Uni n3h70

The Project Gutenberg EBook of Uni, by Sulo M. Hytönen

This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org

Title: Uni

Author: Sulo M. Hytönen

Release Date: November 26, 2006 [EBook #19918]

Language: Finnish

*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK UNI ***

Produced by Matti Järvinen and Tuija Lindholm

Uni

Kirj.

Sulo M. Hytönen.

Ensimmäisen kerran julkaissut Suomen Satamatyöntekijäin Sanomalehti-, Kirjapaino-, Kirjansitomo- ja Kustannus Osuuskunta r. l. 1906.

Motto: "Joka unia uskoo, se tuulta takaa ajaa" — — — "Ei niin pientä valetta, ett'ei totta toinen puoli!" — — — Suomal. sananlask.

Ensimäinen luku.

Oli helteinen kesäkuun lauantai. Kaikki, etenkin »herrasväki» ja muutkin, kellä siihen suinkin lienee ollut tilaisuutta, olivat jättäneet kadut, ja joko laputelleet pyhän-ajaksi kesälaitumille maalle ja saariin, tai istuivat ravintolassa pölyistä kurkkuaan huuhtelemassa. Puoli uupuneena mittailin milten aivan yksin pölyäviä suurkaupungin katuja. Veltosti, kuin uupunut ainakin, vedin itseäni eteenpäin ja noiduin hiljaa kohtaloni kieroa vehkeilyä, joka ei minulle tahtonut suoda tilaisuutta senlaiseen, sekä mietin keinoja miten minäkin, kohtaloni oikuista huolimatta, pääsisin jonnekin maalaiskylään edes muutamaksi päiväksi virkistämään väsyneitä raajojani ja hermostoani, jotka molemmat olivat miltei aivan pilalla raadannasta ja alituisesta suurkaupungin jyrinästä ja tärinästä. Siinä päivän paahteessa kuljeskellessani ja pyyhkiessäni hikeä pölyttyneeltä naamaltani, huomasin kadun vierellä puiston. Ilman pitkiä arveluja suuntasin askeleeni sinne ja istahdin löytämälleni puiden varjostamalle penkille. Sekin ainoa armon osotus kierältä kohtaloltani tuntui paremman puutteessa hyvälle. Unohtaen melkein kaiken äskeisen kiukkuni ja väsymykseni, levosta nauttien nojausin penkin selkämystään.

Hetken siinä istuttuani — silmäni lienevät sillävälin painuneet kiinni — näin erään työtoverini Esa Korven, iloisena kuin miljoonan omistajan, tulevan kadun vastaiselta puolelta puistoon päin. Hetkisen kuluttua olikin hän penkkini luona ja hyvänpäivän sanottuaan istahti siihen viereeni. Puhelimme ensin kuumasta ilmasta, ja kun emme olleet pitkiin aikoihin tavanneet toisiamme, kyselimme ja kertoilimme kuulumisia. Vuoroni tultua kuulumisteni kertomiseen aloin minä suurella melulla sättimään ensin omaa kohtaloani ja sitten koko maailmaa. Muutamassa hetkessä olin tyhjentänyt sappeni tyhjäksi. Olin antanut olevalle yhteiskuntajärjestykselle kaikki mitä sille kuuluu ja sitten hieman lauhduttuani kaiken lopuksi kysäsin Esalta, eikö hän tietäisi, minne tästä pääsisi vähän jäseniään oikomaan.

Ikäänkuin kysymystäni oudoksuen hän katsoi ensin vähän aikaa silmiini ja sanoi sitten kysyvästi:

— Etkö tule mukaan. Olen tässä juuri matkalla kesäsiirtolaan. Yhdessähän on hupaisampi sinne mennä ja missäpä se sen parempi lepopaikka sinullekaan löytynee.

— Mikä se semmoinen siirtola on, johon niin vaan saa, milloin haluaa mennä, — kysäsin minä ajatellen hänen vaan pilojaan laskettelevan. — Minä en ainakaan tiedä olevan senlaisia siirtoloita muilla kuin herroilla ja Viipurin ompelijattarilla, ja niihin kaiketi sinä et kuulu kumpaankaan. Rantajätkänä olen sinua ainakin tähän asti pitänyt.

— Mikäkö siirtola? virkkoi Esa. Kovinpa vähän sinä tiedät aikasi asioista. Siirtolaamme, josta maine on levinnyt ympäri maapallon, jonka kaikki salojen asujametkin tietävät, et tiedä sinä ja olet olevinasi satamatyömies. Jo minä nyt jotakin kuulen. Siirtola, johon olen menossa, on Suomen satamatyöläisten lepokoti tuolla Päijänteen rannalla. Siellä me vuorotellen käymme virkistymässä. Minäkin olen, aivan siitä saakka kun se kymmenen vuotta takaperin perustettiin, käynyt siellä joka vuosi, kuukauden kesällä ja talvella huvittelemassa, toisinaan olen siellä ollut kauvemminkin. Vaimoni — minulla on näet senkinlainen kapine olemassa — on siellä juuri nytkin minua odottelemassa. — Sinunkin naamasi, jatkoi hän sitte hymysuin, näyttää muuten siltä, ettei Päijänteen raitis tuuli sinullekaan pahaa tekisi. Poskesi varmaan pyöristyisivät ja saisivat raikkaamman värin, kun saisit vaan muutaman viikon hengittää raitista ilmaa, popsia Päijänteen lihavia kaloja, perunoiden ja piimän kera, juoda maitoa ja poimia ahotörmäkkeiltä punaposkisia mansikoita. Niinpä totta tosiaan muuttuisitkin koko mies toisenlaiseksi. Tuskin tuntisivat toverisi, kun takasin tulisit, luulisivat joksikin parooniksi sinua. Jos sinä vaan et ole sen olemassaolosta tiennyt, jota muuten suuresti epäilen, niin oletpa totta toisen kerran menettänyt monta hupaisaa hetkeä. Sinä et voi uskoa, miten viehättävää ja hupaista siellä on. Ei mitenkään tahdo malttaa pois lähteä, kun sinne vaan kerran pääsee. Tule mukaan!

— Tule mukaan, tule mukaan — sanoin minä. Luuletko sinä minua narriksesi. Elä viitsi suotta leikkiä laskea, mieli tässä on muutenkin apea ja surua täynnä oleva, sydän on harmista haljeta. Toisilla tässä maailmassa on huvia ja iloa yllin kyllin, aivan loppumattomiin asti, mutta toiset saavat raataa koko ikänsä kuin orjat ja vielä niukat vapaa-aikansa elää ja kärsiä kaupungin pölyssä. Lienet jo järkesi tässä tohakassa sinäkin menettänyt, kun olemattomia ja mahdottomuuksia horiset. Lopeta jo tuo lörpötys ja —

— No, no, veli hyvä. Elähän nyt tuimistu. Minä jo alan uskoa, että sinä et tosiaankaan tiedä koko siirtolapuuhasta mitään. Kuuleppas nyt hyvä naapuri, kun minä oikein tosissani sanon, että kyllä se siirtola sittekin on olemassa. Lähde sinä mukaan, niin näet, että puhun perältäkin totta. Kun et kerran asiaa tuon varmemmasti tiedä, niin elä viitsi minua valhettelijaksi tehdä; minä muuten luulen, ettet ennenkään ole valheillani päätäsi seinään lyönyt.

— No mutta…. Mistä ja millä lemmon rahoilla te sitten semmoisen siirtolan olette saaneet ja miten se puuha niin salassa on pysynyt, etten minä siitä ole mitään tietoa saanut, elossahan minä luulen olleeni niinkuin muutkin. Ei totta mun toisen kerran, en minä sittenkään usko!

— Nyt tässä ei ole aikaa ryhtyä pitempiin selityksiin. Juna lähtee pian, jo tunnin perästä, ja ennen lähtöä on meidän käytävä liittohallinnon toimistosta hakemassa ololappu. Tule nyt mukaan, niin saat itse tutustua siihen ja nähdä että kaikki on totta mitä olen sanonut.

Aloin jo vähän uskoa ja puolin peläten kysyin:

— No lasketaankos minut sinne sitten, jos tulisin mukaan? Minä kun en ole mitään tehnyt sen siirtolan hyväksi.

— En tosiaankaan ymmärrä, sanoi Esa, miten se on mahdollista, ett'et sinä sen olemassa olosta tiedä, ja miten sinä olet päässyt siirtolaveroasi maksamasta; mutta tule mukaan vaan, kyllä sinä sentään kaikesta huolimatta sinne pääset. Nyt vaan on jouduttava, että ehdimme junaan.

Minusta alkoi leikki tuntua huvittavalta ja niin vaikkakin epäillen lähdin kuin lähdinkin mukaan.

Toinen luku.

Kun oli kiire, nousimme ensimäisessä kadunkulmassa ajurin rattaille ja lähdimme ensin asunnoistamme hakemaan välttämättömimpiä matkatarpeita. Sitten kummankin asunnossa käytyämme, lähdimme — Esan sanojen mukaan — matkakirjojen hakuun.

Ajettuamme sitten muutaman minutin katuja ylös ja alas, seisautti ajuri hevosensa erään korkean kivitalon pääovelle. Vaikka Esa kiirehtikin joutumaan, ehdin kuitenkin silmäämään oven päällä olevaa talon nimikilpeä. Siinä seisoi suurilla, punaisilla kirjaimilla maalattuna: »*Suomen satamatyöntekijäin liitto*». Hymähdin itsekseni, mutta mitään puhumatta seurasin Esaa. Ovesta sisään astuttuamme nousimme suoraa päätä kuin suuret herrat konsanaankin

kolmanteen kerrokseen. Alakerta oli näette «Satamatyömiehen» painon, suuren osuusravintolan ja osuuskauppojen hallussa. Toisen kerroksen huoneissa kuului olevan juhlasali ja kokous- sekä lukuhuoneita. Niin Esa portaita ylös kömpiessä kertoi.

Kolmanteen kerrokseen päästyämme menimme heti vasemmanpuoleisesta ovesta sisään. Sielläkös oli hyörinää ja pyörinää. Telefoonit ja muut sähköpirittimet helisivät niin että, jollei olisi suurta mies- ja naisjoukkoa nähnyt kaappien ja kirjoituspöytien edessä häärimässä, olisi luullut tulleensa johonkin maalaissepän pirikellokauppaan. Kiire näkyi olevan kaikilla sisässä olijoilla. Ololippujen hakijoita ja muita asiamiehiä oli suuri liuta järjestetyssä rivissä vuoroaan odottamassa. Ei siinä sentään kauvan viivytty. Kohteliaasti ja vuoronsa mukaan palveltiin meitä kaikkia. Työ kävi kuin siimaa. Pian tuli meidänkin vuoromme astua esiin. Saimme asiamme toimitetuksi ja niin lähdimme siirtolan ololiput taskussa tulemaan ulos.

Ennenkuin lähdin portaita alas tulemaan, tarkastin sivumennen kaikki sen kerroksen ovissa olevat osotekilvet. Siinä ovessa, josta äsken tulimme ulos, seisoi »Suomen Satamatyöntekijäinliiton toimisto«. Vastapäätä olevassa ovessa oli: »Satamatyömiehen toimitus«. Suoraan perällä oli neljä ovea rinnan ja niissä yhdessä kirjoitus »Satamatyömiehen konttori«, toisessa »Sairas- ja hautausapukassa», kolmannessa »Suomen Satamatyöntekijäin Osuuskassa« ja neljännessä «Tapaturmavakuutuskassa». Kun oli kiire, emme ehtineet niihin huoneisiin sisään katsomaan, mutta kiirettä kaiketi niidenkin ovien takana oli, kun ihmisiä niin paljon kulki sinne sisään ja sieltä ulos.

Ajurin rattaille noustuamme ja ostettuamme eräältä kiltin, melkein herraskaisen näköiseltä tytöltä päivän »Satamatyömiehen«, lähdimme huristamaan hyvää vauhtia asemaa kohti. Siinä mennä huristaissa eteenpäin, ennen asemalle päästyä kysäsin Esalta:

— Mitenkäs tämä nyt taas on ymmärrettävissä, kun tämä »Satamatyömiehen» numero on ilmestynyt tänään, senhän piti alkaa ilmestymään vaan keskiviikkopäivinä ja nythän on lauantai.

— Kysymyksesi saa minut taaskin ihmeisiini, sanoi Esa ja jatkoi kysyen, etkö sinä sitten tiedä siitäkään, että Satamatyömies ilmestyy nyt kaikkina arkipäivinä. Se oli vaan silloin alussa, kun se ilmestyi kerta viikossa. Nyt on toista ja toinen aika. Me tarvitsemme ammattilehden joka päivä.

Olin jo vallan ymmällä. Nyt, jos en matkan alussakaan, jaksanut käsittää enää en niin mitään. Olin aivan pyörällä kaikkine ajatuksineni. Satamatyömiehillä omanaan — niinkuin näytti — moinen muhkea kivitalo, se mylläkkä sen talon sisäpuolella, kesäsiirtola, Satamatyömies jokapäiväinen lehti, omat painot ja muut tokeet. Se kaikki oli jo liikaa minun yhdelläkertaa ymmärtääkseni se. Senpä vuoksi pidinkin suuni kiltisti kiinni ja katselin hymähdellen kun Esa muiden matkalle lähtiöiden kera, asemalle ehdittyä hymysuin hääri piletin ostossa ja muissa matkapuuhissaan. En osannut enää ajatellakaan mitään. Istuin vaan ja ihmettelin. — Kummallista tosiaan.

Kolmas luku.

Siinä istuessa juolahti mieleeni Esan äskeiset puheet. Muistin hänen sanoneen olevansa naimisissa. Kysyäkseni asiaa paremmin huusin hänet luokseni.

— Esa, sinähän muistaakseni sanoit olevasi naimisissa. Oletko tosiaan mennyt hulluudessa niinkin pitkälle?

— Sinähän kyselet ja ihmettelet — sanoi Esa nauraen suun täydeltä — kuin pahaset pataketut. Mitä hulluutta naimisiin menossa on mielestäsi?

— Mitäkö hulluutta. — Millä sinun ja minunlaiseni mies vaimonsa elättää. Työtä ja tuskaa kun on itsensäkin eteenpäin viemisessä.

— Eihän se elämä — totta kyllä — niin hopealle helähtelevää vieläkään ole, sanoi hän sitten vakavammin, mutta kyllä sitä nyt jo sentään jotakuinkin hyvin toimeen tulee, kun saa joka päivä työtä tehdä.

— Joka päivä työtä…. Niin minähän en tosiaan ymmärräkään näitä asioita…. Mutta onkos sinulla oikeen vihitty vaimo?

Taaskin Esalta pääsi suuri nauru.

— Vihitty vaimo, mitä sinä sillä tarkoitat? Sitäkö, että jos minä Annani kanssa olen papin edessä polvistunut? Sitä jos tarkoitat, niin minä vastaan ei. Nykyaikana noudattavat sitä tapaa ainoastaan kaikkein vanhoillisimmat, ne joihin uudenajan vapaammat tuulahdukset eivät hituistakaan ole vaikuttaneet.

— Sinäkin — sanoin minä yrmeästi — näyt olevan niitä, joille kaikki pyhä on vanhoillisuutta. Alanpa jo katua, että olen lainkaan kelkkaasi joutunut.

— Kuulepas nyt hyvä veli! Kummanko sinä luulet olevan pyhempää, senkö, että sokeasti noudattaa muutamien aivan samanlaisten ihmisten laatimia sopimattomia dogmeja ja määräyksiä ja sitoo itsensä, sekä toisen senlaiseen, jonka menestymisestä ei varmasti tiedä, vai senkö, että kaksi, mies ja nainen tuntien sydämmiensä sykkivän toinen toiselleen, ilman muuta lupaavat — vapaasti, niinkauvan kun se heille on mahdollista — auttaa ja tukea toinen toistaan elämän taisteluissa. Ajattelehan veli hyvä ensin ja sitten vasta puhu.

— Niin niin, mutta eiväthän ne ole ihmisten määräyksiä. Jumalan tahtohan se on. Eikähän se nyt ole vähääkään sopivaa noin vaan luvata. Eroja ja onnettomuutta sellaiset liitot vaan synnyttävät. — Ja mikäs ne lapset sitten perii kun erotaan?

— Jumala ei ole yhtään pykälää kirkkolakiin kirjoittanut. Ihmisten tyhmyyksiä ne ovat järki järestään kaikki. Sanoit että vapaat sopimukset synnyttävät onnettomuutta ja eroja. Eroja ne ehkä synnyttävät, mutta mitä merkitystä luulet olevan avioliitolla jota sitoo vaan ainoastaan kirkon side, eikä rakkaus: ei; se ainakaan onnellista ole. Ja mitä vapaaseen sopimukseen tulee, niin on se toki viisi kertaa sopivampaa kun puoltamasi kirkollinen vihkiminen. Jo yksistään naisen kannalta katsottuna on se ei ainoastaan sopimatonta, vaan vielä alentavaakin. Vai luuletko sinä sen olevan oikeuden mukaista, että nainen pakoitetaan sopimukseen joka riistää häneltä kaikki oikeudet mitkä hänelle ihmisenä kuuluvat. Tahtoisitko sinä erikoista diktatuuri-valtaa toisen, sinun vertaisesi ihmisen yli ja vielä sen jota rakastat? Kun ensin vastaat niihin, selitän sitten kysymyksen lapsien kohdasta.

— Elä sinä nyt taas hulluile…. Enhän minä senlaista tarkoita. Eihän niitä määräyksiä niin kirjaimellisesti tarvitse käsittää, eikä vaimoansa niiden mukaan hallita.

— Mutta mitä niillä sitten tehdään siinä, kun ne kerran ovat senlaatuisia ettei niitä sovi, eikä voi noudattaa. Silloinhan ne aivan hyvin voi sopimattomina heittää syrjäänkin. Sinä muuten puhut kun vanhan ajan patriarkat vaimon hallitsemisesta. Nykyaikana ei vaimoja hallita, vaan ne hallitsevat itse itsensä kuin miehetkin. Hyvä sinulle ettet, noin tietämättömänä ole naimisiin joutunut. — — Niin, sinä kysyit äsken, mikä perii lapset jos vanhemmat eroavat. Asia on kaikessa yksinkertaisuudessaan niin, että jollei isän ja äidin rakkaus ole lasten tukena, on heidän tukenaan laki joka isän ja äidin ansiosta takaa heille varman turvan. Tietänet muuten sen, että kouluopetus on nykyään kaikille vapaa.

— Lienet oikeassa. Mutta miten on nyt uskontokysymyksen laita. Ei kaiketi sille anna enää kukaan mitään arvoa?

— Minun mielestäni on asia aivan päinvastoin. Kun entiset jonnen joutavat dogmatiikot, leipäpapit, kirkon valtiosta erottamisen vuoksi, joutuivat pois viroista, on uskonnon henki paljon ennestään kirkastunut. Se ei enää vastusta uudistuspyrinnöitä niin suuressa määrin kuin ennen. Vapaa-ajattelijoita tietystikin on olemassa, mutta eivät ne mitenkään häiritse uskonnollisten elämää. Kirkon ja valtion erottamisesta ovat uskonnolliset itsekin hyvillään. Se toimenpide päästi heidätkin monista tunnottomista laiskureista ja nylkijöistä.

Keskustelu loppui kun asemakello alkoi helistä. Me kiirehdimme ottamaan

paikkoja vaunussa. Se muuten oli turhaa sillä kaikki paikat olivat numeroitu. Se oli niin uusi toimenpide ettei Esakaan sitä tiennyt.

Neljäs luku.

Vaunuun päästyämme, kun olimme saaneet istumapaikat itsellemme, kääntyi Esa minuun päin ja kysyi hyvin totisena:

— Sanoppas nyt hyvä mies, etkö sinä tosiaankaan tunne näitä puuhia sen paremmin kuin mitä olet puhunut.

— En totta tosiaan, minä en ymmärrä tästä kaikesta mitään, en vähääkään.

— No mutta missä sinä sitten olet ollut? Sinun on täytynyt olla jossakin ulkomailla, tai maata haudassa, muuten tämä ei ole mahdollista.

— En minä ymmärrä, enkä tiedä mitään, älä kysele turhia, vastasin masentuneena ja mielipahoillani.

— Kummallinen juttu, kummallinen juttu, hymisi Esa, viskasi tyynyn päänsä

alle ja alkoi vedellä unta kuin huoleton ainakin. Siinä hän vetelikin Riihimäelle saakka. Sen verran vaan välillä nousi, että näytti matkalippunsa junailijalle.

Minä istuin yksin ja koetin vaikka vähääkään onnistumatta selvitellä pulmallista kysymystä. Väliin taas koetin lukea Satamatyömiestä, joka uusilla yllätyksillään vaan lisäsi miettimistä.

Riihimäeltä eteenpäin, lähdettyä a Esan ylös ja pyysin hänen kertomaan jotakin siitä, miten se siirtola oli pystyyn saatu. Pistettyämme tupakat tuleen sanoi hän:

— Mielelläni siitä kerron, mutta nyt olemme molemmat niin väsyksissä, ettei kertominen kuvita meitä kumpaakaan. Levätään nyt vähän, sitten kun tullaan siirtolaan, olen minä virkeämpi kertomaan ja sinäkin virkistyneempi kuulemaan; säästetään kertomiset siksi.

* * * * *

Olimme sen jälkeen ääneti. Hän luki vuorostaan Satamatyömiestä ja minä heittäydyin penkille pitkälleni miettimään kaikkea sitä uutta mitä siirtolassa tulen kuulemaan ja näkemään.

Sillätavoin tulimme Lahteen. Siellä Esa taas puuhaili matkatarpeiden kanssa ja minä töllistelin siellä ja täällä, missä milloinkin sattui. Toisen junan lähdettyä

edelleen Pietaria kohden, lähdimme me toisella junalla Vesijärvelle. Sinne päästyämme lähtikin höyryvene, johon kaikella kunnialla pääsimme, porhaltamaan pitkin Vesijärven tyyntä pintaa. Siinä jutellen istuessamme yhtäkkiä sattui silmäni erääseen höyryveneen hengenpelastusrenkaaseen, jossa komeili taaskin punasella värillä "*Satamatyömies*".

— No mutta Esa, kovinpa teitä täällä pidetään arvossa, kun yksin höyryveneen nimikin on teidän ammattinne mukainen.

— Miksikäs me emme oman veneemme nimeksi saisi sitä panna, sanoi Esa nauraen.

En virkkanut enää mitään. Painoin pääni alas ja tunsin ikäänkuin pistoksentapaista rinnassani… Näin paljon ovat tehneet toiset… Ja minä… Missä minä olen ollut, kun en ole ollut osallisena tässä työssä…. Näin Esan iloisena puhelevan toisten siirtolaan menijöiden kanssa. Minun vaan oli niin auvo ollakseni, milt'ei kyyneleet nousseet silmiini ajatellessani kaikkea, mitä olin nähnyt ja kuullut. Rohkenisinko minä mennä toisten valmiille? — — — —

Niissä ajatuksissani olin vieläkin, kun Esa löi olkapäähäni ja sanoi:

— Mitäs sinä suret. Tulehan puremaan eväitä. Mennään sitten alas hyttiin vähän lepäämään.

Vähitellen, Esan eväitä pureksiessani aloin ilostua ja paremmin tarkata matkakumppaliemme keskustelua. Iloisia tuntuivat kaikki olevan ja kaikki puheet kohdistuivat vaan siirtolaan. Se tuntui olevan jokaisen lempilapsi. Muuankin oli niin haltioissaan siirtolaan pääsystään, että tuppasi pyörittelemään ja tanssittamaan jokaista, kuka vaan eteen, sattui.

Kun vihdoin olimme lakanneet syömästä — siinä puhella ropistessa taisi mennä pitkäkin tunti — esitti eräs tovereista, että rupeaisimme laulamaan. Ilman pitkiä puheita nousikin jokainen höyryveneen kannella seisoalleen ja innostuneista rinnoista kohosi ennen pitkää yön hiljaisuuteen mahtava "Marseljeesin" sävel. Sen loputtua puhelimme vielä vähän aikaa yhdestä ja toisesta asiasta ja laskeuduimme hytteihin lepäämään.

Kun sitten heräsimme ja nousimme takaisin veneen kannelle, oli ilma mitä herttaisin. Aamu-aurinko paistaa helotteli pilvettömältä itätaivaalta ja vieno aamutuulonen lehautteli hiveleviä henkäyksiänsä poskiamme vasten. Olimme alhaalla pukeneet, mutta yhtäpikaa kuin salaisen taikavoiman käskemänä riisuimme jokainen takit päältämme ja annoimme vilpoisten tuulenhenkäysten hivellä ihoamme. Kaikki tuo, mitä näimme ja tunsimme, tuntui niin rauhoittavan suloiselta väsyneille raatajille. Tuntui siltä kuin olisimme äkkiä, huomaamattamme siirtyneet onnen ja tyytyväisyyden suloiseen maailmaan. Minäkin, kovan kohtaloni leikkipallo, tunsin — kerran elämässäni syvää ja puhdasta iloa — tunsin ensi kerran keinuvani onnetarten pehmoisilla untu patjoilla täytetyssä kehdossa. Niin tosiaan — suloista, sanomattoman ihanaa se oli meille kaikille. Se oli raatajain pyhää ja suurta sunnuntaita, se oli työnorjain juhlaa, juhlista jalointa.

Viides luku.

Sielläpä jo näkyi siirtolakin… Suurena ja mahtavana seisoi se lähellä rantaa olevalla mäen töyräkkeellä. Sunnuntai oli sielläkin. Katoilla liehahtelivat suuret punaiset ja sinivalkoiset liput ja portaiden edustoilla sekä rantatiellä seisoskelivat juhlapukuiset siirtolan asukkaat. Kun "Satamatyömies" laski tulo vihellyksen, kajahti siirtolan ja rannan välillä olevalta lavalta vastaukseksi muhkea torvien soitto. Rannalta ja rantatieltä liehuivat esiliinat ja valkeat nenäpyyhkeet. Ja kun "Satamatyömies" ehti laiturin sivuun kajahti tulijoille voimakas eläköön huuto rannalla olijain suista. Maalle päästyä ja tervehdykset lausuttua lähdettiin iloisesti puhellen torvien yhä soidessa tuttua "Internationalen" säveltä, astumaan hiedoitettua puutarhatietä siirtolaa kohden.

Pihalle päästyäni silmäsin kiireesti ympärilleni. Olipa siinä taloa kerrakseen. Suurten peltojen ja hyvästi hoidetun puutarhan ympäröimänä seisoi edessäni neljä suurta asuttavalle näyttävää rakennusta, sekä lisäksi suuri karjapiha navetoineen, talleineen ja muine talossa tarvittavine rakennuksineen. Olisin tahtonut vieläkin lähemmin tutustua ympäristööni, mutta talon isännöitsijän kohtelijaisuus esti sen. Esan, sekä muutkin perheelliset miehet veivät heidän vaimonsa toiseen rakennukseen, jonka sanottiin olevan perheitä varten. Meidät nuoret miehet johdettiin toiseen, pihan toisella puolen olevaan rakennukseen. Sivulta sisään astuttuamme tulimme eteisen läpi huoneesen, jossa ei ollut muuta kalustoa kuin penkit ja numeroidut naulat toisella seinämällä, sekä pesukaapit pyyheliinoineen toisella. Niistä isännöitsijä osoitti meille jokaiselle kaksi naulaa ja naulojen numeroa vastaavan pesukaapin pyyhkeineen. Asetettuamme päälystakit nauloihin siirryimme seuraavaan huoneesen. Oven avattuamme tulvahti huoneesta vastaamme raitis ja puhdas ilma, ja me oikein hämmästyimme sitä puhtautta, mikä huoneessa vallitsi. Pitkä, korkea ja valoisa huone oli täytetty kolmella, vilteillä ja häikäisevän valkeilla lakanoilla päälystetyllä sänkyrivillä. Isännöitsijän näytettyä niistä meille kullekin yhden, tulimme jälleen etuhuoneesen, jossa saimme eräältä laitoksen varsinaiselta palvelijalta tiedon, että meitä varten oli lämmitetty sauna ja että se oli kylpykunnossa. Ihmetellen kysyimme palvelijalta, miksi sauna oli sunnuntaiaamuna lämmitetty. Hän vastasi meille nauraen, ett'ei talossa suvaittu muun maailman tomua. Samalla hän ilmoitti, että saamme, jos meillä itsellämme ei ole puhtaita alusvaatteita, niitä vaihtaa talosta siksi kun taas saamme omamme puhtaina takasin. Tämäpäs talo on, tuumimme me ja lähdimme saunaa kohti marssimaan. Eteisestä ulostullessamme huomautettiin meille sivumennen ettemme erhetyksessä menisi

eteisen toisella puolella olevasta rakennuksen toiseen päähän johtavasta ovesta naisten puolelle.

Sauna, johon meidät sitten johdettiin, sijaitsi alhaalla rannassa ja oli se vaan pukuhuoneella varustetun suomalaisen saunan mallinen, sillä eroituksella vaan, että se oli suuruudessa ja siisteydessä useinkin pienten ja likaisten malliensa jyrkkä vastakohta ja että sinne juoksi vesi tuulimoottorin täyttämästä ammeesta.

Peseydyttyämme — tapasimme saunassa toiseen rakennukseen viedyt matkakumppalimme, niiden joukossa Esankin — menimme rakennusryhmän toiseen asuttavalta näyttävään rakennukseen. Astuimme sisään sivuovesta, josta läpi eteisen kuljettuamme tulimme suureen ruokasaliin. Siellä oli pitkä pöytä täyteen lastattuna hyvälle lemuavia erilaisia ruokia ja oli se jo puolillaan iloisen ja reippaan näköisiä siirtolaisia, jotka näkyivät pitävän erinomaisen hyvää huolta siitä, että huoneen toiselta puolen olevasta ovesta tuodut ruuat tulivat kaikki maistelluksi. Mitään arvelematta kävimme mekin käsiksi ruokiin ja pistelimme suihimme kalakeittoa y. m., niinkuin aika pojat. Vaikka minäkin olin talossa ensikertaa, tarttui minuunkin heti talon iloisuus; aloin tuntea jotakin erinomaista, ennen tuntematonta kotoisuuden tunnetta. Tunsin löytyvän paikan, johon väsynyt raataja voi kuin kotiinsa huoletta tulla vapaahetkistään nauttimaan.

Syötyä hajaantui joukko, kuka minnekin. Esa vaimonsa kanssa lähti minulle näyttämään taloa.

Eteisestä, samasta, josta äsken tulimme sisään menimme suureen juhlasaliin. Siellä, niin kertoi Esa, pidettiin iltamia ja muita juhlia hyvin usein, joiden ohjelmista huolehtivat siirtolan asukkaat ja muutaman sadan sylen päässä siirtolan maalla olevan sosialistisen korkeakoulun opettajat ja oppilaat. Sinäkin iltana sanoivat siellä senlaisen juhlan olevan.

Katseltuamme näyttämöä ja samassa rakennuksessa olevia siirtolan kanslia-, kirjasto- ja lukuhuoneita lähdimme katsomaan perherakennusta. Siihenkin rakennukseen menimme sisään sivuovesta. Rakennuksen läpi johti pitkä käytävä, jonka molemmin puolin oli parhaiksi tilavia perhehuoneita. Menimme sisään siihen huoneeseen, joka oli Esan ja hänen vaimonsa asuntona. Siistiä ja puhdasta oli sielläkin.

Esan vaimon lähdettyä hakemaan kahvia, jota vaan erikoistapauksissa juotiin muualla kuin ruokasalissa, aloimme me Esan kansa keskustella siirtolaa ja yleensä satamatyöläisiä koskevia asioita. Keskustelu lähtikin ensin alkuun siirtolan katoilla liehuvista lipuista. Minä näette tuhmuudessani kysyin, miksi sosialistisen siirtolan katolla liehui sinivalkoinen lippu.

— Sinä et todellakaan näy olevan aikasi tasalla, sanoi Esa. Sinivalkoiset liput, ovathan ne tämän maan kansallisväriä, miksikäs me emme niitä katolle punasten rinnalle voisi asettaa. Mutta sinähän näytkin arvostelevan asiaa vielä sen vanhalta kannalta. Ei poika, se aika on nyt jo ollutta ja mennyttä, jolloin kansallisuustunne pidettiin esteenä eri kansojen veljestymiseen; jota se todella siihen aikaan olikin. Nyt, vaikka jokaisella kansalla ovatkin omat harrastuksensa joihinkin pikku asioihin nähden, seisovat ne kuitenkin yksimielisinä suurissa asioissa ja niin ollen ei ole mitään syytä halveksia kansallisvärejäkään.

— No mutta — jokos nyt sitten porvariluokka on kokonaan kadonnut, kun sinä noin puhut? kysäsin minä puolittain hämmästyneenä.

— Eihän se vielä kadonnut ole, mutta sen merkitys on enää niin pieni, kun

melkein kaikki eri maiden kansat ovat liittyneet yhteen. Jonkunverran on vielä senlaista köyhälistön kermakerrosta joka kulkee kapitalistien talutusnuorissa, mutta ne eivät paljoakaan merkitse.

— Miksikäs niitä ei sitten kokonaan hävitetä. Mitävarten niiden annetaan vielä vastaan jarruttaa?

— Minä jo äsken sanoin, että olet ajastasi jälellä, ja sitä todistavat viimeiset sanasikin. Sinä näyt vielä olevan siinä uskossa, että maailmaa voidaan tekemällä ja äkkiä ympäri pyöräyttämällä muuttaa. Ei niin, ei se niin käy päinsä. Kapitalismin täytyy ensin kehittyä huippuunsa, ennenkuin sosialismi, sen hedelmä voi kypsyä. Kaikki muutokset parempaan ovat ja tulevat vastakin olemaan vaan kehityksen varmoja tuloksia, kapitalismin huippuunsa nousemista ja sosialismin kypsymistä. Jos sosialismia tahdottaisi ennen sen kypsymistä toteuttaa, ei se menestyisi, sillä kehityksen lait ovat ankarat ja niitä ei voida sivuuttaa.

— Nyt en minä oikein ymmärrä sinua. Jos me voisimme murtaa kapitalismin ja muuttaa maan tuotanto y. m. tapoineen sosialistiseksi, niin miksi se ei menestyisi?

— Hyvä toveri, se ei menestyisi meidän itsemme vuoksi. Me olemme kapitalistisen yhteiskunnan itsekkäitä kasvatteja, me emme ymmärtäisi elää hyvässä maailmassa. Se on yksinkertainen ja selvä syy, että hedelmä on vielä raaka.

— Kun asia kerran niin on, niin ovatko sitten kaikki vallankumoukset olleet rikoksia kehityksen lakeja vastaan.

— Ei tietysti, enkä minä sitä ole sanonutkaan. Mutta vallankumouksetkaan minun ymmärtääkseni eivät milloinkaan ole olleet tehtyjä.

— Nyt olet kuitenkin väärässä! Valmistellaanhan vallankumouksia edeltäpäin. Vallankumouksellisiin tarkoituksiin hankitaan edeltäpäin aseita, rahaa ja pidetäänpä kiivasta agitatsioniakin. Mitä siitä sanot?

— Niin kyllä on tehty ja tehdään vastakin. Aika nostaa vallankumouksen jouduttajia ja sepä se juuri osoittaakin, että vallankumous on kehityksen tulos, ettei sitä noin vaan tekemällä yht'äkkiä voida sytyttää. Niin — ja katsohan — vallankumoustahan työväenliike senlaisenaankin on, Esimerkiksi me satamatyöläiset, me olemme olleet erittäin kireitä vallankumouksellisia. Me olemme syösseet vallasta kaikki urakoitsijat ja anastaneet työmme tulokset itsellemme. Vieläkö suurempaa vallankumousta voi löytyä?

— Mutta uskotko sinä nyt, ett'ei tässä maassa enää tarvita mitään repäsevämpää, että ilman vaan noinikään liukumalla liutaan ihanneoloihin.

— En oikein ymmärrä, mitä ihanneoloilla tarkoitat. Jos niillä tarkoitat, että maailma kerran tulisi senlaiseksi, ett'ei enään mitään parannuksia tarvita, niin erhetyt suuresti; sillä senlaiseksi ei se konsanaan tule. Aina myöhäisimmässä tulevaisuudessakin ilmenee parannusten tarpeita, vaikka eivät esiintyisikään niin räikeänä kun meidän ajallamme. Kehitys ei näet voi seisahtua. Mitä muuten

tulee repäseviin toimiin ja niiden tarvitsemiseen, niin siitä ei voida edeltäpäin puhua eikä määritellä. Ne ja niiden tarve tulevat aina ajan mukana. Mutta jos kaikki köyhälistö, sanan laajimmassa merkityksessä ymmärtäisi yhteenliittymisen tärkeyden, s. o. tuntisivat oman asemansa, silloin ei mitään repäsevää tarvittaisi. Silloin auttaisi parhaiten parlamenttaarinen toiminta.

— Salli minun vielä tehdä yksi kysymys tästä samasta asiasta. Hyväksyykö sosialidemokratia anarkismin ja lasketko sinä senkin kehityksen tuloksiin.

— Kysymykseesi on kylläkin helppo vastata, mutta ennenkuin vastaus olisi täysin tyydyttävä, täytyisi minun selittää samaa asiaa ainakin yhden päivän. Mutta kun meillä on sinua lähempääkin koskevia keskusteltavia, teen sen muutamalla sanalla.

Sosialidemokratialla ja anarkismilla ei ole mitään yhteistä, ainakaan taistelumuotoon nähden. Ainoastaan se, että ne molemmat pyrkivät parantamaan oloja ja että epäoikeat olot synnyttävät niitä molempia, on niillä yhteistä. Anarkismi perustuu kokonaan yksilökohtaisen mailmankatsomuksen pohjalle, mutta sosialidemokratia on sen jyrkkä vastakohta, sillä sen pohjana on yhteisöllinen maailmankatsomus. Anarkistit käyttävät taistelukeinoinaan yksityisiä henkilöitä kohtaan tähdättyjä väkivallantekoja, mutta sitä ei sosialidemokratia hyväksy. Se ei terrorismin tavoin tyydy pahan palottelemiseen, vaan se tähtää voimansa pahaan kokonaisuudessaan. Anarkistisiin tekoihin muuten lasketaan sellaisiakin tekoja, jotka eivät todellisuudessa sitä ole. Toisinaan — kuluneen vuosikymmenen alkupuolella hyvinkin usein — tapahtui tekoja, joita ei voida laskea edes täysin kehittyneen anarkismin työksi. Niitä oli ja on vielä nytkin joitakuita, sekä aivan tavallisia konnantöitä, että myöskin tekoja, joita tehdään itsepuolustuksena äärimmäiseen kurjuuteen jouduttuina, niinkuin esimerkiksi työnantajain murhat ja sen sellaiset. Mutta niitäkään — jälkimäisiä nimittäin — ei sosialidemokratia voi tunnustaa omikseen, sillä että ne eivät kuulu sen ohjelmaan ja että vahingoittavat sitä. Yksilömurhilla ei

sosialidemokratia edisty, ne synnyttävät vaan uusia kiristyskeinoja ja kärsimyksiä. Mitä muuten kysymyksesi viimeiseen osaan tulee, on se itsestään selvää. Oikeaa, teoreettiselle pohjalle kehittynyttä anarkismia — täytyy tunnustaa vaikka emme sitä voikaan hyväksyä — synnyttää myöskin kehitys eli aikain olot. Kahta jälkimäistä synnyttää, toisissa tapauksissa tekijänsä konnamaisuus ja toisissa taas äärimmäinen kurjuus, kuristustoimenpiteet ja muut semmoiset.

Olisin kaiketi kysynyt vieläkin jotakuta seikkaa, mutta Esan vaimo tuli samassa sisään kahvikomppeineen ja keskeytti puhelumme.

* * * * *

Heti kahvia härppimään päästyämme kysyi Esa taaskin, mitä minä pidän yleensä satamatyöläisten hommista niiden nykyisessä muodossa.

— Mitäpäs minä osaan pitää, kun en juuri mitään tiedäkään. Kaikki mitä olen nähnyt on hyvää, vastasin minä ja pyysin kertomaan miten puuhien nykyinen muoto lähti alkuun.

— Asia on yksinkertaisesti niin, alkoi Esa, että meitä ajanmittaan alkoi kyllästyttää yksinomainen vähän tuloksia tuottava ammattiyhdistystoiminta. Ja kun lainlaadintatietäkään ei — porvarien härkäpäisyyden vuoksi — ollut toivoa olojen pikaiseen parantumiseen, aloimme me miettimään muita mahdollisesti löytyviä keinoja asemamme parantamiseen. Me aloimme ensin perustelemaan pieniä, työ-osuuskuntia, jotka menestyivätkin hyvin. Niiden avulla sitten vuosi

vuodelta saimme töitä yhä enemmän ja enemmän käsiimme. Eikä kulunutkaan monia vuosia kun suureksi iloksemme huomasimme, että entiset riistäjämme n. s. »Urakkatuuvarit» olivat kaikkineen karkoitetut. Palkat tosin eivät vieläkään olleet riittävän suuria, mutta sekin mitä oli jo saavutettu, oli suuri voitto mielestämme.

— Ja se kannusti teitä yhä suurempiin ponnistuksiin!

— Ei aivan niin. Toimintamme yritti sen jälkeen vähän lamautua. Pienet voitot hyvittivät liian paljon mieliä. Lamausta ei kuitenkaan kestänyt kauvan. Kun ammattialallamme oli työvoimaa enemmän kuin mitä tarvittiinkaan ja kun emme tahtoneet ketään tovereistamme nälkäkuoloon syöstä, oli meidän vieläkin keksittävä uusia keinoja, mihin saisimme liiat työvoimat sijoitetuksi. Silloin tuli maan hankinta esiin. Sillä toivoimme voivamme asiaa auttaa. Me tiesimme maan hankinnasta olevan muutakin hyötyä. Me tiesimme, että eri osuuskuntain jäsenet ovat saatavat, vieläkin lähemmin, kun liiton kautta, toisiinsa liittymään, ennenkuin voidaan kyllin menestyksellisesti pitää puoliamme vastustajaimme tekemiä hyökkäyksiä vastaan. Siksipä aloimmekin suunnitella laitosta, joka antaisi lisä työtä, sekä meidät sitoisi toisiimme, tekisi kuin yhden perheen jäseniksi. Suunnittelun tuloksena oli yhteinen siirtola, tämä jossa nyt olemme. Pienemmillä maa-osuuskunnilla emme uskoneet olevan yhtä suurta voimaa. Ne kun hajoittaisivat miehet erilleen — — —

— Mutta — suo anteeksi että keskeytän — Onko tästä nyt riittävästi työvoimain vähennystä ja jos on niin tyytyvätkö miehet palkattomaan työn lisäykseen?

— Niin todellakin, sen olin unohtaa selittämättä. Nyt vielä se ei tosin ole riittävästi työvoimain vähennystä vaikuttanut, mutta tulevaisuudessa, kun maata saadaan enemmän se kyllä vaikuttaa ja sitä täytyy meidän odottaa. Mitä muuten

tyytymiseen tulee, niin se on vallan mainiosti. Virkistysmatka, tiedot ja lasten hoito, jotka siirtola tarjoaa, tyydyttävät meidät täydellisesti ja sitäpaitsi tarjoaa se meille muutakin, josta kerron myöhemmin.

— Niin ehkä…. Jatkahan kertomistasi.

— Niin, aloimme puuhata tätä siirtolaa, mutta edessä oli kuitenkin se paha pulma, että meillä ei ollut rahoja niin suureen yritykseen. Silloin tuli osuuskassa mieleen, Ajateltiin, että siitä lainaamalla saamme tarvittavat varat hankkeen toimeenpanemiseen. Se ei kuitenkaan käynyt niin suoraan päinsä. Me emme olleet kypsyneet senlaisiin puuhiin. Osuuskassan varat, sen sijaan että niitä olisi käytetty alkuperäiseen tarkoitukseensa, piti käyttää kypsytystyöhön. Perustimme sitten sanomalehden ja aloimme sillä harjoittaa agitatsionia. Lehti saikin heti alussa suuren kannatuksen osakseen. Sitämyöten meni kaikki hyvin, mutta taas tuli uusi pulma. Tapaturmavakuutusolot, porvarillisten yhtiöiden voitonhimon vuoksi, menivät niin kurjalle kannalle, että meidän oli pakko ryhtyä perustamaan tapaturmavakuutuskassaa. Siihenkin piti taas lainata osuuskassasta. Suurilla ponnistuksilla saatiin sekin puuha perille ajetuksi. Nyt jo olisi luullut pulmista päästyn, mutta niin ei ollutkaan asianlaita. Sanomalehti, osuuskassa, tapaturmavakuutuskassa ja aikaisemmin yhdistetyt osastojen sairas- ja hautausapukassa, vilkkaan liikkeen vuoksi tarvitsivat suunnattoman paljon huoneita. Vuokramaksuihin tahtoi hukkua parhain osa puhtaasta tulosta. Täytyi taaskin ryhtyä ajattelemaan keinoa miten siitä selvittäisiin vähemmällä. Päätimme sitten rakentaa oman huoneuston. Siinä oli taas se vaikeus edessä, että kaupungin kalliit tonttimaksut eivät sallineet pienen rakentamista. Rakensimme suuren — sen minkä kaupungissa näit — mutta se oli kovin vaikeata. Tämä alituinen uusien menojen ilmestyminen alkoi vihdoin kyllästyttää innokkaimpia siirtolan synnyn odottajia. He eivät enää sanoneet jaksavansa odottaa — Niin pantiin sekin puuha alulle.

— Ja perustetuksi tuli….

— Niin perustetuksi se tuli, vaikka vaikeuksia siinä kylläkin oli alussa. Kun nähtiin, etteivät liiton, eikä Osuuskassan varat siihen tarkoitukseen riitä, alettiin joka puolella ympäri Suomen kerätä rahoja vapaaehtoisilla lahjoilla, ensin vaan kuin leikin päältä. Ei sitä juuri kukaan — lukuunottamatta niitä, joille se oli tullut sydämmen asiaksi — silloin uskonut, että siitä totta milloinkaan tulisi. Vallan leikkinä sitä pidettiin koko yritystä. Ensimäisen keräyksen jälkeen nähtiin kuitenkin se ihme, että siirtolarahaa oli kasassa jo kolme neljä sataa markkaa. Se jo sitten innosti muutamia niin, että päätettiin perustaa osuuskunta, josta jokaisen, joka tahtoi tulla siirtolan eduista osalliseksi, piti ostaa vähintään yksi kahden markan suuruinen osuus. Innokkaammat uhrasivat roponsa ensin, muutamat ostivat kymmenen osuutta ja kun vähemmän innokkaat kuulivat, että yritystä aletaan jo panna toimeen, ottivat hekin, vaikka vähän vastenmielisestikin osuutensa. Ja niin, ennenkuin huomattiinkaan, oli siirtolaosuuskunnalla jo alun toistakymmentä tuhatta markkaa puhdasta Suomen rahaa. Tuumasta tietysti toimeen. Ensin anottiin rahastojen lisäksi pientä valtiolainaa, joka monien vaikeuksien perästä saatiinkin, sen lisäksi lainattiin muutama tuhat osuuskassaltamme, jolla silloin sattumalta sattui olemaan varoja kokolailla. Ja sitten lähetettiin miehet maan ostoon — —

Minua alkoi asia innostuttaa, en malttanut olla keskeyttämättä, vaan kysäsin:

— Mistä ihmeestä te siihen osuuskassaan niin paljon varoja saitte, että siitä kaikkeen riitti.

— Se on nyt pian selitetty. Puuhamme innostutti sivullisiakin niin paljon, että melkeen kaikki koko maan työväestö — kun huomasivat, ettei mitään menettämisen vaaraa ollut tarjolla — ostivat kassamme osuuksia. Se tietystikin lisäsi kuin syksy sieniä. Sitten harjoitimme myöskin pientä lainausliikettä sivullekin päin, varmoja vakuuksia vastaan. Korot niistä, samoin kuin omiin

yrityksiinkin pannuista varoista saatiin säännöllisesti ja niin se kasvoi. — — Mihinkäs minä äsken jäinkään — — Niin…. Päijänteen rannalta ne lähetit ostivat sitten pienen tilan, joka maksoi silloin vähän yli kymmenentuhannen markan. Jäännösrahoilla sitten taas rakennettiin lisää parempia ja tarkotukseen sopivampia huoneita, sekä ostettiin vähän elukoita. Ja niin pääsivät jo toisena kesänä sen ensimäisen keräyksen jälkeen ensimäiset vieraat siirtolaan. Sittemmin on taloa vuosi vuodelta korjattu ja lisätty. Tämä tietystikin on käynyt mahdolliseksi varsinaisella verolla jota liiton jäseniltä on kannettu, sekä lisää tulleilla osuuksilla. Nyt tämä on niin siisti ja kaunis kuin herrastalo konsanaankin. Täällä on hevosia, lehmiä, lampaita, sikoja ja jos mitä. Talon töistä huolehtivat täällä palvelijat sekä vieraissa kävijät. Erityinen isännöitsijä tietystikin on, joka pitää tileistä ja muusta huolen. Nytpä sinulla jo luullakseni onkin pienoiskäsitys siitä. Sittehän omin silmin näet lisää, kun päästään kaikki katsomaan.

— Mutta tämä talo oli varmaankin suuri siihen hintaan, kun täällä näin moneksi vuodeksi on piisannut niin suurelle joukolle työtä.

— Ei, minä unohdin sanoa, että neljä vuotta takaperin ostettiin tästä rinnalta toinen talo yhteen. Ensimäisen talon viljelyskelpoiset maat, korvet ja muut, tulivat jo kaikki viljelykselle raivatuksi, ja pian kuuluvat uutismaat taaskin loppuvan.

— No mutta, susi siunatkoon. Eihän tämä sitten mikään lepopaikka olekaan, missä niin raadetaan ja pitää raataa, ett'ei maatkaan piisaa.

— Voi veikkonen. Et sinä ymmärrä nyt mitään. Ei täällä tehdä kun ainoastaan kahdeksan tuntia päivässä säännöllistä työtä, muu aika käytetään luennoihin, huvituksiin ja sen sellaisiin. Mutta missä kerran on työhön lähtemässä väliin

parikin sataa henkeä, niin kyllä siellä maista ja mannuista selvää tulee.

— Kyllä sinä, hyvä mies, lasket minulle vallan lörppöä. Mistä täällä niin paljon eväitä piisaa. Ei, kyllä sinä sittenkin jyskytät minua; mutta jyskytä nyt, kun kerran olet kelkkaasi saanut.

— Sinä et taaskaan usko. No, kun et usko, ole uskomatta. Sittepähän nähdään, kumpanen meistä voittaa kun kaikki katsellaan.

— Elähän nyt Esa hyvä suutu. Minkäpäs minä nyt sille voin, etten asioita sen paremmin ymmärrä…. Kuulepas! Eikös se olisi edullisempaa että siirtola osuuskunta ostaisi maita ja antaisi niitä erityisillä ehdoilla jäsentensä viljeltäväksi?

— Enhän minä suutu sinulle…. Niin…. Senlainen osuuskunnalla kuuluu suunnitelma olevankin. Mutta ymmärräthän sinäkin sen, ettei raivaamattomia maita tyhjille miehille voida antaa. Kaikki viljelyskelpoinen maa raivataan ensin yhdessä ja sitten vasta niitä voidaan vuokralle antaa. Viimeksi ostetun tilan salopalsta kuulutaan jaettavan tänä syksynä.

— Onko tarkoitus jatkaa pitemmälle sitä jakamisjärjestelmää?

— En ollut viimeisessä osuuskunnan kokouksessa, mutta, siellä olleet kertovat että on tarkoituksena aivan heti ostaa siirtolan ympäristöltä lisää maita ja heti

kun ne on saatu viljelyskuntoon kuulutaan ne jaettavan maatahaluaville kohtuullista vuokraa vastaan. Siirtolan ympäristöllä säilytetään maita vaan sen verran, että siirtolassa käviöillä piisaa työtä ja että torpilla on olemassa jonkunlainen keskipiste.

— Kuulehan, eihän se ole oikein tehty. Siirtola osuuskunnan jäsenethän siinä tapauksessa tulevat nauttimaan hyötyä torppareista.

— Eipä. Torppareina tulevatkin olemaan ainoastaan osuuskunnan jäsenet. Eikä jäsenille milloinkaan, jaeta mitään voittoja, kaikki jää osuuskunnalle, lukuunottamatta nautintoa ja virkistystä minkä jäsenet siirtolasta saavat.

— No mutta, mitenkäs teette siinä tapauksessa jos jokaisen osuuskunnan jäsenen alkaisi tehdä mieli torppariksi. Eihän niille kaikille maata riittäisi?

— Senlaisesta ei ole pelkoa. Työttä ei elä torpparikaan, että siihen asemaan jokainen pyrkisi ja työtä taas on muuallakin. Ja juuri sitävarten onkin osuuskunnan säännöissä se määräys, että torppariksi pääsy ratkaistaan jäsenten kesken arvalla. Kenelle milloinkin arpa lankeaa, siitä tulee torppari. Selvähän se on. Sen lisäksi säilytetään siirtolan ympärillä aina senverran maita, että sitä haluavat saavat maanviljelys haluansa tyydyttää. — Niin — ja sitäpaitsi on olemassa viimeisillä valtiopäivillä hyväksytty pakkoviljelyslaki, joka kyllä panee tilalliset maita torppariksi haluaville antamaan; ilman, että siirtola osuuskunnan tai muidenkaan tarvitsisi siitä erikoisemmin huolehtia.

Pistimme taaskin tupakat palamaan, jonka jälkeen sanoin Esalle:

— Kertomisistasi päättäen on kaikki tuo mistä olet puhunut käynyt päinsä hyvin helposti.

— Ei, velikulta, ei se aika ollut helppoa meille kenellekään. Kaikki siinä hikoiltiin ja jopa toisinaan tiukemmassa kohdassa kiristeltiin suolivyötäkin. Niin — ja senlisäksi sai moni miehistämme niinä aikoina maistaa vankilan leipääkin.

— Ja te vaan aina yrititte eteenpäin.

— Niin teimme. Kärsimyksissä vaan innostuttiin. Oli kuitenkin seikkoja joita ei innostumallakaan tahtonut voittaa. Toimintaamme tahtoi paljon haitata se, että melkeen kaikki, yksinpä toiset ammattikunnatkin, katselivat pitkin matkaa meitä kieroon. Entinen kurja asemamme oli totuttanut ihmiset meitä halveksimaan. Monta kertaa me pahoilla mielin siitä keskustelimme ja tuumimme keinoja miten siitä päästäisiin, mutta muuta keinoa ei keksitty kuin se, että on entistä tarmokkaammin vaan toimittava.

— Eikö juoppous myöskin hidastuttanut toimintaanne?

— Hidastutti tietysti ja hyvinkin suuressa määrin. Sittemmin alkoi kaikki mennä paremmin kun työväen yhteisillä ponnistuksilla saatiin kieltolaki voimaan.

— Mutta luuletko nyt, että nämä laitoksenne pysyvät pystyssä. Olen lukenut jostakin, että kaikki ihanteelliset yhteiskunnan rakentamisyritykset ovat aina tehneet suuren kuperkeikan. Ettekö te pelkää sitä mahdollisuutta?

— Mitäpäs me sitä pelkäämme, kun meillä ei senlaista mahdollisuutta ole olemassakaan. Pitäisihän sinunkin huomata se, ettei meillä ole mitään muusta maailmasta eristettyä yhteiskuntaa, eikä ole aikomusta perustaakaan. Me emme pidä puuhiemme pohjana ihanteita yksin, vaan rakennamme kaikki, mitä rakennammekin, varman edellä tehdyn suunnittelun ja tarkkojen laskelmien, sekä aikojen kuluessa saadun kokemuksen horjumattomalle pohjalle. Me emme ole niin hulluja, että poikkeaisimme pois olemassaolon la'eista, niinkuin näyt luulevan. Me olemme tehneet ja teemme vastakin ainoastaan sitä, mikä milläkin ajalla on mahdollista.

— Olkoon niin. Mutta sanoppas minulle vielä yksi asia. Miten teillä on lasten opetus täällä järjestetty?

— Hyvin yksinkertaisesti. Talvikauden käyvät ne koulua ja kesät tekevät ne työtä puutarhassa. Tuo rakennus tuolla mäellä — katsohan miten uhkea sekin on. — Niin, siellä on kuusi luokkahuonetta, käsityö- ja opettajahuoneineen, siellä niille tiedon alkeita annetaan. Se vaan on ikävä juttu kun kouluhuoneet kuuluvat käyvän ahtaaksi. Täytyy taaskin ryhtyä uusiin rakennuspuuhiin.

— Saatteko te sille valtioapua, vai itsekö sen ylläpidätte?

— Vähänpä sinä muistat. Äskenhän juuri puhuimme että kouluopetus on

maassamme kokonaan valtion kustantamaa.

Keskustelumme täytyi taaskin lopettaa, kun Esan vaimo, joka oli keskustelumme aikana pujahtanut ulos, tuli kutsumaan päivällisruoalle.

* * * * *

Päivällistä syödessä vallitsi taaskin sama rattoisa mieliala kuin aamiaisen aikanakin. Rattoisuutta lisäsi osaltaan vielä se seikka, että opiston luennoitsijat ja oppilaat olivat myöskin läsnä.

Päivällisen loputtua lähdimme koko joukolla opistolle. Silloin oli siellä opiston kymmenvuotisjuhla. Rattoisasti, miltei huomaamatta menikin siellä koko iltapäivä. Juhlan arvokas ohjelma puheineen ja lauluineen muutti tunnit minuuteiksi.

Juhlapuheessaan muisteli opiston johtaja m. m. sitä aikaa kun opistoa alettiin hommata. — »Kovan agitatsionityön ja monien muiden puuhien vuoksi oli Sosialidemokratisen puolueen vaikea toteuttaa opistohanketta. Silloin, yht'äkkiä kuin salama kirkkaalta taivaalta ilmestyi satamatyöläisten tarkoitukseen sopiva maalahjoitus, joka empimättä otettiinkin vastaan. Siitä saakka on opisto hyvällä menestyksellä toiminut. Paljon se sillä ajalla onkin valaissut raatajain pimeää hengenyötä. Moni nuorukainen ja neitonen on käynyt sillä lähteellä ammentamassa elämän vettä». — Niin kertoili innostunut puhuja, sekä kehoitti kuulioitaan viemään terveisensä maan työväelle, ja kehoittamaan heitä yhä edelleenkin veljelliseen yhteistoimintaan, sanoi sen vihdoin viimein lyövän alas

kaiken porvarimahdin sekä siitä johtuvan pimeyden ja valkasevan kansalle ikuisen, runsasta palkkaa tuottavan päivän. Sanoi vihdoinkin koittavan ajan jolloin yhteistyöllä saadaan ryhtyä tasoittamaan maailmaa niistä loukuista ja rosoista joita ylimys- ja porvarijärjestelmä on aikojen kuluessa siihen luonut. — Lopuksi kehoitti hän satamatyöläisiäkin yhä edelleen taistelemaan, taistelemaan kuin ennenkin, ei ainoastaan omien, vaan koko kansan yhteisten etujen puolesta.

Illan tultua tulimme takasin siirtolaan johon opiston yhdessä valitsema toimikunta oli valmistanut yhteisen illanvieton.

Se ilta oli puheineen, lauluineen, näytelmineen ja kuvaelmineen niin mieltäkiinnittävä, etten sitä sanoin voi kuvata. Myöhään yöllä, kun erosimme, tunsimme niin omituista tyyntä ja rauhaa rinnoissamme, etten ainakaan minä ole konsanaan moista tuntenut. Se tunne oli kaiketi sitä, joka voi syntyä vasta silloin, kun edes joku määrätty joukkokaan tuntee keskuudessaan veljellisyyden, vapauden ja tasa-arvoisuuden vallitsevan.

Kuudes luku.

Tyytyväisenä näkemiini ja kuulemiini riisuuduin ja menin nukkumaan ja yhtä tyytyväisenä heräsinkin taas maanantai-aamuna vuoteeltani seitsemän aikaan. Juotuamme aamukahvit lähdimme me kaikki koko siirtolan perhe erihaaroille eri työnjohtajain opastamana työhön.

Naiset ja joku pienempi osa miehiäkin meni kasvi- ja puutarhaan, osa miehistä meni kokemaan kalanpyydyksiä ja mikä mihinkin pienempiin toimiin. Suurin

osa, niiden joukossa minäkin, lähdimme uutismaata raivaamaan.

Huolettomina ja iloisina, työväen lauluja laulaen lähdimme työmaalle. Kauvan emme tarvinneet kulkeakaan kun jo alkoikin sieltä peltojen takaa näkyä suuret puu- ja juurikasröykkiöt.

Raadin-ahteelle ehdittyämme, saatuamme johtajalta tarkat neuvot, mitä kunkin piti tekemään, alkoi kuulua ryske korvesta. Puut kaatuilivat luonnon herrojen iskuista rytisten ja räiskäen maahan, josta ne kuljetettiin karsittuina ja pienisteltyinä yksiin kasoihin.

Puiden ryske, kuokkien ja kirveiden pauke, jota sees salo-ilma liepeillään liidätteli, kaikui iloisten raatajain laulujen säestämänä kauvas ja kertoillen vapaassa työssä temmeltävien työläisten riemusta, vaipui se vihdoin Päijänteen rannoilla uljaasti päitään kohottelevien vuorien taa. — — —

Sillätavoin, toisten kaataessa ja karsiessa korven honkia ja toisten kuokkiessa ja ojaa kaivaissa kului aika niin että siirtolan ruokakello kutsui meitä aamiaiselle.

Aamiaisen syötyä alkoi sama ryske ja kestikin taas siihen saakka, kunnes kello kutsui päivällisaterialle.

Päivällisen syötyämme heiluimme korvessa vielä pari tuntia ja tulimme kellon kutsumana kotiin.

Kylvettyämme ja kahvit juotuamme menimme juhlasaliin, jossa pidettiin luvun lasku- ja kirjoitusharjoituksia. Enemmän kehittyneet lähtivät opistolle luentoja kuulemaan. — Opistoa näette siirtolan puolesta avustettiin rahalla ja luonnon antimilla, jonka vuoksi siirtolan asukkaat saivat käydä opiston luennoilla.

Seitsemäs luku.

Niin meni ensimäinen työpäivä iltaan. Illallisen syötyä menimme lepohuoneeseen, jossa vähän aikaa keskusteltua heittäydyimme vuoteillemme. Olin niin tyytyväinen siirtolassa olooni, että ennen nukkumistani päätin jäädä siirtolan töitä tekemään pitemmäksikin aikaa. Olin kuitenkin työstä ja kaikesta siitä uudesta, mitä olin nähnyt ja kuullut siksi väsynyt, että nukahdin pian.

Kauvan en kuitenkaan ehtinyt nukkua, kun korvissani alkoi kuulua tuttu sävel. Aloin kuunnella sitä tarkemmin…. Eroitin jo sanatkin…. Kuin tuhansista suista syöksyi sanat:

"On kurjan kurjat kunniassa raharuhtinaat nuo röyhkeät — — — — — — — — — — — ne työtä ryöstävät —"

Hieroin silmiäni ja aloin tarkastella ympärilleni… Missä olen?… Kauhistus… Puistossa, johon kaupungissa menin istumaan. Kaikki — siirtola, talo kaupungissa, höyryvene, opistot, pellot, uutiskorpi, ne kaikki olivatkin vain katoavaa, pois häipyvää unta. Olinkin vaan siinä samassa riistäjäin maailmassa,

josta jo luulin päässeeni. Työorjain taistelu ei ollut hiventäkään laimennut. Yhä edelleenkin täytyi heidän seista kylki kyljessä mahtavaa kapitalismia vastaan ja torjua sen kiihkoisia hyökkäyksiä. Edessäni oli sama taistelu, samat tuskat ja kärsimykset kuin ennenkin.

Pahoilla mielin, ruumiillisesti ja henkisesti masentuneena nousin ylös penkiltä. Luitani kolotti ja vilun väreet raastoivat ihoani. Se teki tuskani kaksinkertaiseksi. Kuinkahan kauvan olin mahtanut nukkuakaan? Aurinkokin näytti takaperin kulkeneelta. Se oli itäpuolella taivaan lakea aivan kuin aamupäivällä…. Aivan oikein. Tuollahan marssii mielenosotus-joukko, jonka sunnuntai-aamuna oli määrä lähteä liikkeelle…. Koko yön olen siis tässä nukkunut ja uneksinut köyhälistön onnesta, onnesta jota tuskin milloinkaan tulevat silmäni näkemään — —

Mieli apeana lähdin astumaan joukon jälkeen. Vähitellen lämpenin ja jäseneni alkoivat notkistua. Saavutin joukon juuri kuin se oli laulamassa laulun viimeistä säettä. Siihen yhdyin minäkin ja sydämmeni pohjasta lauloin: —

"Työmiehet, kyntäjät ja kaikki työkansa, joukko nälkäinen. Maa meidän on ja olla täytyy, vaan ei laiskain lurjusten. Nälkä meill' on aina vieraanamme, vaan kuin korpit haaskoiltaan me kerran kaikki karkoitamme, niin päivä pääsee paistamaan. Tää on viimeinen taisto, rintamaamme yhtykää niin huomispäivänä kansat on veljet keskenään."

Mielenosotusjoukon jälessä marssiessani, muistin kaiken niin ihmeen elävästi. Muistin keskustelumme Esa Korven kanssa, ja sen vuoksi teki mieleni kertomaan kaikki hänelle. Mutta kun en kuitenkaan häntä löytänyt päätin kirjoittaa uneni hänelle, jonka näin olen tehnytkin. Kumpa vaan tämä vaatimaton kertomukseni Esa Korpeen vaikuttaisi sen mitä toivon. En toivokaan, että tämä

synnyttäisi hänessä mitään sairaloista toteutumattomaan toivoa, vaan että se synnyttäisi hänessä sammumattoman vihantulen olevia vääryyksiä vastaan ja terästäisi häntä uupumattomaan työhön itsensä ja vielä tiedotonna uinuvan sortoa ja vääryyttä kärsivän köyhälistön puolesta.

* * * * *

Milloinkahan tulee senlainen aika ettei ihmislasten tarvitse kirjoitella "unia" työstä ja leivästä, vaan että niitä molempia saa joka päivä kyllikseen?

End of the Project Gutenberg EBook of Uni, by Sulo M. Hytönen

*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK UNI ***

***** This file should be named 19918-8.txt or 19918-8.zip ***** This and all associated files of various formats will be found in: http://www.gutenberg.org/1/9/9/1/19918/

Produced by Matti Järvinen and Tuija Lindholm

Updated editions will replace the previous one—the old editions will be

renamed.

Creating the works from public domain print editions means that no one owns a United States copyright in these works, so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States without permission and without paying copyright royalties. Special rules, set forth in the General of Use part of this license, apply to copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project Gutenberg is a ed trademark, and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you do not charge anything for copies of this eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, performances and research. They may be modified and printed and given away—you may do practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is subject to the trademark license, especially commercial redistribution.

*** START: FULL LICENSE ***

THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free distribution of electronic works, by using or distributing this work (or any other work associated in any way with the phrase "Project Gutenberg"), you agree to comply with all the of the Full Project Gutenberg-tm License (available with this file or online at http://gutenberg.org/license).

Section 1. General of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to and accept all the of this license and intellectual property (trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all the of this agreement, you must cease using and return or destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the of this agreement, you may obtain a refund from the person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. "Project Gutenberg" is a ed trademark. It may only be used on or associated in any way with an electronic work by people who agree to be bound by the of this agreement. There are a few things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works even without complying with the full of this agreement. See paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project Gutenberg-tm electronic works if you follow the of this agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project Gutenbergtm electronic works. Nearly all the individual works in the collection are in the public domain in the United States. If an individual work is in the public domain in the United States and you are located in the United States, we do not claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, displaying or creating derivative works based on the work as long as all references to Project

Gutenberg are removed. Of course, we hope that you will the Project Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the of this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily comply with the of this agreement by keeping this work in the same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in a constant state of change. If you are outside the United States, check the laws of your country in addition to the of this agreement before ing, copying, displaying, performing, distributing or creating derivative works based on this work or any other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning the copyright status of any work in any country outside the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, copied or distributed:

This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org

1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived from the public domain (does not contain a notice indicating that it is posted with permission of the copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in the United States without paying any fees or charges. If you are redistributing or providing access to a work with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted with the permission of the copyright holder, your use and distribution must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional imposed by the copyright holder. Additional will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the permission of the copyright holder found at the beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm License from this work, or any files containing a part of this work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this electronic work, or any part of this electronic work, without prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with active links or immediate access to the full of the Project Gutenberg-tm License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any word processing or hypertext form. However, if you provide access to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense to the , provide a copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided that

- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has agreed to donate royalties under this paragraph to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid within 60 days following each date on which you prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty payments should be clearly marked as such and sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."

- You provide a full refund of any money paid by a who notifies you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he does not agree to the of the full Project Gutenberg-tm License. You must require such a to return or destroy all copies of the works possessed in a physical medium and discontinue all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm works.

- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the electronic work is discovered and reported to you within 90 days of receipt of the work.

- You comply with all other of this agreement for free distribution of Project Gutenberg-tm works.

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm electronic work or group of works on different than are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. the Foundation as set forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread public domain works in creating the Project Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic works, and the medium on which they may be stored,

may contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all liability to you for damages, costs and expenses, including legal fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE PROVIDED IN PARAGRAPH F3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a written explanation to the person you received the work from. If you received the work on a physical medium, you must return the medium with your written explanation. The person or entity that provided you with the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a refund. If you received the work electronically, the person or entity providing it to you may choose to give you a second opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy is also defective, you may demand a refund in writing without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any provision of this agreement shall not void the remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance with this agreement, and any volunteers associated with the production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, that arise directly or indirectly from any of the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm

Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of electronic works in formats readable by the widest variety of computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from people in all walks of life.

Volunteers and financial to provide volunteers with the assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will remain freely available for generations to come. In 2001, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 and the Foundation web page at http://www.pglaf.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit 501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at http://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by U.S. federal laws and your state's laws.

The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered throughout numerous locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email [email protected]. Email links and up to date information can be found at the Foundation's web site and official page at http://pglaf.org

For additional information: Dr. Gregory B. Newby Chief Executive and Director [email protected]

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg Literary

Archive Foundation

Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide spread public and donations to carry out its mission of increasing the number of public domain and licensed works that can be freely distributed in machine readable form accessible by the widest array of equipment including outdated equipment. Many small donations ($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating charities and charitable donations in all 50 states of the United States. Compliance requirements are not uniform and it takes a considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up with these requirements. We do not solicit donations in locations where we have not received written confirmation of compliance. To SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state visit http://pglaf.org

While we cannot and do not solicit contributions from states where we have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition against accepting unsolicited donations from donors in such states who approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make any statements concerning tax treatment of donations received from outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation methods and addresses. Donations are accepted in a number of other ways including checks, online payments and credit card donations. To donate, please visit: http://pglaf.org/donate

Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.

Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be freely shared with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer .

Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper edition.

Most people start at our Web site which has the main PG search facility:

http://www.gutenberg.org

This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, including how to make donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.

*** END: FULL LICENSE ***