiin uimalaan. Siellä oli paljon lapsia. Istuttiin hiekalla ja uimakoulun opettaja neuvoi meille sammakko-uinnin liikkeitä. Minä en oikein oppinut, vaikka se väänsi minun käsiä ja jalkoja tahdissa. Minä ja muutkin Hyvinkään pojat ooteltiin vain yhtä asiaa. Vihdoin tuli kaksi sirkuspelleä! Niillä oli hassut vaatteet ja maalattu naama. Ne tuli kovaa mölinää pitäen alimmalle laudalle. Pelle pullisteli lihaksiaan ja käveli lautaa pitkin pää pystyssä, eikä muka huomannut, kun lauta loppui ja pelle putosi hassussa asennossa veteen ja sanoi että OHO! Me naurettiin! Sitten ne meni seuraavalle laudalle ja yrittivät töniä toisiaan veteen mutta eivät uskaltaneet. Se toinen meinasi jo joutua veteen, kun se tarrasi toiseen kiinni ja niin ne molemmat mulskahtivat hassusti kieppuen veteen. Siinä ne tekivät monenlaisia temppuja, ja me naurettiin kippurassa. Toinen pelle meni vielä ylimmälle laudalle ja meinasi hypätä mutta alkoi pelkäämään ja huusi, että ei osaa uida! Toinen tuli tönäisemään sitä, jolloin se teki voltin ja putosi mutta sai laudan reunasta kiinni ja jäi roikkumaan siihen jalat sätkien. Silloin toinen pelle tuli alemmalle laudalle ja kutkutti sitä kainaloista, jolloin ote kirposi ja se mulskahti jalat ja kädet sätkien veteen uppeluksiin. Toinen pelle tuli sitä pelastamaan ja kiskoi sen maalle, jossa se sitten tajuttomana makasi. Toinen huusi hädissään, että onko kellään pyörän pumppua? Yhdellä miehellä ”sattumalta” oli, ja pelle laittoi kiireesti pumpun letkun hukkuneen pellen napaan laastarilla ja alkoi pumpata. Joka pumppauksella pellen suusta purskahti vettä ja me huudettiin kuorossa tahtia

siihen pumppaukseen. Pelle virkosi, nousi ylös ja pudisteli päätään. Sitten sen housut alkoi heilua ja pelleä alkoi naurattaa. Se hyppi ja kikatti ja sen housuista hyppäsi kala. Se oli selvästi kumista tehty mutta näytti oikialta ahvenelta. Koko Riihimäki raikui!

Kaiken hauskan jälkeen alkoi totisempi asia. – Tässä on semmoinen hankala juttu, että jos on sama konnari kuin tullessa, ja meillä on sama selitys. Voi olla, että se alkaa epäillä jotakin. Sillähän on avain hyysikkään. Aloin selittää Pöntille. – Ne on samat vaunut, veturit miehistöineen ja samat konnarit, jotka kulkee edestakaisin Helsingin ja Riihimäen välisissä paikallisjunissa. Jos sattuu olemaan sama konnari kuin tänne tullessa, niin meidän olisi syytä odottaa seuraavaa junaa. Onneksi niitä kulkee tiheästi tähän aikaan päivästä. – Lappalaispoika on aivan oikiassa, meidän pitää tutkia asia, Pöntti sanoi. Mentiin asemalle ja tutkittiin. Sinne oli juuri tullut henkilöjuna Helsingistä. Konnarin vaunu oli etummaisena, ja sen veturi lähti vesille ja hiilille. Pöntti meni konnarin vaunun lähelle, josta nyt tuli junan takimmainen vaunu. Minä menin etummaisen vaunun kohdalle. Veturi oli juuri peruuttamassa siihen. Jukkis meni aseman nurkalle, ja muut pojat aseman taakse niin, että Jukkis näki minut, Pöntin ja pojat aseman takana. Veturi peruutti vaunuihin. Junamies laittoi vetokoukun paikoilleen ja kiristi sen, kytki letkut kiinni ja näytti veturiin merkin, että jarrut saa kytkeä. Veturi oli samanlainen Heikki kuin tullessakin, mutta tämän oli tehnyt Tampella ja sen toisen Schwartzkopff. Nyt näytti hyvältä! Etummaisen vaunun vessa oli veturin puoleisessa päässä. Pöntti näytti takapäästä kädellä merkin, että eri konnari. Se oli tullut pyörällä asemalle ja meni vaunuunsa. Asemalla kuulutettiin, että henkilöjuna Helsinkiin lähtee. Minä näytin

Jukkikselle merkin, että tänne etummaiseen vaunuun. Asemalla oli paljon väkeä, kun siellä seisoi Imatralle menevä pikajuna. Me painuttiin paikoillemme. Pöntti sanoi, että poronpurija määrää vessaporukan, hän hoitaa ajattelutyön ja muut pitää naamansa kiinni ja on hiljaa. Pöntti meni vaunun penkille ja muut vessaan ja ovi käännettiin punaiselle. Oli harmittavan ahdasta mutta matka onneksi lyhyt. Minä seisoin vessan pytyn reunalla ja pidin ikkunaa auki niin että näen paikat ja että kuuluu kohinaa, joka peittää muut äänet. Vessan ikkunahan on maitolasia, ettei näy läpi ja se aukiaa vain vähän yläosasta. Juna pysähtyi hetkeksi Monnissa. Sitten taas matkattiin ja minä tähystin avonaisen ikkunan yläosasta ulos koska tunsin hyvin tämän välin. Vaunun ovi napsahti, konnari kopautti vessan oveen ja sanoi kovalla äänellä että ”ja sitten Hyvinkää!” Sitten vaunun sisäovi napsahti taas, joka tarkoitti, että konnari palasi vaunuunsa. Kohta alkoikin jarrut jurisemaan. Näin että mentiin Lempparin alitse, ja juna pysähtyi. Sillä sekunnilla ryntäsimme ulos – puolet asemalaiturin puoleisesta ovesta, minä ja loput ratapihan puoleisesta ja lähdettiin juoksemaan. – Pojat, hei! kuului takaa huuto. Silloin painoimme kaasun pohjaan. Täyttä vauhtia juostiin raiteitten yli. Minä pelkäsin, että joudutaan putkaan, jos meidät saadaan kiinni. Sekunnissa välähti, että piiloudun pommisuojaan, joka oli siinä kohdalla, mutta en uskaltanut, koska olisin voinut olla siinä loukussa. Veturin lähtöpoksahdukset kajahti, ja uskalsin viimein vilkaista taakseni. Meitä ei ajettu takaa. Kiipesimme vielä rinnettä ylös koulun kohdalle. Sitten pysähdyimme ja vedimme henkeä, mutta sydän pompotti vielä kovasti.

Oltiin me uimassa ja tuolla, sanoin epämääräisesti, kun mummo kysyi, että missä sitä on näin kauan oltu. Piirsin kädellä taivaan ja maan rajalle. Ahdenkalliossa ja tuolla. Minulla oli tietysti jo kova nälkä ja mummo laittoi isoja voileipiä ja päälle

paistia. kolme isoa mukillista kaakaota. Ennen nukkumaan menoa mummo tarkasti jalat, että ei mennyt likaisena sänkyyn. Puhtaathan ne oli semmoisen uintireissun jälkeen. Mummo oli siitä tarkka.

****

Mummo ja minä lähdettiin Kemijärvelle meille kotiin. Ensin mentiin pikajunalla Haapamäelle kummisetän ja -tätin luokse. Sitä veti Ukko-Pekka. Oltiin siellä monta tuntia kylässä ja ja syötiin hyvää ruokaa ja juotiin kohvit. Sitten melkein yöllä jatkettiin makuuvaunujunalla pohjoiseen. Siihen tuli Heikki-veturi kun kiskot eteenpäin oli heikommat. Mummo nukahti heti, mutta minä valvoin ja pelotti, kun meidän vaunu oli heti veturin takana. Mielessä oli, kun talvella sattui paha tapaus, kun kaksi junaa ajoi pahki Hämeenlinnan ja Toijalan välillä. Siinä kuoli paljon ihmisiä. Se veturin takainen vaunu oli aivan mäskinä. Nyt minä luulin, että veturi viheltää koko ajan, että jos tulee toinen juna vastaan, niin se kuulee aikaisemmin ja ehtii jarruttaa. Sitten minä huomasin, että vihellys kuuluikin vaunun kattoventtiilistä. Kävin vielä vaunun etupäässä. Katsoin kun puskurit hinkkasivat toisiaan vasten ja vetokoukku heilui muun junan tahdissa. Heikki oli veturina, eikä menty niin kovaa kuin päivällä. Palasin hyttiin ja nukahdin kohta. Aamulla oltiin kaukana pohjoisessa ja oli valoisaa. Piti vaihtaa junaa. Sitä veti Pikku-Heikki. Rovaniemellä tuli yksi mies junaan katisko mukanaan ja reppu selässä. Se jäi vaunun eteiseen ja sanoi konnarille, että pitäisi päästä Ketsupin kohdalla pois. – Minäpä juttelen veturinkuljettajalle, konnari sanoi. Minä ihmettelin, että mikä se on, kun sen nimistä asemaa ei ollut aikataulussa. Vian jälkeen juna alkoi jarruttaa, vaikka mitään asemaa ei näkynyt. Juna pysähtyi pienen järven kohdalle, ja se katiskomies jäi pois ja heilautti kättä veturimiehille. Siinä oli ratapenkassa pitkä keppi ja sen päässä oli nurinpäin punainen Heinz-merkkinen ketsuppipullo.

Jatkettiin heti matkaa kohti Kemijärveä.

SIBELIUS

Ratiossa sanottiin, että Sipelius on kuollut! Seuraavana päivänä siitä oli lehdissä. Sibelius asui minun Järvenpään mummolan naapurissa. Talo oli valkea ja siinä oli punainen katto, ja se oli heti pellon takana metsän puolella ja näkyi mummon pihalle hyvin. Tiesin että Sibelius oli kuuluisa, mutta varmuuden vuoksi mummo sanoi että ”rohvessoria ei saa männä häiritsemmään”. Sipeliusten piika kävi kyllä samassa Jalmari Pimiän kaua ostoksilla kuin mummo ja me muut, ja isä joskus kysyi, että miten vanha mestari voi? Sibelius meni aina lauantaina saunaan tasan viideltä, ja sillä oli vaalea saunatakki, vasta kainalossa ja iso lierihattu päässä. Aina kun oli hieno juhlapäivä, kuten Joulu tai Itsenäisyyspäivä, niin ratiossa kuului Sibeliuksen musiikkia. ”Yks voima” tai ”Terve metsä, terve vuori” tai ”En etsi valtaa loistoa” tai ”Oi Suomi, katso sinun päiväs koittaa” ja kaikkia muita. Olen minä kuullut Jääkärimarssinkin, vaikka kommunistit on kieltänyt sen ratiosta! Mutta nyt mestari on kuollut ja hautajaisia selostettiin ratiossa koko päivä. Olen aina kuullut Pekka Tiilikaisen selostavan vain urheilua, mutta nyt sillä oli näin vakava homma. Äitiä itketti, kun Tiilikainen selosti sitä, kun Aino Sibelius laittoi kukkia haudalle. Isä oli vakava koko päivän eikä puhunut mitään. Minusta tuntui, että minäkin saatan joskus isona laulaa Sibeliuksen musiikkia.

****

Jounilan vanha-isäntä Olli tuli meille kun olin pihalla ja rasvasin pyörän kettinkiä.

– Onko isäs kotona? – Se on kirkolla Lapin Kansassa asioilla ja tulee ilta-Möllärillä. Olli oli selvästi hermostunut ja piirteli jalalla hiekkaa ja vähän tärisi. – Minä se vain, että kun minä sanoin isälles että se oli Saumanni joka ampu sen Poprikohvin, että en minä tiiä, mutta minä vain olen kuullut että se olis niin, että isäs ei panis sitä lehteen että minä levitän huhuja. – Minä sanon isälle, että ei levittäis huhuja. Olli lähti kävelemään kotiin. Kun isä tuli niin kerroin Ollin asian. Isä kysyi, että oliko se päissään. Sanoin että ei se minusta ollut. Isä ja äiti vilkaisi toisiaan ja nyökkäsivät toisilleen eikä sanoneet mitään. Isä sanoi minulle hiljaa, että Olli on tullut vanhaksi. Isä oli haastatellut Jouni-Ollia lehtiin, kun Olli tiesi paljon kaikkia vanhoja asioita ja oli palvellut keisarivallan aikoina rakuunarykmentissä.

MATOJA

Olin tulossa Erkin kautta kotiin ja pysähdyin niiden pihalle juttusille. Erkki kysyi, että kiinnostaisiko kunnon kastemadot? Meidän kylällä ei niitä ollut kun on niin sorakkoa eikä tarpeeksi paksua multakerrosta, että ne selviäisi talven yli hengissä. Onkireissuilla piti tyytyä pieniin lieruihin, joita pengottiin niityltä lehmänpaskojen alta. – Näjetkö tuolla Oinaan puolella tuon valkoisen talon vähän matkaa koululta alavirtaan? Erkki kysyi. – Joo. – Sen rannalla on tuo haavikko ja myös paljon koivuja. – Joo. – Siinä kun on paljon lehtipuita ja hyvää multaa, niin siinä on kastematoja. – Lähetään hakemaan! – Siinä on vain yksi hankala juttu! –??? – Se isäntä vahtii sitä paikkaa eikä anna käydä matoja. Se pieksää, jos saa kiinni!

Sitten Erkki selitti suunnitelman, miten se onnistuu. – Käy kotua ämpäri ja tule tänne, niin sitten jatketaan!

Kävin vanhan tyhjän maaliämpärin. Yhdellä lapiolla pärjätään. Mentiin rantaan veneelle. Minä kävin airoihin ja Erkki piti perää. Alettiin ylittää

Kemijokea. – Miksi sinä koulun rantaan ohjaat? – Hämäyksen takia. Jos joku näkee niin luulevat vain, että meillä on koululle asiaa. Tultiin rantaan. Erkki sitoi veneen pajupensaaseen ja näytti minulle solmun. Jos tulee äkkilähtö, niin Erkki menee ensin veneeseen ja minä vedän vain yhdestä narusta kovaa, niin solmu laukeaa. Ja se vielä harjoiteltiinkin. Sitten aloimme hiipiä kyyryssä ja rantatörmän suojassa matopaikkaa kohti. Näin meitä ei voitu nähdä sieltä kylältä päin. Olimme matopaikan kohdalla ja asetuimme makaamaan rantatörmälle pajupensikon suojaan. Törmäpääskyt kurvailivat hermostuneena ympärillämme, mutta rauhoittuivat kohta, kun huomasivat meidät vaarattomiksi. Niillä oli törmässä paljon pesiä. Iltalypsyn aika läheni. Erkki oli jo aikaisemmin seurannut isännän ja emännän toimia kotinsa pihasta päin. Sen matotalon ikkunoita oli rantaan päin, mutta navetasta ei voinut nähdä rantaan. Emäntä meni navettaan. Erkki vilkaisi minua ja näytti, että ei vielä. Vähän ajan päästä meni isäntä. Erkki kuiskasi, että nyt! Livahdimme haavikon keskelle ämpärit ja lapio mukana ja aloimme kiivaasti kaivaa. Joka lapiollisessa näkyi lihavia matoja. Lopulta läpsäytimme vielä multaa ämpärit täyteen ja livahdimme rantaan. Menimme veneelle varmuuden vuoksi vielä kyyryssä, vaikka tiesimme olevamme jo voiton puolella! Erkki meni veneeseen ja minä kiskaisin narusta solmun auki ja pukkasin veneen veteen ja kävin airoihin. Erkki sanoi, että laittaa omat madot heidän pottumaahan, kun siinä on paksusti multaa. Minä arvelin, että laitan meidän kasvimaahan. Siinäkin on ainakin 40 senttiä multaa. Kun oltiin soudettu jo yli puolivälin, Erkki alkoi laulaa laulua

”Iltatähti”. Se lauloi aika hyvin, kun oli oppinut ratiosta. Se soi siellä usein, varsinkin Lauantain Toivotuissa Levyissä. Kun tultiin rantaan, niin Tyyne huusi ikkunasta meille jotakin peili kädessä, katsoi sitä peiliä ja sanoi, että ”tuo on niinkuin minun poikani ”. Minua vähän pelotti, mutta Erkki sanoi, että ei siitä tarvitse välittää. Vein omat madot kasvimaalle. Kolmasosan lapioin mustien viinimarjapensaiden juurelle, kolmasosan porkkanamaan kohdalle ja loput näiden väliin. Aamulla kävin tarkistamassa tilanteen. Matoja löytyi heti, ja mieleen tuli jo näky paksuniskaisista säynävistä! Ne ovat ahneita lihaville madoille. Saadaan hyvää suolakalaa. Myöhemmin Tyyne vietiin Joutsijärvelle.

****

Kasvimaa tuotti kastematojen lisäksi toki muutakin! Punaisia ja mustia viinimarjoja, naurista, pottuja, herneitä, porkkanaa, keräkaalia. Kukkakaaliakin, mutta en tykännyt siitä, vaikka äitistä se oli hyvää. Syksyllä vein kasvimaan rahoja Osuuskassaan. Olin 4 H-kerholainen. Äiti oli laskenut ja punninnutkin sadon. Sen arvo oli neljätoista tuhatta markkaa. Kassanhoitaja sanoi, että nuin paljon. On hyvä kasvimaa. Niin sitä pitää! Tiesin että äiti oli tehnyt paljon töitä kasvimaalla. Minä olin kantanut alkukesällä vesiä, kun oli kuivaa ja sitten kitkenyt rikkaruohoja ja haravoinut. Kassanhoitaja oli itse maanviljelijä, ja se kyllä tiesi nämä hommat. Pantiin rahat tilille. Minä sain säästövihkoon sen edestä kuvia. Nyt minulla oli 16650 markkaa. Viimevuonna vihkossa oli paljon vähemmän. Osuuskassan seinällä oli kuvia, joilla neuvottiin säästämään. Yhdessä kuvassa oli pelaavia ja juovia miehiä ja kirjoitus ”mene raha” ja vieressä toinen kuva, jossa oli koti, pelto ja perhe, jossa oli isäntä, emäntä ja kolme lasta. Toisella seinällä oli kuva ”pienistä puroista Kymin ärjyvä koski, pienistä säästöistä rahan

valtava voima”. Jätettiin yksi keräkaali jäniksille, kun ne kulki kasvimaalla. Pentti neuvoi minulle ansan teon, jonka se oli oppinut sedältään. Kun tuli ensimmäinen lumi lokakuussa niin laitoin jäljille ansan ja sain jäniksen. Isä teki siitä hyvän paistin.

HEVOSKAUPPA

Olin Roopen kanssa rantteella tekemässä ilmakivääriä, kun Mustilais-Taisto tuli hevosineen. Sillä oli tarkoitus myydä hyvä hevonen Roopen isälle. Ja isännällä oli tietenkin tarkoitus ostaa hyvä hevonen. Mentiin pirttiin seuraamaan hevoskauppaa. Ne puhui kaikenlaista yleensä hevosista, eikä me ymmärretty kaikkea. Silitettiin kissaa ja sitten Roope vihelsi kissalle laulua ”Lapin noita mä oon”. Kissa ei voinut sietää sitä vaan pakeni muurin taakse tai ulos, jos Roope sitä vihelsi. Miehet puhui yhä hevosista. Sitten isäntä haki kamarin lukkoloovasta ison nipun rahaa ja pani sen pöydälle. – Seittemänsattaa viiskymmentä tuhatta! Isäntä sanoi ja katsoi pitkään MustilaisTaistoa. – Yheksänsattaa kolomekymmentä tuhatta! Taisto sanoi. Sitten ne miehet oli hiljaa ja tuijotti toisiaan. Isäntä haki kamarista lisää rahaa. Ne siirtelivät seteleitä pitkin pöytää ja mutisivat jotakin. En ollut ikinä nähnyt niin paljon rahaa edes Osuuskassassa. Roope otti sokeririinistä salaa kaksi sokeripalaa ja sanoi minulle, että viijään hevoselle. Roope näytti, että pitää laittaa kämmen ylöspäin kaarelle ja siihen sokeri, niin hevonen ei puraise vahingossa vaan ottaa sokerin huulillaan. Hevonen oli ruskea, mutta sen ottatukka oli vaaleampi. Minusta se oli komia hevonen! Hevonen sanoi, että hruuh ja otti sokerit. Miehet tuli ulos. – ”Minä en sikaa enkä edes hevosta säkissä osta! Se on koeajo”. Isäntä oli tiukkana.

Hevosen perään pantiin kolikärryt. Taisto sanoi, että pannaan pojat painolastiksi, ja nosti Roopen ja minut kyytiin, vaikka osattiin kyllä kiivetä yksinkin. Mentiin maantielle. Mustilais-Taisto jäi tien varteen oottamaan. Sillä oli koppalakki, musta takki, valkia paita, pussihousut ja se seisoi vähän takakenossa niinkuin sillä olisi pallo vattan edessä ja sillä oli käjet taskussa. Se oli kuin omistaisi koko maapallon. Ensin mentiin hitaasti. Vähän ennen Puotuvaaran mäkeä isäntä läpsäytti suittilla ja hevonen alkoi juosta. Sora rapisi kavioista kärryihin meidän naamalle. Kylän kohdalla mentiin hiljaa. Ennen seurantalon mäkeä isäntä pani taas hevoseen vauhtia. Mentiin alamäkeä. Pellen kohdalla käännyttiin takaisin. Sitten ylämäkeen mentiin taas lujaa niin että sora lensi. Kylän kohdalla hiljennettiin. Koulun kohdalla hevonen nosti häntää ja alkoi työntää sontaa maantielle. Sitä tuli paljon, ja sitten kuului vielä pari rupsahdusta ja hevonen laski hännän alas. Minua ujostutti, kun äiti hakee aina lapiolla ja ämpärillä hevosen sonnan maantieltä meille. Mutta kyllä meidän kasvimaa kasvaakin hyvin! Tultiin takaisin. – Olekko nä pannu tärpättiä hevosen hännän alle, kun juoksee niin hyvin? – Hai hyvä isäntä! En ole, mutta omhiin munhiin mie hierasin sitä, kun muuten en ois pysynyt matkassa! Taisto läpsäytti vielä kämmenellä persamukseensa. Miehet nauroi. Roope ja minä lähdettiin takaisin rantteelle ilmakiväärin tekoon. Miehet tuli ulos. Ne nauroi ja meni navetan taakse. Kun ne tuli takaisin niin ne nauroi taas ja taputteli toisiaan olkapäälle ja haisi pahalle limunaatille.

ILMAKIVÄÄRI

Me oltiin jo pitkään suunnitelleet ja tehneetkin ilmakivääriä. Jousipyssyjä oli tehty montakin, mutta ne ei olleet oikein tarkkoja. Katajasta tai kuusesta tuli hyvä jousi, mutta katajat oli aika vähissä. Niistä meni vähitellen jännitys pois ja piti tehdä uusi. Oli kerran osuttu oravaan ja kerran ammuttu nuppipäällä Takkisen kissaa, joka sen jälkeen varoi meitä ja kiersi kaukaa. Ilmakiväärin tukki tehtiin laudasta, ja siihen koverrettiin paikka pyörän pumpulle. Pumppu kiristettiin tukkiin tongeilla rautalankalenkeillä. Jouseksi otettiin vanha pyörän sisuskumi, joka naulattiin tukkiin kiinni leviäkantaisilla nauloilla niin tiukkaan kuin saatiin. Pumpun mäntä vejettiin taakse kumia vasten ja pantiin nojalleen puupykälään. Kun mäntää vejettiin taakse sisuskumia vastaan tiukalle, se pantiin pykälään. Sitten kun peukalolla nostettiin mäntää, niin se laukesi. Oli meillä hienompikin suunnitelma laukaisuun, mutta ei maltettu odottaa. Mentiin näyttämään ilmakivääriä naapuriin Patulle. Panoksiksi olisi parhaita haulit, mutta niitä ei oikein ollut eikä pyörän laakereitakaan tuhlattavaksi. Kokeiltiin muuta. Katajan marjat oli hyviä, tai varsinkin raakat pihlajan marjat, sillä niitä oli paljon. Navetan räystäällä oli kuusi varpusta. Ne tirskui. Roope tähtäsi ja ampui. Kuului tussahdus ja läpsähdys, ja kaikki kuusi varpusta lähti lentoon. Räystäslaudassa näkyi kyllä pihlajan marjan jättämä läntti. Liian pieni maali! Pihalla oli sonninmullikka syömässä ruohoa. Se oli kiinni rautakangella, jonka päässä oli silimukka, johon köysi oli pantu kiinni. Se söi rauhassa, ja kun se oli takapää meihin päin, niin Patu sanoi Roopelle, että tähtää sitä palleihin. Roope jännitti männän, tähtäsi ja laukaisi. Ei olisi pitänyt! Kuului tussahdus ja läpsähdys.

Sonni mölähti, nousi takajaloilleen ja sitten se lähti. Emme jääneet tutkimaan osuman jälkeä! Rautakanki ei ollut kolmen tuuman naulaa arvokkaampi, kun se nousi maasta sonnin lähdettyä! Sonni lähti juoksemaan pitkin pihaa köysi ja rautakanki perässä, ja me vauhdilla kuistin oven taakse piiloon. Sonni juoksi, ja rautakanki tarttui Roopen ja minun pihalla makaaviin pyöriin. Sonni juoksi nyt pihalla ympyrää rautakanki ja kaksi polkupyörää perässään ja räminää kuului. Vihdoin emäntä tuli ulos ja sai vähitellen sonnin rauhoittumaan. Emäntä kysyi, että mikä sille nyt nuin tuli? Minä vähän säikähdin, mutta huomasin Roopen jo piilottaneen ilmakiväärin kuistin rappujen alle. Roope sanoi, että oisko ampiainen pistänyt. Tappioita tuli. Roopen pyörästä meni kaksi pinnaa poikki ja kissansilmä rikki. Minun pyörästä meni ohjaustanko aivan vinoon. Yritin ajaa sillä kotiin, mutta kaaduin heti. Jouduin taluttamaan. En kehdannut mennä kauppojen ohi, vaan talutin pyörän Puotuvaaran takaa lehmänpolkua pitkin kotiin liiterin taakse. Hain sisältä avaimen. Isä kysyi, että mihin sinä avainta. Sanoin että aattelin nostaa vähän istuinta. Sain oikaistua ohjaustangon.

KIISKISMARKKINAT

Lähettiin Outiselle kalaan. Oli jo syksy ja lehdet puonneet. Alkumatka meni jo tuttua polkua Airosaavan kapulasiltaa pitkin Kaarnemaahan. Kun tultiin Näätäjängän laitaan, mentiin aika huonoja pitkospuita Lehmiselän laitaan ja siitä Outivaaran ja Lehmiselän välistä eteenpäin. Ja siinähän se Outijärvi alkoikin jo näkyä. Mentiin Kutuojan varrelle. Kutuojan suuhun laitettiin kolme katiskoa. Sitten mentiin aika pitkästi Kutuojaa ylös. Tehtiin puitten oksista karahkat. Sitten alettiin porkata ojaa niin että vesi roiskui ja vaahtosi. Sillä peloteltiin kaloja liikkeelle ojan suuta kohti. Kun oltiin katiskojen lähellä niin porkkaaminen lopetettiin ja nostettiin katiskot maalle. Katiskoissa oli kauhiasti kaloja! Kaikki oli ahvenia ja kiiskiä. Nyt alkoi jo olla syömähalu ja tehtiin tulet. Isä alkoi kahvinkeittoon. Ransi sanoi isälle, että panin jo valmiiksi suolat pannuun, mutta saatto tulla liikaa niin ota vähemmäksi. Isä heitti kaikki suolat pois ja huuhteli pannun. Myöhemmin isä sanoi minulle, että siltikin siinä maistui vielä suola. Kalat perkattiin kotona. Otettiin sisälmykset pois ja annettiin Misulle kun se miukui ja hinkkasi isän saappaita koko ajan. Kalat ladottiin ainakin kolmeen pataan ja väliin pantiin voita tai läskiä ja suolaa. Sitten pantiin kansi päälle ja pantiin padat lämmitettyyn uuniin koko yöksi. Seuraavana päivänä alettiin syyä. Ruuan nimi oli putsmuntti. Oli kauhian hyvää! Kaikki ruotot ja suomut olivat aivan pehmenneet eikä niitä tarvinnut ottaa pois kuin vaan syyä suoraan. Putsmunttia syötiin aamiaiaisella myös kylmänä. Leikattiin vain veittellä padasta leivän päälle paksuja siivuja ja syötiin suurella halulla. Voi Taivahan tekijä, että soli hyvää!

****

Paunan Vilho toi hevoskuormallisen pottuja. Oli meillä kasvimaalla aina omiakin pottuja, jotka syötiin aina ensimmäisenä, että saatiin uusia pottuja omasta kasvimaasta. Niitä syötiin voin ja kalojen kanssa, ja voi että ne oli hyviä! Vilholta ostettiin kolmenlaisia pottuja. Oli eri säkeissä puikuloita, keltaisia pyöreitä ja isoja punakuorisia. Niitä käytettiin eri ruokiin. Kellarissa ne pantiin eri laareihin, että ei mene sekaisin. Helmikuussa oli niin pitkään kovia pakkasia, että kellarissa piti välillä pitää sähkökissaa päällä, että potut ei pääse jäätymään.

HELLUSTAA

Kalervo ja Mauri ja Kaarina ja Maiju käveli maantietä ja kääntyi sitten hautuusmaalle päin menevälle tielle. Ne kulki hitaasti halakaulassa. Ne hellustaa, arveli Olavi. – Lähetään vakoilemaan! – Joo, mutta pysytään piilossa! Lähdettiin seuraamaan pariskuntia. Soramontun kohdalla olevalla suoralla oli vähän hankala pysyä piilossa, mutta niillä oli tärkeämpää tekemistä kuin vilkuilla taakse. Ne ei menneetkään hautuusmaalle vaan jatkoivat kärrypolkua kohti Airosaapaa. Nyt oli helpompi seurata ja pysyä piilossa, koska polku oli mutkaisempi ja mettä tiheämpi. Vähän kummasteltiin, että mihin ne menee, koska kellään ei ollut kumikenkiä eikä aavan yli ole pikkukengillä menemistä. Sitten ne kääntyikin kivilouhimolle ja asettuivat istumaan isojen kivilaattojen päälle. Me pysyttiin metsän puolella ja kierrettiin vaaran puolelta hellustajien taakse. Kovin lähelle ei voinut mennä, mutta kuitenkin niin että niiden puheenkin saattoi kuulla. Oltiin kyykyssä isojen kivien takana. Ne pussaili ja lääppi toisiaan ja jutteli välillä kun suut oli vapaana. Ne hipelöivät toisiaan sieltä sun täältä. – Ei sinne – vielä! Kuului Maijun ääni. – Koska sitten? Se oli Maurin ääni. – Vasta sitten kun ollaan naimisissa! – Koska me mennään naimisiin? – Aika näyttää.

Murmelilla pääsi paukku, kun oltiin kyyryssä, ja meitä muita alkoi naurattaa. – Täällä on vakoojia, huusi Kalervo ja nousi ylös ja alkoi heitellä meitä pikku kivillä. Me lähettiin pinkomaan pakoon niin kovaa kuin päästiin. – Älä viitti! Penikoitahan nuo vielä ovat, sanoi Mauri. – Niin, mutta kertovat kylillä! – Kyllä ne jo tietää muutenkin. Me juostiin metsän kautta alas ja uskallettiin sitten vasta katsoa taakse.

Ne ei ajattaneetkaan meitä takaa ja ne miehetkin oli jo istuneet hellujensa viereen. Me jatkettiin kotiin päin, ja jo vähän naurattikin! Hetteen kohdalla hörpättiin kylmää vettä, kun janotti. Se oli niin kylmää, että kitalakeen kävi kipiästi. Pohjan hiekka poreili, kun maan sisuksista pulppusi vettä. Puotuvaaran alla oli iso muurahaispesä, josta me syötiin sitten tikuilla muurahaisen kusta. Se oli hyvää ja kirpaisi suuta mukavasti. Äiti oli nähnyt pihalta, kun ne hellustusparit oli mennet vaaraan päin ja me kohta perässä. En kertonut mitään, mutta äiti hymyili ja sanoi että taitaa kylälle tulla kohta kahdet häät! Minusta tuntui, että äiti oli tiennyt asian jo ennen meitä.

TULILLA

Tuli Helluntai. Roopea ja minua ei huvittanut kokon poltto eikä tyttöasiat niin kuin isoilla pojilla. Me päätettiin lähteä retkelle ja kalaan. Otettiin reppuun kahvivehkeet ja evästä ja minä otin pikkukirveen. Roope otti isänsä tupakkiaskista yhden tupakin ja minä otin meidän isän askista yhden. Onkivehkeet otettiin myös mutta ei kehdattu kantaa vapaa, vaan otettiin kepit vasta perillä. Siltalammesta saatiin ahvenet, mutta sen ranta on pelkkää jänkää, jossa ei kehtaa istua, joten lähdettiin Kuoksunlammelle. Se on metsän keskellä Kaarnemaassa eikä sinne ole kuin alle puoli kilometriä. Lammessa oli keskellä vielä jäähiluja, mutta rannat oli aivan sulat. Pyhätunturissa näkyi vielä isoja lumikenttiä. Tehtiin rannalle tulet ja syötiin. Sitten keitettiin nokisella pannulla kahvit. Se oli jo tuttua hommaa ja opittu monilla aikuisten kanssa tehdyillä marja- ja kalareissuilla. Rannalla oli vielä viimesyksyisiä puolukoita ja ne maistuivat mukavan kirpaisevilta. Kahvittelun jälkeen pantiin tupakaksi. Tupakki maistui pahalle ja minulla jyskytti ohimoissa. Roopella kävi vattaan, ja me heitettiin tupakit nuotioon ja juotiin lammesta vettä päälle. Yhtäkkiä nähtiin, että tuli oli tarttunut nuotiosta kanervan ja suopursun varpuihin. Tuli rätisi ja me yritettiin hyppiä palavien varpujen päällä että ne sammuisi. Ei se auttanut, vaan tuli levisi lisää. Roope kaatoi loput kahvipannusta tuleen, ja minä kaadoin kirveellä kuusen taimen ja kastelin sen lammessa ja aloin hutkia palavaa varvikkoa. Roope kantoi kahvipannulla lisää vettä liekkien eteen, ja minä katkaisin toisenkin kuusen käppyrän, kun sillä hutkiminen näytti auttavan. Oli aivan vähällä, ettei mennyt hermot ja lähdetty juoksemaan kylälle, että mettä palaa! Me hutkittiin kuusilla tulta ja välillä kasteltiin kuuset lammessa ja taas läpsittiin. Oli kuuma ja hiki tippui naamalta. Tuli alkoi vähitellen hiipua. Kuskattiin pannulla kuumiin kohtiin lisää vettä lammesta. Liekit sammuivat

mutta pientä kytösavua nousi vielä nokisimmista paikoista. Istuskeltiin vielä kauan aikaa, että savua ei enää näkynyt. Siinä oli palanut enintään meidän kasvimaan kokoinen läntti. Alkoi helpottaa, pantiin reput selkään ja alettiin kävellä kohti kapulasiltaa. – Haisetpa savulle, sanoi äiti illalla kotona. – Tuuli vähän pyöritteli nuotiota! Illalla kiipesin vielä katolle ja katselin Kaarnemaan suuntaan. Ei näkynyt mitään erikoista. Ei ainakaan savua.

JYRKKÄ

– Lähetään Jyrkkään! – Joo! Hain sukset ja panin monot jalkaan. Helinä ja Pena olivat hiihtäneet meille, ja sitten lähdettiin. Pitkään jatkuneet tiukat pakkaset oli loppuneet. Päiväkausia isä oli aina aamuisin vilkaissut pakkasmittaria ja todenut sen jäätyneen -39 asteen kohdalle. Nyt oli lauhtunut rajusti, ja puut huojuivat tuulessa ja niiden oksilta tippui isoja lumikönttejä hangelle. Verrattuna nihkeään pakkaskeliin sukset luisti mainiosti. Jyrkkä oli hyvä laskettelupaikka Kemijoen rannalla. Hyvällä luistolla vauhti riitti pitkälle joen jäälle. Pena uskalsi lähteä ensin. Työnsi sauvoilla muutaman kerran vauhtia, meni kyyryyn ja sitten mentiin! Vauhti kiihtyi ja Penan karvalakki lensi päästä hangelle. Montun pohjalla Pena horjahti mutta pysyi pystyssä, ja niin Pena liukui pitkälle Kemijoen jäälle. Sitten lähti Helinä. Sauvojen sompat pomppivat lumella, kun Helinä yritti jarrutella, mutta vauhti vain kiihtyi. Montun pohjalla Helinäkin horjahti ja tuiskahti lumihankeen. Vihreä pipo kieri vielä lumen päällä eteenpäin. Helinä makasi lumessa keltaiset hiukset hangen päällä levällään ja nauraa kikatti. Joku näkymätön työnsi minut liikkeelle. Pukkasin vauhtia ja annoin mennä. Montun pohjalla annoin oikean jalkani pettää, ja niin pölähdin samaan monttuun Helinän viereen. Helinä nauroi vielä heleästi ja pyyhki lunta punaisilta poskiltaan. Minun suu sattui Helinän korvalehden kohdalle, ja otin kovanipukan huulieni väliin. Kaikki tuntui jotenkin kummalliselta. Aloin epäillä, että minusta oli tulossa iso poika!

Vanhoja lääkkeitä: Pihka laastari, Reumatismin lääkettä, Mustanlampaan villoja, Yheksän Miehen Väkiä, Riisin Voijetta, Käärmeen Kusta, Pirun Paskaa

Joitakin selityksiä

Vanaja

tunnettu suomalainen kuorma-automerkki

Sekkeri

Checker, amerikkalainen entinen taksi, joita näkyi täällä joitakin sodan jälkeen

Talliini

Stalin, Neuvostoliiton ”keisari” vuoteen 1953

kiskopussi

Dm6, kaksivaunuinen dieselkäyttöinen paikallisjuna vm. 1954

Pelekola

saattoi tarkoittaa Pelkosenniemeä

hullujussi

jostakin syystä kaivinkonetta sanottiin tuolloin hullujussiksi

Kempsu

GMC, amerikkalainen kuorma-auto, joita ei kehdattu sodan jälkeen kuljettaa E

Kassi

GAZ, venäläisvalmisteinen kuorma-auto

Volvo

”minä pyörin”, ei tarvinne selittää

Nikolai-setä

selitän, jos tarvitsee

Popeda

suom. ”voitto” venäläinen henkilöauto, yleinen taksina

Ifa

itä-saksalainen 2-tahtinen henkilöauto

Rutsehvi

Hrustsov, Neuvostoliiton pomo 1950-luvulla

Pulkaanin

Bulganin, Neuvostoliiton pienempi pomo Rutsehvin aikoina

Ukko-Pekka

Hr1, presidentin mukaan nimetty pikajunan raskas ja nopea höyryveturi vm. 1

Heikki

Hv1, matkustajajunan veturi vm. 1915

Lemppari

Lemmensilta, Hyvinkään aseman pohjoispuolella oleva rautatien ylittävä puin

Pikku-Heikki Hv4, kevyt ja ketterä matkustajajunan veturi vm. 1912

© 2021 Samuli Toiviainen Taitto ja kansi: Books on Demand GmbH Kustantaja: BoD – Books on Demand GmbH, Helsinki, Suomi Valmistaja: BoD – Books on Demand GmbH, Norderstedt, Saksa ISBN: 978-952-80-9183-7